keskiviikkona, lokakuuta 15, 2008

Köyhyysmuistelo

Jaa, se on Blog Action Day tänään ja teemana köyhyys. Sehän sopiikin hyvin tähän uutiseen:

T-median vasta valmistuneesta tutkimuksesta käy ilmi, että kaikkein hyväpalkkaisimmat (yli 7000 euroa kuussa ansaitsevat) ovat tyytymättömimpiä omiin tienesteihinsä. Onhan se ongelma, kun painaa pitkää päivää eikä saa siitä mielestään riittävää korvausta. Olo tuntuu niin köyhältä, kun on uurastettava 7000 euron eteen niin hirveästi töitä. Sääliksi käy.

Merkille pantavaa tässä tutkimuksessa on se, että alle 2000 euroa tienaavat olivat palkkoihinsa kaikkein tyytyväisimpiä, mikä taas mielestäni on todella outoa. Alle 2000 euroa tienaava on kyllä nykymittapuulla köyhä. Ei sillä rahalla varsinaisesti rällästetä, varsinkin jos on elätettävänä jokunen lapsikin siinä vielä.

***

Näissä talodellisen taantuman tunnelmissa olen monta kertaa kauhuissani muistellut 1990-luvun lama-aikoja. Olin juuri jäänyt äitiyslomalle, kun tuli ilmoistus siitä, että äitiysraha alenee 20%. Eli kun luvattu oli palkasta 80%, siinä samassa kuussa kun sain ensimmäisen äitiysrahani se oli pudonnut 60 %:iin palkasta. Myyjän tienesteistä se ei ollut kovin paljon. Samaan aikaan siippa jäi työttömäksi eräästä suoramyyntifirmasta. Provisiopalkka oli jo pitkään ollut vankassa alamäessä ja niinpä työttömyyskorvausta kertyi sen minimimäärän verran. Niin sitä oltiin sitten vauva kainalossa sosiaalitoimiston luukulla äkkiä ruokarahan perään itkemässä. Äitiysrahalla ja korvauksilla saatiin juuri asunnon vuokra maksettua. Talon alakerrassa oli kapakka ja takapihalla tapeltiin öisin. Yläkerrassa yksinäinen pianisti pimputti pianoaan kaiken päivää ja alakerrassa yksinäinen beagle ulisi aamusta iltaan.

Loput rahat elämiseen, vaippoihin ja laskuihin saatiin kerättyä sieltä täältä, lähinnä äidiltäni ja anopiltani. Veronpalautuksilla ostettiin ensimmäinen pyykinpesukone. Istuin kylppärissä monta päivää ihailemassa, miten isomummun virkkaamat nutut pyörivät pesurummussa. En tosin muista tuosta ajasta kovinkaan paljon. Pesukoneen muistin, koska olin ottanut siitä valokuvan.

Siinä samassa lamassa isäni joutui tyhmyyksissään entisen ihastuksensa miljoonavelan takuumiehestä lainan maksajaksi, menetti vähäisen omaisuutensa, sai merkinnän luottotietoihinsa ja kuolikin umpiköyhänä. Minulle ja veljelleni jäi Takuusäätiön kanssa vielä setvimistä isän viimeisten maksuerien takia. Tämän isäni entisen ihastuksen pojat sen sijaan opiskelivat ulkomailla ja rikastuivat. Heidän äitinsä voi edelleen tavata päivittäin Jyväskylän taiteiljaravintoloista syömässä, juomassa ja pitämässä hauskaa. Mikäpä siinä, kun tässä maassa rikkaiden ei tarvitse omia velkojaan maksaa. Rahaa jääkin sitten kaikkeen muuhun mukavaan. Kuulostanko katkeralta? Sitä se onkin. Tavallaan olen jollakin sairaalla tavalla mielissäni siitä, että pystyn tuntemaan ihan oikeaa vihaa jotakuta kohtaan ja pystyn sitä myös ilmentämään. Tuo isäni entinen ihastus oli ilmoittanut tulevansa isäni hautajaisiin, mutta välitin silloin viestin eteenpäin, että niskaperseotteella lähtee ihan näistä meikäläisen omista käsistä se ämmä pihalle, jos paikalle uskaltaa tulla. Ei tullut. En minä sillä vihallani enää mitään tee. Minusta se on vain pikantti lisä tähän muutoin niin tunneköyhään elämääni.

