Kävin eilen töissä ja palkkasin pari ihastuttavaa extratyöntekijää lisää. Sitten kävin SusuPetalin ja uuden työntekijäni kanssa kahvilla. Aikaa meni noin 5 tuntia. Kun pääsin kotiin, olin niin puhki, että olisin siltä seisomalta voinut kaatua sänkyyn. Nukahdinkin melko aikaisin ja vaivuin kai koomaan. Herkkäunisena ihmisenä minulla on yleensä tapana poukkoilla hereille pienemmästäkin ininästä, joten en tajua, millä helvetin ilveellä esikoisen oli onnistunut karata keskiyöllä ulos tästä talosta.
Aamulla puoli seitsemän menin herättämään esikoistani, joka oli huoneessaan aivan varmasti vielä illalla, mutta jota en siis sieltä nyt löytänyt. Ei sitä ollut sängyssä eikä lattialla vaatteidensa alla. Täysin epäuskoisena laahustin keittiöön, jonka pöydällä oli lappu.
Lähdin kaverille, koska tuli tylsää enkä saanut nukuttua ja se kutsu mut niille parin kaverin kaa. Ei tarvitse huolestua ja kaikki on kunnossa. Meen sit sieltä kouluun. Tyhmä idea, mutta joskus on pakko toteuttaa niitäkin :)
Menin suoraan esikoisen koneelle ja luin kaikki mesekeskustelut ja irc-gallerian jutut myös. Asia näytti olevan juuri niin yksinkertainen kuin se oli. Kaveri oli todella houkutellut sen lähtemään, oli oikein vongannut: Tuu meille. Tuu ny. Et uskalla, mutsis ei päästä... Esikoinen oli vastannut ensin, että tyhmä idea, mutta koska vonkaaminen oli jatkunut, se lopulta suostui ja sanoi, vanhemmat eivät mua kyllä manipuloi. Mä teen mutsille lapun ja lähden tuleen. Keskellä yötä.
Kukahan sitä manipuloi... ihmettelen vain, mikä yksinoikeus kavereilla on manipuloida, mutta minulla ei. Laitoin ensin esikoiselle tekstiviestin: nyt olet pulassa. Se vastasi, että täh? Soitin sitten ja siellä oltiin hereillä, kovaa vauhtia bussilla kouluun menossa. Oletettavasti olivat valvoneet koko yön.Todella ansiokasta toimintaa.
No, tästä puhutaan vielä.
Sama alkutalven valo
17 tuntia sitten
10 kommenttia:
Muista nyt Saara että eräs ensimmäisiä miehuuskokeita on uhmata äidin ylivaltaa.
"Maailman murkut sorron kahleet pois! Meitä äiteet ei enää hoivaa eikä veriset julmuritkaan tovereissamme meillä on voimaa vapauttamme puolustamaan... jne."
Auts, miten niistä suloisista mussukoista tuleekin murkkuina niin itsepäisiä! Ihan tuli oma nuoruus mieleen. Kun murkku saa jotain päähänsä, niin siihen ei kyllä järkipuhe auta. Onneksi sentään meni kouluun.
Voi tsiisus! Kumma etteivät äidit kuole nuorempina! Silloin kun nuoret hankkivat unohtumattomia kokemuksia, äidit tuhoavat aivosolujaan ja kasvattavat harmaita partajouhia :)
Hohhoijaa - mieleeni tulee ikäviä muistoja. Meidän murkku ei viettänyt vain viatonta yötä kaverilla, valitettavasti, hiippailtuaan yöllä ulos, siitä kertoivat seinämaalaukset omaa kieltään...
Tsemppiä ja järkeä sinulle, ei käy kateeksi. Vaikka täältä katsoen näyttää kyllä teidän tapaus täysin viattomalta:)
Enska, eihän mulla näköjään ole juuri mitään valtaa, saati ylivaltaa. Olisikin, niin se ilmeisesti yltäisi myös yöllisiin karkaamisiin.
Elegia, just eilen tytär sanoi, että aattele äiti, sä oot nähnyt mut vauvana ja nyt mä oon tässä, ja ajattelen ihan omilla aivoillani :). Silloin just ehdin sanoa, että ajattelispa xx (esikoisen nimi) myös.
Ehkä se oli kosto (vaikka ko. esikoisen ei siis kuullut koko asiaa)
HALUAISIN, ETTÄ JÄRKIPUHE AUTTAISI! MIKSI SE EI AUTA? Olen puhunut ja puhunut, mutta mikä siinä on niin vaikeaa ottaa vastaan?
Älä Ally kuule muuta sano! En yhtään enää ihmettele, että mun tukkakin on jo ihan harmaa. Tämä on luonnonsuojelullisestikin ajatellen katastrofi. Väriaineita kuluu ja valuu vesistöihin, harmaat partajouhet tukkivat viemärit. Kaikki lasten syytä.
Inkivääri, siis eihän mulla ole mitään tietoa siitä, mihin ne sieltä kaverin luota ovat yöjalassa hipsineet. Toivottavasti kertoo itse ennen kuin virkavalta ottaa yhteyttä. Seinämaalauksiin en tosin usko, koska esikoinen väittää kivenkovaan, ettei sillä ole minkäälaisia taiteellisia lahjoja. Olen kyllä väittänyt vastaan ja syyttänyt tylsää kuvismaikkaa luovuuden latistamisesta.
Mutta jotain muuta kuitenkin.
BTW, tietääkö kukaan mitä tarkoittaa "mangstaa"? Angstaa on mulle kyllä tuttu juttu, mutta mangstaa?
...onko tarjota lauseyhteytta tuosta mangstaamisesta? Mieleen tulee vain manga (joka siis on japanilaista sarjakuvaa)...
Hdcanis joo tuo taisikin jo ratketa itsekseen. Ei ollut mangasta kyse, vaan varmaankin Mankkaasta, mä luulen :)
Muutkin sitä mangaa ensin tarjosivat, mut nää oli hirveitä hevareita jotka siitä puhui... "mennääks mangstaa?"
Tuo hämmästynyt "Täh?" on kyllä ihan paras! Siinä juuri ajatellaan, että kun on kirjoittanut lapun ja tunnustanut tekemisensä niin se on sillä selvä. Ei silloin odoteta, että äitee vielä jollain tavalla ottaa asian esille.
No onneksi laps´ oli ollut kuitenkin se, joka oli yrittänyt pistää vastaan?!
Joo, Almamaria, kyl se muakin huvitti. Sopivasti junat olivat juuri lakanneet kulkemasta ja vastasinkin siihen, että "junat eivät kulje".
Lähetä kommentti