How to Survive November 2024 – 22
3 tuntia sitten
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tietoa bloggarista
Oma blogiluettelo
-
-
Hesseä lukiessa6 päivää sitten
-
Tarina-avaruuden turistit1 viikko sitten
-
Kuningattaren maja2 kuukautta sitten
-
-
Värejä ja tuoksuja Elias Lönnrotin tapaan7 kuukautta sitten
-
Jorge Semprúnista ja tutkimus tekoälyn kirjallisuustietoisuudesta9 kuukautta sitten
-
Pahan päivän varalle tarvitaan ruokaa, laumaa ja hyvinvointia10 kuukautta sitten
-
Elämäkertaa etsimässä10 kuukautta sitten
-
Uimahallissa on tunnelmaa11 kuukautta sitten
-
Askeetti saa komplekseja Villassa1 vuosi sitten
-
Kritiikin jäljillä1 vuosi sitten
-
Taidegrafiikan sanakirja2 vuotta sitten
-
Tervetuloa 20222 vuotta sitten
-
Kirje exälle avioliiton aikana4 vuotta sitten
-
Onkohan meillä varaa?4 vuotta sitten
-
Vaihda uuteen osoitteeseen5 vuotta sitten
-
Miksi, miksipä ei.6 vuotta sitten
-
Onnistumisen onnesta6 vuotta sitten
-
Tempat Jasa Pembuatan Jaket Secara Online7 vuotta sitten
-
¯\_(ツ)_/¯7 vuotta sitten
-
+1126 Ystävän näkeminen7 vuotta sitten
-
nyljetyt ajatukset9 vuotta sitten
-
Audi R810 vuotta sitten
-
Satunnainen surffaaja...11 vuotta sitten
Tilaa
Tekstit
Kommentit
Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Ei muutettuja teoksia 1.0 Suomi-lisenssi.
12 kommenttia:
Kyllä kehtaa.
Heh. No ehkä jotkut kovanaamat :)
Tarttis hävetä varmaan sinun tässä nyt kyllä. Mutta kyllä se siitä.
Mä häpeänkin, Enska. Suakin on ikävä ja mää vaan teen koko ajan ihan muuta.
Mulla on tunne, että mun työt/kotityöt ei ehkä lopukaan koskaan.
Me olemme kestäneet yhdessä jo niin paljon, että me kestämme myös nämä sinun tekemäsi työt ja kotityöt.
Luulen ymmärtäväni olotilan. En saa äkistettyä mitään järkevää enkä mitään sössötystäkään. Mulla ei vaan taida olla mitään sanottavaa.
Enska on mun sankarini.
Almamaria, niin, musta ehkä tuntuu, että sanottavaa olisi, kun vaan olisi aikaa edes miettiä onko sitä todella vaiko ei ole.
Saara: "Almamaria, niin, musta ehkä tuntuu, että sanottavaa olisi, kun vaan olisi aikaa edes miettiä onko sitä todella vaiko ei ole."
Ei mulla mitään sanottavaa ole, niinpä höpisen blogissani omiani. Hyvin on toiminut.
Mä tosin päivitän blogia silloin kun jaksan, eli suht harvoin.
(No nyt ei bloggerille enää kelpaa ees mun kommenttini...)
aha, eli, heti kun alkaa valittaa julkaisee blogger kommentin jota ei sitä ennen kelpuuttanut.
No, siinä tapauksessa:
On tää elämä ihan /C:stä.
Johannes, mulla taas olis sanottaavaa... ainahan mulla olisi. Mutta ei ole aikaa kuin satunnaiseen höpinään. Se ahdistaa. On joo, munkin elo ihan /C:stä.
Ai niin, sitä paitsi sinä valehtelet. Harvoin höpiset.
Saara: "Ai niin, sitä paitsi sinä valehtelet. Harvoin höpiset."
ja pah, kunhan nakutan samaan tapaan kuin puhunkin; rustaan suoraan ajatukseni ylös. Kato vaikka uusinta merkintääni, sehän on pelkkää onomatopoeettista poetiikkaa.
No niinpäs olikin :)
Lähetä kommentti