En todellakaan tahdo enää koskaan olla köyhä. Lamasta voi seurata hyviäkin asioita ja jotkut väittävät, että silloin arvot asettuvat kohdalleen ja lähimmäisenrakkaus kukoistaa. Ehkä niin, mutta kyllä minä omalla kohdallani rakastan tai ainakin ajattelen lähimmäistäni nyt enemmän kuin silloin. Minun verojani voitte korottaa, koska minulla on mielestäni siihen varaa. Maksan mielelläni terveyskeskusmaksuja, jos jonkun köyhemmän ei silloin tarvitse maksaa ja blaablaablaa...

Korulauseissa myös väitetään, ettei raha merkitse mitään. Sanotaan myös, että köyhän lapset voivat olla onnellisia, koska köyhät vanhemmat rakastavat lapsiaan enemmän ynnä muuta soopaa. Köyhät äidit kutovat lapsilleen vanttuut itse ja heräävät joka aamu viideltä leipomaan limppua. Köyhä ja onnellinen perhe kiertää tekemässä upeita löytöjä vauraiden taloyhtiöiden roskiksista ja harrastaa yhdessä kynttilöiden tekemistä, joita lapset sitten käyvät ovelta ovelle myymässä, jotta joulupöytään saadaan tänä vuonna kinkku. Tuo kulissi-idylli on kuollut jo kauan sitten. Sen taustalla on aina myös vihaa ja katkeruutta, joita köyhyys tuo väistämättä tullessaan.

33 kommenttia:

Celia kirjoitti...

Jaa, että köyhyys on romanttistakin vielä. Varmaan joo niiden mielestä, jotka eivät ole koskaan olleet köyhiä eikä kipeitä.

Myöskään minä en halua olla koskaan enää köyhä. Ei se niin hauskaa ole ollut, kuin rikkaat väittävät.

Saara kirjoitti...

Niin, tosiaan, Celia, hyvin toimeentulevat sitä köyhyyttä aina muistavat romanttisesti ihannoida :)

--KATA-- kirjoitti...

Mä teen kaikkeni että en köyhdy. Tuleeko joskus niin käymään, sitä en voi tietää, mutta ei köyhällä ole kivaa. Köyhyydestä tulee muuten fyysisesti helpommin sairaaksi. Eihän sitä jatkuvaa rahahuolta kenenkään kroppa ikuisesti kestä. Varsinkaan jos on lapsia.

Miksiköhän ne yli 7000 tienaavat ovat niin onnettomia tilanteeseensa? En todellakaan tiedä kun en tunne heidän rahaongelmiaan. Ehkä he haluisivat vaan ostaa enemmän jotain TÄRKEITÄ juttuja. Enemmän autoja, niitä ohuita tv ruutuja, pärinäveneitä, crocseja, karibian risteilyjä, naamankohotuksia ja kaikkea ihanaa. Ehkä onnea?

Saara kirjoitti...

Kata, nälkä kasvaa syödessä. Koko ajan tekee mieli jotain ja vaatimustaso kasvaa. Tavallaan ne ovat siihen tilaansa syyttömiä, koska ovat vain ihmisiä, ja ihmisen luonto on just niin tajuton, ettei se osaa olla milloinkaan tyytyväinen.

Kaura kirjoitti...

Tunsin aika intensiivistä tyytymättömyyttä, kun kuulin, että palkkani erityisopettajan sijaisena on alle 2000 euroa kuussa. Olenkohan poikkeava?

Köyhäksi ei ole tarvinnut ruveta kun perheessä on toinenkin tulonsaaja, mutta ei meidän tulot yhteensäkään ala edes hipoa mitään seitsemää tonnia. Hyvä sikäli, ettei tarvitse tuntea sitä vääjäämätöntä tyytymättömyyttä, joka tuolla seiskan kieppeillä alkaa uhata.

Saara kirjoitti...

Kaura, ei kun olet joka viides :)

Mutta tosiaan, vähän positiivista näkökulmaa tuossa olikin! Parempi ollakin teinaamatta seittemää tonnia kuussa, jos se noin tyytymättömäksi tekee...

