Lehdistön tehtävänä on tuoda esiin yhteiskunnan epäkohtia. Nykyisin lehdistö tekeekin epäkohtansa itse. Sen on kuin yksineuvoinen olio, joka pölyttää ja hedelmöittää itse itsensä. Alman tuottavuuden kasvulle ei näin luovasti toimien olekaan mitään rajaa. Omilla sivuillaan Alma Media kehuu itseään näin:
Työ Alma Mediassa nojaa kahteen perusarvoon: vapaaseen ja moniarvoiseen viestintään sekä joukkuepeliin. Työntekijämme ovat ainutlaatuisella näköalapaikalla muuttuvassa mediamaailmassa. Ihmisen kokoiset työyhteisömme tarjoavat henkilöstölle mielenkiintoisia haasteita Suomessa ja maailmalla, kansainvälistyvän mediakonsernin edut sekä alan parhaat kehittymismahdollisuudet. Alma Mediassa tehdään työtä reilussa tekemisen meiningissä.
Kritiikki olisikin nyt tarpeen, kun tuon kaunopuheisuuden jälkeen vielä syytetään muita valehtelusta ja toisekseen oletetaan pohjoisessa asuvan vain vanhoillislestadiolaisia tai muuten vain kajahtaneita poromiehiä (...sie se, Kai, menit perkhele othaman lesphon hommiin... ), jotka uhkaavat perua tilauksensa suunnilleen noituuden takia.
Ymmärrettävää on, että Lapin Kansan toimituksen väkeä itkettää. Näistä boikoteista siis sen verran, että viime kädessä niistä kärsivät vain ne toimittajat, jotka jo nyt ovat tuohtuneet konserninsa johdon touhuista ja vaativat päitä pölkylle. Ei siinä mitään, boikotin tappiot hoidetaan sanomalla Alman konservatiiviseen tapaan jokunen ikääntynyt tai sairas toimittajan kranttu irti ja paineistamalla jäljelle jääneiden työtaakkaa.
Johanna Korhosenkin luotsaama Journalistiliiton lehti Journalisti työpaikkana kuvastaa kaiketi hyvin koko touhua, kun mallia on otettu isommista. Työvoimasta revitään kaikki irti, seurauksena on uupumisia ja sairaslomia sekä tekemättömiä lehtiä. Kuulostaa pitkän päälle melko tappiolliselta touhulta.
Ei tässä lopulta tiedä enää mitä ajatella. Tai mitä ajatella koko lehdistöstä ja sen keskittymisistä ja toimittajien vapaudesta isojen konsernien sisällä tai mitä ajatella lehdistön tarkoituksesta yleensä kenenkään vahtikoirana. Kansalaisjournalismille sekä keskustelulle taitaa olla vakavaakin tarvetta.
Sama alkutalven valo
17 tuntia sitten
14 kommenttia:
Tää on niin tätä - naurattaa vähän, kun medialta pyydetään mediakritiikkiä. Mikä media päästää ääneen ulkopuolisen kriitikon?
Jos joku vaikkapa poliitikko pikkuisen median roolia arvostelee, ovat kaikki mediat yhtenä kimpussa, kukaan ei enää uskalla sanoa mitään8|
Tämä Lapin Kansan/Korhosen juttu kuulostaa ihan keskiaikaiselta, elämmekö sivistysvaltiossa vai missä. Sananvapaus on kaikki kaikessa, mutta ei nyt ihan kaikilla sentään tunnutaan Almassa tuumivan...
Hei Inkivääri, oikeastaan tämä käännösten kukkanen on minusta parasta kritiikkiä:
http://www.marmai.fi/uutiset/article144674.ece
sananvapaus ja mielipiteen ilmaisu onkin mielenkiintoinen asia taas tässä yhteydessä. homoseksuaaleista puhuttaessa se tuntuu aina olevan kovin tärkeä asia: sananvapaus.
ikään kuin homoseksuaalien olisi aina ylläpidettävä sananvapautta, heistä kun saa julkisuudessa puhua ja kirjoittaa aivan mitä tahansa mieleen sattuu juolahtamaan. nytkin työnantaja nimittelee korhosta julkisuudessa valehtelijaksi, koska korhonen ei korjannut työnantajansa hetero-olettamaa.
laki kieltää ihmisten omaisuuteen ja henkeen kohdistuvan uhkan ja väkivallan ja vahingonteon. mutta toisen minuuteen ja yksityiselämään saa tunkeutua miltei kuka tahansa, etenkin silloin kun on kyse ei-heterosta.
kyllä tämä alma-media touhu on pöyristyttävää. tosin joutuvat lopulta lakia kyllä noudattamaan.
Hirlii, olen kyllä kauhuissani, jos laki asettuisi tässä Alma Median puolelle.
Jos se vaikeneminen katsottaisiin pahemmaksi kuin rekrytoijan kysymykset, joihin ei ole mitään muuta vastausta kuin tunnustautuminen homoseksuaaliksi, luoja armahtakoon. Jokainen homofobiasta kärsivä työhönottaja saisi siitä halutessaan oivallisen työkalun homoseksuaalien palkkaamiseen. Ikävä kyllä näitä riittää, vaikka kaunopuheissa rehellisyyden nimiin vannottaisiinkin.
työntekijän ei voida olettaa olevan vastuussa työnantajan mahdollisista oletuksista, ennakkoluuloista, fobioista mitään ihmisryhmää tai uskonnollista vakaumusta kohtaan.
jos alma-media päästetään pälkähästä tässä, seuraukset ovat kelle tahansa vähänkään normista poikkeavalle työntekijälle syrjinnän mahdollistavia.
Aivan. Hyvä että Korhonen valehteli. Muutoin tämä käytäntö olisi jäänyt käsittelemättä ja jatkunut ties kuinka kauan.
Hyvä kun muistutit tuosta Kauppalehden irtisanomisjutusta. Kyllä Alma medialla käräjöintiä riittää. Taas kirkastui, että lehtiä tehdään tietynlaisille ilmoittajille, ei niinkään lukijoille.
Sylvi, joo, siis tuo irtisanominen kuvastaa ikävällä tavalla sitä, miten nuoruus = tuottavuus.
Muutoin hyvin sanottu, mutta voi kristus, miten näenkään punaista kun hoon päältä puhutaan väärin. Vaikka saatoithan tietysti tehdä sen tahallasikin, kun kyse oli karikatyyrin repliikistä.
Jani, hehe, nyt se vasta tuli! Yleensä tuo hoon päältä väärin puhuminen tulee äkkiä korjatuksi.
Oikeasti otin riskin, kun enhän minä ole sitä kuullut juuri muualla kuin ... ööö... Hymyhuulissa, mikä on kyllä vahinko.
Jep Jani, yhteinen on kärsimyksemme. Ei se hookhan senthän joka paikhan passaa.
Tosi reiluja kumpainenkin. Retostelee siinä vaan, eikä kerro miten se oikeasti menee. Hmph.
Usko tai älä, mutta "menit perkele ottamhan lespon hommhin" oli edellisen kommenttini ensimmäisessä luonnoksessa vielä mukana. Karsin sen sitten pois kun en tosiaan tiennyt, oliko hahmon tarkoituskin puhua karrikoidusti. Enkä minole etes oikiasti kunnon hoon päältä puhuja niin että saatoin itteki tyriä sen.
sylyvi: Näinhän son.
Hehee, Jani, nonnii!
Mutta joo, olihan se karrikoitua että siinä mielessä.
Lähetä kommentti