Olipa taas päivä. Vasta keskiviikko menossa ja työpaikalla jutut olivat yhtä väsyneitä kuin viikonlopun edellä. Väärinluettuja kirjan nimiä (Anus tulessa & Kädettömät runkkaavat) ja hysteeristä naurua.
Väsytti kyllä. Kuopuksen opettaja soitti kesken työkiireitten ja taas se pentu on vaikeuksissa. Se on ihan eemeli. Se oli suojellut sählännyttä kaveriaan valehtelemalla, että iso ja musta mies sen teki. Opettajakaan ei ihan kaikkea sentään niele. Lisäksi kuopuksen mukaan oli laitettu muistutus kotiin alati unohdetuista koulukirjoista ja tekemättömistä läksyistä. Ja vihkokin on kadonnut. Tulee vähän epätoivoinen olo, kun meillä läksyt kysytään joka päivä ja vahditaan, että ne myös tehdään. Mutta kun ei voi tietää, mitä läksyjä on tullut niin ei voi kaikkea vahtia. Perhana.
Noh, hyvä kun jaksoin junalle päivän päätteeksi kävellä. Oikea jalkakin on ihan järkyttynyt siitä, että siinä on nyt kahden kuukauden tauon jälkeen kenkä. Varpaita siinä jalassa on jo kuusi ja se ylimääräinen on ihan helvetin iso sekä sykkivä. Vasen jalka ei ole vielä tajunnut mitään. Tyhmä jalka. Saa nyt nähdä montako varvasta huomenna on.
Kun vihdoin sain lyllerrettyä kotipihaan, kahden talon naapurit olivat jo vastassa ja kertoivat huonot uutiset meidän ongelmaojastamme. Kalliiksi tulee rumpujen vaihtaminen, ei voi mitään. Puhuttiin sitten vielä siitä meidän naapurin hiippailijasta. Poissaolevista on niin mukava aina puhua pahaa. Hiippailija on kuulemma tehnyt kotiinsa avotakan. Naapurin herra alkoi siinä sitten maalailla kuvia siitä eläkeläisestä fällyjen päällä alasti makoilemassa. Minä sanoin, etten halua kuulla enempää. Toinen naapuri lykkäsi samalla käteeni jonkin saksalaisen mieskalenterin. Ihme päivä.
Puhuttelin sen kuopuksen heti kotiin päästyäni. Se sanoi, että
- äiti, mä oon ykstoista vuotias. Ei mun päässä oikeestaan tapahdu paljon mitään.
Mitäpä siihen voi lisätä.
Sama alkutalven valo
17 tuntia sitten
Tekstit
10 kommenttia:
Ei se, että arjessa tökkii, naurata. Mutta kun siitä asianomainen kirjoittaa hillittömän hauskasti, niin se rätkättää.
Iisi
Ihan paras otsikko!
Kyllä tää syksyn pimeys on ihmiselle ihan liikaa.
Mua kyllä hihityttää ne tämän päiväiset huonoilut vieläkin :D Viikset etusormessa eivät oikein tahdo haalistua, joten niille tulee varmaan sitten huomennakin vielä naurettua ;)
palvis
Oliko se "Anus tulessa" omakustanne...:)
Syksy on ankeaa, mutta onneksi on perhe ja koirat, hahhah!
Älä nyt kasvata liikaa varpaita, se on muuten isompien kenkien osto edessä.
Iisi, välillä tässä meinaa itekkin tikahtua omiin juttuihinsa :D, no ei vaine. Kauhee päivä jatkui kauhealla illalla. En ees voi aloittaa...
Joo, Helen, ihan onnekas otsikko, eikä edes omaa ansiota, vaan tuon hihittelevän Palviksen. Hei kaikille. Olen Saara ja otsikkovaras. Paraneminen lähtee tunnustamisesta.
Eikä, Susu. Ihan oikean kustantamon kirja. Mutta vois kyllä tehdä "omaakustannekirjan" tuolla nimellä. Ai niin, unohdin etsiä ne isommat kengät tuolta maailmanlopun komerosta, mutta unohdin ja enää en jaksa. Kylläpä tykyttää vieläkin. Kasvukipuja uudessa varpaassa.
"Anus tulessa" olisi tietenkin erittäin tulisesti maustettujen ruokien keittokirja! Rääh, miten voi tuo juttu vieläkin naurattaa :D Lienee aika mennä Nukkumattia lähentelemään ;)
Palvis
Mitähän ne kirjojen nimet oikeasti olivat, tuli mieleen.
Kyllä sä Saara osaat. Anus tulessa. Tuo rubriikki loistaa blogini sivupalkissa kirkastaen lokakuun hämäräpäivän.
"Aunus tulessa" ja "Kädettömät kuninkaat" (muistaakseni se oli pidempi se jälkimmäisen kirjan nimi, mutta en yllättäen muista kuin tuon osan siitä ;)) ovat ne alkuperäiset nimet.
Palvis
No nehän ne, niin kuin Palvis sanoi, niin että Eerollekin tiedoksi.
Hehhee, Iines, voi taivaan vallat, tuota en kyllä muista otsikoita tehdessäni, että nehän paistasvat siellä missä nämä uudet hienot blogirullat on käytössä ja missä minäkin sitten olen niinku käytössä. Oijoi.
Lähetä kommentti