Sylvi kirjoitti...

"Olen kauhiasti katunut tätä köyhäksi ryhtymistä".

Suomalainen köyhyys saatiin hyvin siivotuksi 60-luvun jälkipuolella ja 70-luvun alussa, kun muutto Ruotsiin oli hurjinta. Sittemmin se on paljon edistynyt.

Pari kuukautta sitten oli seurueemme juuri nousemassa Juttutuvan pöydästä poistuakseen, kun Arto Paasilinna änkesi seuraamme ja olisi halunnut tarjota kaikille. Kyseli jossain välissä miltä se tuntuu köyhänä oleminen. Tein vastakysymyksen:"Etkö sinä muista?" Ei se muistanut, mutta ei myöskään onneksi katsonut kysymystäni härnäämiseksi.

Joo,paljon mahtuu maailmaan roskapuhetta, mutta ei kenellekään soisi köyhyyden tuomaa turvattomuutta ja mahdollista ongelmien kasaantumista.

Saara kirjoitti...

Vai niin se kyseli, Sylvi. Joo, heh, sekin tietty lisää rikkaamman ahdistusta, jos muut eivät siitä mitään tiedä. Se on varmaan parasta ottaa oma menestys puheeksi aina kun on mahdollista, vaikka vähän kautta rantainkin.

Mystery shoppaaja kirjoitti...

Raha ei ole tärkeää niille, joilla sitä ei ole.

Huonotuloisten mielestä raha ei tee onnelliseksi. Ihmeellinen väittämätä. Väite pitää sisällään myös ajattelutavan, että rikkaat ja varakkaat ihmiset eivät voi olla onnellisia, koska heillä on rahaa.

On selvää, että raha tekee arjen 99,99 %:ssa tapauksissa ainakin hieman yksinkertaisemmaksi ja helpommaksi.

Jos voisit elää elämääsi siten, kuten nyt, tai siten, että sinulla olisi kuukausittain esim. 100, 1000 tai 10000 euroa enemmän tuloja, niin kumman valitsisit? Olisitko onnellinen, jos sinulla olisi enemmän rahaa? Minun vastaukseni on, että olisit taatusti onnellisempi, jos sinulla olisi hieman enemmän rahaa :-)

Rahan mukana tulee myös huolia, mutta ne huolet ovat uskoakseni aika paljon pienempiä, kuin huoli siitä, että rahaa ei ole.

minh kirjoitti...

No nyt päästiin asiaan. Kävin jo tuolla Jospan blogissa avautumassa köyhyydestä. Kerroin myös, että päätin vuosi sitten, että en ole köyhä. Niin kauan, kun olen vellonut köyhyydessäni, on raha myöskin pysynyt visusti pois ulottuviltani. Nyt tajuan sen, että rahaa ei pidä pelätä. Sitähän se on aina ollut, että kun ei tiedä, millaista on olla rahakas, sitä alkaa pelkäämään ja sitä kautta halveksimaan. Voin olla rahallisesti köyhä, mutta minun ei tarvitse käyttäytyä kuin köyhä.
Ihan oikeasti vihaan pihiyttä paljon enemmän kuin köyhyyttä. Siis oikeaa itaruutta, en säästeliäisyyttä.

Tämä on siis nykyinen ajatusmallini, jota harjoitan mahdollisimman paljon.
Raha saa kyllä tulla luokseni, ihan luvan kanssa:)

Ikävintä on minusta se, että köyhyys yhdistetään automaattisesti onnettomuuteen, masennukseen, syrjäytymiseen ja kyvyttömyyteen. Onhan se usein sitäkin, mutta ei aina eikä vain sitä. Tiedän kuitenkin paljon ihmisiä, jotka ovat ponnistelleet pois köyhyydestä, eikä se olisi onnistunut katkeralla asenteella.

Tämä nyt kuullostaa ihan hirveältä paskalta, mutta kun se asenne kuitenkin vaikuttaa. Uskon vahvasti niin. Koska minun on pakko.

