Kuravettä päälle

En osaa enää nukkua. Heräsin ennen seitsemää, vein koirat pihalle ja huomasin, miten meidän oja taas tulvi yli äyreittensä. Vesi ylsi jo jo lähelle taloa ja naapurin sokkelikin alkoi olla vaarassa. Otin taloyhtiön uppopumpun ja lähdin vetämään sitä letkut perässäni tulva-alueelle. Missään ei ollut enää edes sopivaa saareketta jatkojohtokelalle, koska koko tienoo oli veden vallassa. Tein kelalle puulavasta lautan, laitoin sen kellumaan vetten päälle ja nakkasin uppopumpun ojaan. Letku irtosi, joten jouduin noukkimaan pumpun sieltä ojasta yltä päältä märkänä. Liitin letkun uudestaan kiinni, väänsin kirstintä ruuvimeisselillä oikein kovasti kohmeisilla käsilläni ja nakkasin pumpun ojaan. Letku irtosi uudestaan. Siellä minä kahlasin ojassa reisiä myöten ja haroin pumppua kätösiini, luiskahdin vähän ja olin selkää myöten kuravedessä (huomatkaa, että en tajunnut vetää sitä perkeleen pumppua sähköjohdosta ylös). Mutta ei se mitään. Sain pumpusta otteeen ja pääsin itsekin jotenkin sieltä liejun seasta pois. Kuivasin käteni ja väänsin taas letkun kiinni. Asetin pumpun varovasti veden pinnalle ja heitin rukouksen pintavesien jumalille. Ne kuulivat sen kaiketi. Pumppu vajosi pulpahdellen syvälle ja letku pysyi kiinni. Sen jälkeen tallustin urheasti tulvavedessä sähköjohto käsissäni ja tökkäsin töpselin lämmittimen tolppaan lausuen samalla rukouksen sähköjumalille. Nekin kuulivat. Olin hengissä ja siitä niin kiitollinen, että hain lapion ja aloin tehdä vedelle pieniä puroja, jotta pihasta pääsisi nopeammin kuivin jaloin pois. Uppouduin niin lapioimiseen ja veden virtausten seuraamiseen, että kun tulin sisälle hiestä märkänä, kello oli jo yksitoista. Niin se aika rientää kun on mielekästä tekemästä, minä vaan sanon. Eikä se haittaa, että koko työ oli yhtä tyhjän kanssa.

Eräs tienasukas sitä touhuani aikansa sivusta seurattuaan oli soittanut lopulta palokunnan paikalle imemään sen vesimassan pois. Palomiehet olivat jälleen ahkeria ja ystävällisiä ja ihania. Jättivät oman pumppunsakin lainaksi. Saadaan pitää sitä täällä yön yli.

Tämä kyseisen ongelmaojan rumpu on vähän aikaa sitten puhaltamalla putsattu, jotta siihen saataisiin parempi veto. Kaivoon tuleekin vettä kuin koskesta, mutta näin suuriin vesimääriin sitä ei ole mitoitettu. Tuolta ylärinteestä on hakattu metsää hehtaarikaupalla ja sinne on tehty uusia vesiuomia, eikä kenellekään siellä ole tullut mieleen, että se kaikki sadevesi joka aiemmin on imeytynyt puiden juurin ja josta osa on oksien kautta haihtunut, tunkee nyt tänne meidän pihoillemme. Kaiken lisäksi nykyään sataa aina ja nyt nuo valtavat lumimäärätkin sulivat pois parissa päivässä.

Kunnan miehet ovat käyneet täällä pällistelemässä ja ovat sitä mieltä, että metsän omistajat ovat vastuussa ja ovat toimillaan aiheuttaneet meille kohtuutonta haittaa, mutta samaan syssyyn ne sanoivat, etteivät tunne yhtään tapausta, jossa syyllinen olisi suostunut maksamaan edes osan uusien ja isompien rumpujen vaihdosta. Niinpä me nyt sitten touhuamme täällä kukin vuorollamme uppopumpun kanssa ja tähän väsyneenä maksamme lopulta muiden ihmisten meidän pihan kautta johtamien pintavesien uudelleenjärjestelyistä. Suorastaan vituttaa. Metsän omistaa nimittäin eräs Suomen aatelissuku. Alapa niiden kanssa sitten käydä oikeutta.

Ja kun tähän lisätään se naapurin hiippailija, joka on edelleen kaikkien pintavesiasiantuntijalausuntojenkin jälkeen sitä mieltä, että tämä kaikki on meidän syytä, myös hänen pihansa märkyys, alan olla aika kurkkuani myöten täynnä sadetta, kuravettä ja pelkästään omaa napaansa ajattelevia ihmisiä.