En kyllä silti ymmärrä seitsemän tonnia tienaavan yleistä taloudellista tyytymättömyyttä. On todistettu, että perheellinen voi elää alle kahdella tonnilla kuussa, eikä noidenkaan ole varmaan vaikeaa löytää huonomminpalkattua työtä. Muuttuukohan se siinä seiskan rajalla jotenkin vittumaiseksi se palkkapäivän saapuminen?
-minh-

Inkivääri kirjoitti...

Köyhyys teemalla minäkin tänään bloggasin, mutta liian köyhästi.

Raikkaasti kirjoitat kurjista ajoistasi, ihan tässä pakkaa naurattamaan vaikkei tilanne silloin kyllä yhtään naurattavalta näyttänyt.

Mietin tuota rahapuolta omalla kohdallani ja totesin, että olen ollut aina kohtalaisen tyytyväinen tilanteeseen, silloinkin kun määräaikainen työsuhde loppui esikoisen odotukseen ja mies vielä opiskeli - hän kuitenkin sai gradun valmiiksi jo ennen vauvan syntymää ja työpaikankin saman tien, Jyväskylästä tai itse asiassa maalaiskunnasta;)

Sanotaan, ettei palkanlisä tuo vastaavasti onnea, mutta kyllä minun täytyy sanoa, että vaikka siihen nipistämiseen sopeutui en kyllä usko, että olisin näin tyytyväinen kuin nyt, jos olisin joutunut koko ikäni yhtä tiukilla olemaan.

Nyt on kuitenkin niin, että en oikeastaan yhtään enempää kaipaakaan. Ajan käytetyllä autolla kirpputorivaatteissa, mutta en siksi ettei olisi rahaa ostaa uutta, vaan siksi etten tarvitse enkä halua ostaa uutta vaan kierrättää.

Saara kirjoitti...

Minh, on tuossa pointtia. Minä kyllä köyhdyin juuri 315 euroa kun käytin koiruudet lääkärissä. (Niillä on pahat ihottumat tullut molemmille.)

Niin, siis kyllä jos ne seittemän tonnia oikein vituttaa, niin melko varmaan vähemmällä työmäärällä voisi tienata sen verran vähemmän, ettei enää vituttaisi.

Omituinen logiikka, mutta minkäs teet. Noin se näyttäisi olevan.

Inkivääri, huonoja aikoja ei muista kovin hyvin. Ehkä sitä voi jo nyt niille nauraakin.

Joo ei jatkuvasti tiukoilla eläminen voi olla jättämättä jälkiä. Toisaalta jos on ollut aika, että on tiukoilla elänyt, ehkä sitä on helpommin vähempään tyytyväinenkin.

Anonyymi kirjoitti...

Aina hyppää joku "snap" päälle, kun yrittää lukea blogia. Miten sen saa pois? Ei voi olla ärsyttävämpää.

terveisin Niskajumi

Hirlii kirjoitti...

orvannahkoilla ei voi enää maksaa elämisensäkuluja, rahaahan siihen tarvitaan.

tietyn pisteen jälkeen (onkohan se nyt sitten tuo yli 7000 euroa kuukaudessa) suhde rahaan muuttuu. sitä on yli omien tarpeiden ja kun kuluttaminen itsessään ei tuokaan suuria onnen tunteita tullessaan, tyytymättömyys kasvaa. tämäkin on tutkittu juttu, että kun tienaa yli omien tarpeidensa myös kuluttaminen loppuu tai vähenee tai loppuu kokonaan.

yli- ja alityydytetyt kantavat samoja tunteita, mutta eri syystä: jotakin puuttuu, jää vaille jostakin.

köyhyyttä idealisoivat ja romantisoivat ne, jotka eivät ole puutetta kokeneet ja rikkauden tuomasta onnentilasta haaveleivat he, joilta puuttuu arjessaan paljon.

suomessa on iso joukko alle 2000 euroa tienaavia, sillä ei rällästetä, ei. mutta siinä kehittää ja oppii monta keinoa selvitä arjestaan. se oppi ei katoa, vaikka tienasikin myöhemmin enemmän.

jos kulutus (jonka kaikenaikaa toivotaan kasvavan) haluttaisiin todella kovaan kasvuun, niin kaikkein köyhimpien tulot pitäisi tuplata, koska siinä joukossa on näitä tarpeita hirveän paljon enemmän kuin rikkaiden joukossa.

tuloeroja on onnistuttu kasvattamaan aivan äärimmilleen tässä menestys-suomessa. ja siitähän ei hyvä seuraa.

Saara kirjoitti...

Niskajumi, älä lue sitä tekstiä hiiren kanssa :)

Joo, totta Hirlii, olen itsekin pienipalkkainen ja riemastuisin kyllä suuresti kun palkkani tuplautuisi. Ehkä kävisin tosiaan vähän shoppailemassa. Pakastimen ostaisin ensi alkuun ja jäätelöä sinne.

Tuloerojen kasvu on tosiaan ollut huimaa. Eilen just lueskelin siitä kauhuartikkeleita. Asiantuntijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että se on vain hyvä asia:
Elinkeinoelämän Tutkimuslaitoksen tutkijan Reijo Mankisen mielestä tuloerot kuuluvat asiaan. Etla on lähellä työnantajia oleva laitos.

– En lähtisi hirveästi kritisisoimaan maailmaa tässä suhteessa.

Hänen mukaansa hyvät tulot pääsääntöisesti kannustavat yrittämistä ja työntekoa.

– Eri asia on, ovatko mittasuhteet oikeat.

Mankisen mielestä sijoittamisen osinkotulot ovat "ihan hyväksyttäviä".

Myös Palkansaajien tutkimuslaitoksen erikoistutkija Ilpo Suoniemi hyväksyy tuloerojen kasvun tietyin edellytyksin.

– Jos tuloerojen kasvu tuo dynamiikkaa ja nopeaa kasvua, se ei ole niin haitallista. Jos kakkua vain jaetaan, se ei kasva.

Suoniemi pitää sen sijaan haitallisena, jos esimerkiksi tuloerot kasvavat verohelpotusten takia. Viime vuosikymmenen alussa pääomatulojen verotusta helpotettiin.

Palkkatuloja on muutettu pääomatuloiksi verouudistuksen jälkeen.

Tulonsiirrot, esimerkiksi työttömyysturva, eivät ole pysyneet esimerkiksi palkkatulojen nousun tahdissa.

Suoniemen mielestä on hyvä pitää huoli, että työn tekeminen on aina kannattavaa.

– Sosiaaliturvan perustasoa voidaan vähän nostaa, hän kuitenkin myöntyy.

Hyvätuloisin väestön kymmenys tienasi Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2005 keskimäärin 52 085 euroa eli 68 prosenttia enemmän kuin vuonna 1994.

Isotuloisimpien ansiot koostuvat pääasiassa osingoista.

Sen sijaan pienituloisin kymmenys ansaitsi toissavuonna keskimäärin 9 462 euroa eli 18,1 prosenttia enemmän kuin vuonna 1994.


lähde: http://www.taloussanomat.fi
/omatalous/2008/01
/02/asiantuntijat-tuloerot-
kasvakoot/200851/139

hdcanis kirjoitti...

Itse haluan rahaa sen verran etta sita ei tarvitse koko ajan ajatella. Se oli koyhana olemisessa niita kurjempia asioita, etta piti pohtia koko ajan etta onko minulla rahaa ensi kuun vuokraan, ja ruokaan, ja millaiseen...

Joo, en jaksa romantisoida. Ja ihmettelen etta miksi ne 7000 tienaavat eivat kaipaa enemman vaikka jotain muita etuja, kuten vaikka enemman vapaa-aikaa? Olisin olettanut etta se olisi isompi ongelma...

Hirlii kirjoitti...

"Suoniemen mielestä on hyvä pitää huoli, että työn tekeminen on aina kannattavaa."

Eihän se kyllä mitenkään kannata tällä meiningillä.

Koska:

"Isotuloisimpien ansiot koostuvat pääasiassa osingoista."

Ja sitä tuetaan valtion taholta eikä palkkatyötä.

Saara kirjoitti...

Hdcanis, sitä minäkin kyllä ihmettelen. Luulsi, että tuosta summasta kertyisi kuukausittain jotain sukanvarteenkin vapaa-aikaa varten.


Hirlii, hyvä oivallus!

Johannes Knektman kirjoitti...

Kah, minä olen kokenut saman köyhyyden kuin Saarakin, enkä enää missään tapauksessa halua olla köyhä, kyllä keskituloisena ja -luokkaisena on huomattavasti leppoisampaa elää.

Saara muuten, minä olen ollut samankaltaisessa tilanteessa kuin isäskikin. Omien velkojeni lisäksi maksanut pois kahdenkin (ex-)kaverini (isohkot) velat (Ristiintakausta), minä kun olin meistä se ainoa idiootti joka kiltisi maksoi velkojaan. Hivenen vitutti kun 90-luvun lopulla toinen näistä jätkistä sattumalta tavatessamme kehui kuinka hän matkustelee, ostelee autoja jne ja samaan aikaan minä idootti maksoin hänen velkaansa ja olin epäilyttävä ja yhteiskuntakelvoton ihminen koska luottotiedothan siinä ruljanssissa meni.

Mutta onneksi tuli IT-boomi ja sain ennen romahdusta diilattua juuri sen verran että pääsin vanhoista veloista eroon. Ja nyt en enää ole luottotiedoton, vaan -tietoinen, itse asiassa olen yliherkkä luotolle.

Opin siis jotain.

Saara kirjoitti...

Joo, Johannes, mua kyllä ottaa päähän kaikkien takuumieheksi joutuneitten puolesta. Se on niiiiin eettisesti väärin, ettei niiltä saa koskaan niitä rahoja edes perittyä.

Joo,lainaherkäksi tässä on väistämättä tullut. Mulla ei ole edes luottokorttia, mutta asuntovelkaa kyllä.

tienpäällä kirjoitti...

Tervetuloa nykytodellisuuteen = kuntasektorilla 2000 on palkka, josta nähdään vain unta.
Samoin monella miesvaltaisella alalla lähtöpalkat ovat reilusti sen alle, ihan ammatti-ihmisilläkin.

Vaan kuten Poika asian ilmaisi: soon niinku tärkeintä, että tykkää siitä mitä tekee, vaikka oishan se kiva jos sais vähän enemmän liksaa vielä joskus.

Saara kirjoitti...

Joo, enköhän minä tämän nykytodellisuuden palkkatason oikein hyvin tiedä :)

Johannes Knektman kirjoitti...

Saara: "Joo,lainaherkäksi tässä on väistämättä tullut. Mulla ei ole edes luottokorttia, mutta asuntovelkaa kyllä."

Minulla on luottokortti, mutta vain koska olen viimeisen kahden vuoden aikana käynyt 14 kertaa Englannissa ja matkoilla on helppoa ja kätevää maksella luottokortilla, minä tosin käytän sitä maksuaikakorttina, maksan laskun aina heti kun se tulee. En ole tainnut kertaakaan käyttää kortin mukana tullutta luottoa.

Asuntolainan olen jo maksanut pois!

(Me tosin etsimme rivitaloasuntoa hyvältä paikalta läheltä Helsinkiä joten mikäli löydämme oikean asunnon niin kohta olemme jälleen asuntovelkaisia)

tienpäällä: "Vaan kuten Poika asian ilmaisi: soon niinku tärkeintä, että tykkää siitä mitä tekee, vaikka oishan se kiva jos sais vähän enemmän liksaa vielä joskus."

Olen samaa mieltä poikasi kanssa, alani tosin on suhteellisen hyvin palkattua, joten minun on helppo sanoa että minulle enemmän merkitsee työn kiinnostavuus.

Johannes Knektman kirjoitti...

Saara: "Joo, enköhän minä tämän nykytodellisuuden palkkatason oikein hyvin tiedä :)"

Minä muuten en tiedä, hävettää sanoa mutta kun täällä mainittiin että "tienaa alle 2000 kuussa" ensireaktioni oli: Häh? Eihän moisella palkalla voi elää!

Saara kirjoitti...

Oi niitä onnellisia, joilla ei asuntovelkaa enää ole!

Nuorille työn mieluisuus merkkaa nykyään enemmän kuin raha. Meidän neitikin sitä aina hokee, että hän aikoo mennä sellaiseen työhön missä viihtyy, maksetaan siitä sitten kunnon palkkaa tai ei.

Mutta ainahan se ei ihan realistista ole. Se alkaa tässä iässä varsin käydä selväksi.

Johannes, suomalaisen palkansaajan keskiansio on 2800 euroa/kk. Se on lähempänä kahta kuin seittemää tonnia, joten pienipalkkaisia on oltava ihan tajuttomasti.

Johannes Knektman kirjoitti...

Saara: "Mutta ainahan se ei ihan realistista ole. Se alkaa tässä iässä varsin käydä selväksi."

Minä olen siitä onnellisessa asemassa että olen viimeiset 15 vuotta saanut tehdä työtä josta pidän.

saara: "Johannes, suomalaisen palkansaajan keskiansio on 2800 euroa/kk. Se on lähempänä kahta kuin seittemää tonnia, joten pienipalkkaisia on oltava ihan tajuttomasti."

Juu, niinpä näkyy olevan 2800/kk keskiansio, kaikkea sitä oppii kun vanhaksi elää. Minä kun luulin olevani keskituloinen, mihinkäs lokeroon mä nyt tungen itteni, kun keskituloiseksikaan en sovi?

Eivät tuloni kylläkään lähentele sitä 7000:kaan, olen siis väliinputoaja.

Saara kirjoitti...

Niin, moni isotuloinen ei tosiaan tajua olevansa sellainen :), mutta se onkn pääasia, että on tilanteeseensa onnellinen!

Hirlii kirjoitti...

"...suomalaisen palkansaajan keskiansio on 2800 euroa/kk. Se on lähempänä kahta kuin seittemää tonnia, joten pienipalkkaisia on oltava ihan tajuttomasti"

No, meitähän on. Iso, uuttera enemmistö. Jyväskylän entinen kaupunginjohtaja Kettunen (joka kääri isot erorahat itselleen) moitti julkisuudessa suomalaisia: "Täällä ei saa tulla rikkaaksi". Ei tosin osannut vastata kun kysyttiin, että miten se rikastumisen oikeus annettaisiin kaikille.

Johannes Knektman kirjoitti...

Saara: "Niin, moni isotuloinen ei tosiaan tajua olevansa sellainen :), mutta se onkn pääasia, että on tilanteeseensa onnellinen!"

Juu, toisaalta vaimoni ollessa (pienellä) eläkkeellä olemme kaiketi yhdistettynä suhteellisen keskituloinen perhe.

BTW: huomasin että miesten keskiansio on 500-600 euroa naisten vastaavaa enemmän, jotenkin tuntuu että ns. naisvaltaisille aloille tulisi kohdistaa palkankorotuksia...

Ongelma siinä tosin on se, että naisvaltaiset alat ovat kunnallisia tai valtion hommia, niinpä palkankorotukset siellä aiheuttaisivat veronkorotus paineita. Toisaalta moni, mm. minä, olisi valmis maksamaan huomattavastikin enemmän veroja, jos ne rahat kohdistettaisiin esim. terveydenhuoltoon ja koulutukseen, työntekijöiden palkkaamiseen ja heidän palkkansa korottamiseen.

Maksan muuten nyt vähemmän veroja kuin 90-luvun lopulla kun tuloni olivat alle puolet siitä mitä nyt, kummalliseksi on maailma mennyt.

Johannes Knektman kirjoitti...

Tuli tuosta naisten palkkauksesta mieleeni, että luen juuri Yhteiskunnalle omistettu elämä kirjaa, joka on Miina Sillanpään elämäkerta ja pieni feministi minussa nostaa päätään...

(M'oon hyvin vaikutteille altis laps..ihminen)

Saara kirjoitti...

Niin, Hirlii, olen itsekin pienipalkkainen. Kettusen eroraha ei jotenkin koskettanut. Jos jostakusta halutaan päästä eroon, niin kai siitä on pakko maksaa :)

Johannes, huomasin tuon naisten ja miesten välisen tuloeron. Vähän sitä hätkähdinkin, kun olen kuvitellut, että asiat olisivat olleet korjaantumaan päin. Mutta paskat. Olet ihan oikeassa.

Inkivääri kirjoitti...

Johanneksella hyvä huomio - veroja maksaa vähemmän kuin pienempituloisena!!! Mistäköhän se johtuu? Kun ei kerran niitä korkovähennyksiäkään enää ole, kun on asunto maksettu...

Saara kirjoitti...

Joo, en tajua minäkään tuota, Inkivääri.