Keskustelukulttuuri näivettyy

Blogien keskustelukulttuuri on muutaman vuoden takaisesta tilanteesta hiipunut kummasti. Blogit vaihtuvat, mutta samat asiat kiertävät vuodesta toiseen. Moni on jo oman mielipiteensä sanonut niin moneen kertaan, ettei usko sen ketään enää kiinnostavan, itseään vähiten.

Tapakulttuuri on myös kehittynyt hillityksi. Jokaiselle toki annetaan oikeus sanoa mielipiteensä, mutta aiheista ei varsinaisesti keskustella. Kukaan ei enää polta hihojaan. Olemme niin sivistyksen tapissa, että nyökkäilemme vain tykönämme hiljaa, kun olemme jostakin samaa mieltä. Ja jos eri mieltä joskus olemmekin, käyttäydymme kuin monarkit. Mikään ei meitä enää kosketa tai heitä meitä koskaan pois tolaltaan. Me vain olemme eri mieltä. Hillitysti. Niin hillitysti, ettei kenellekään ole siihen mitään sanomista.

Suuret blogistit eritoten harjoittavat sitä, että sanovat päreessään mielipiteensä kerran ja antavat sitten muiden käydä kommenttilaatikossa keskustelua keskenään, ikään kuin eivät haluaisi liata käsiään. Hänen mielipiteensä on tämä, ehkä se on jopa totuus, eikä siihen ole enää mitään lisättävää.

Onkohan keskusteleminen tullut vihdoin tiensä päähän?

Nämä ajatukset ovat tulleet mieleeni viime aikojen blogikirjoituksia lukiessa. Ensinnä Prospero oli Jokelan mediakritiikin yhteydessä sitä mieltä, että kun kerran ostat lehtiä, niin silloin on turha valittaa siitä millä keinoilla lehtijuttuja tehdään. Jos kerran rahoitat tätä toimintaa, niin pää kiinni vain, sinä senkin tekopyhä hurskastelija. Itse en haluaisi noin helpolla toimittajia päästää, enkä hyväksyä ihan kaikkea mitä ne tekevät. Olkapäiden kohottaminen ja käsien levitteleminen ei auta, ja jos jokainen media on Jokelassa ryvettynyt, on vaikea erikseen alkaa boikotoida mitään yksittäistä mediaa. Ehkä 7 päivää-lehteä lukuun ottamatta, koska en sitä lue muutenkaan. Tällä meikäläisen boikotilla ei tosin ole ollut tähänkään asti mitään vaikutusta siihen, miten toimittajat Jokelassa tai missä muualla tahansa toikkaroivat.

Nyt Prospero on joutunut kokemaan saman itse puolustaessaan koiran oikeutta olla tulematta rääkätyksi taiteen nimissä. Vähäiset keskustelijat ovat paljolti sitä mieltä, ettei ihmisille ole varaa esiintyä eläinten oikeuksien puolustajina, jos kerran syövät lihaa ja rahoittavat tätä kautta tuotantoeläinten järjestelmällistä huonoa kohtelua. Tätä tyrmäysargumenttia osasin itsekin jo odottaa vuosia sitten Teemu Mäestä käydyn keskustelun takia. Minunkin pajatsoni on aiheesta jo tyhjä. Vaikka söisin tilallisen lehmiä, en silti katso, että kasvattajilla on oikeus kohdella eläimiä huonosti tai taiteilijalla oikeus rääkätä koiria kuoliaiksi. Kasvissyöjätyttäreni ei hänkään koiran kiduttamista tuossa taidetempussa hyväksynyt. (Taiteen etiikasta älykkäämpää argumenttia Luovuksissa-blogissa). Näin kenenkään lihansyöjän on siis turha esiintyä minään eläintenystävänä ja koiratkin saavat hurskastelumuistuttajien vuoksi vastedes rauhassa taidegallerioiden kulmilla kitua.

Nämä ovat vain pari pikaista esimerkkiä. Mieleen tuli monenlaisia vastaavia juttuja, joissa keskustelu torpedoituu vastaavalla tavalla; Et voi sanoa naisiin kohdistuvasta väkivallasta mitään, koska miehiäkin hakataan. Et voi puhua pedofiileistä, koska sinulla on lapsia, etkä näin ollen ajattele objektiivisesti. Et voi kritisoida ympärillä vallitsevaa kauneuden ihannoimista, koska olet itsekin ostanut rintaliivit ja kasvorasvaa. Et oikeastaan ole oikeutettu sanomaan mistään mitään. Riittää kun ylipäätään elät täällä ja tuhlaat häikäilemättä luonnonvaroja. Ehkä jokin valoenergialla elelevä viimeisiään vetelevä joogi on enää oikeutettu närkästymään jostakin, mutta hänen mielipiteensä taas eivät ketään kiinnosta. Hulluhan se on.

Halusimmeko todella tätä?

Jukka Kemppinen on julkaissut Jokelan nuorien koosteen toimittajien tekosista kriisin keskellä (via Kari Haakana). Samassa yhteydessä on muuten hienoa huomata, ettei yhdelläkään bloggaavalla toimittajalla näytä olleen mitään tekemistä sen median kanssa, joka Jokelassa oli paikalla. Blogi ilmeisesti pitää eettiset ohjeet paremmin mielessä.

Mutta mistä se shakaalilauma sitten tuli ja minne se hävisi?

Ihmetellä nyt vain sitten pitää, missä on se media, joka ei omien puheidensa mukaan sortunut ylilyönteihin, mutta joka sai toimittajan esiintymään pappina, tunkeutumaan juuri läheisensä menettäneiden ihmisten koteihin ja työntämään mikrofonia alaikäisten suuhun vanhempien tietämättä.

Näyttää siltä, että tuolla toimittajajoukkiolla olisi ainakin ollut pontimenaan bonuspalkkaus. Yhdestä kuolleen nimestä, läheisensä menettäneen haastattelusta, shokissa olleen kuvasta, alaikäisen nauhurille taltioidusta värisevästä äänestä on kai kaikesta luvattu ylimääräinen palkkio. Miten muuten voi selittää sen, että yhtäkkiä noista fiksuista ihmisistä ja valtakunnan vahtikoirista tuli kaikista verenhimoisia paparazzeja? Vai onkohan toimittajilla jo työpaikat niin höllässä, että ne tekevät tarpeen tullen mitä vain.

Kenen idea siis oli puristaa ihmisistä kaikki kyyneleet irti?

Jokelan tragediaa pyöriteltiin mediassa päiväkausia. Yhdeksälläkymmenellä prosentilla siitä verellä ja kyynelillä mälläämisestä ei ollut minkäänlaista informaatioarvoa. Se oli pelkkää hurmoksellista nostetta. Meidät kaikki kiedottiin Jokelan jatkokertomuksen suruvaippaan päätoimittajien hykerrellessä posket punaisina myyntitavoitteiden täyttymystä. Tässä tilanteessa on vaikea olla kuvittelematta solmiotaan löysäävää mediapäällikköä polvistumassa marmoripintaisen työpöytänsä ääreen, kiittäen huohottaen kaikkivaltiaita markkinavoimia tästä järkyttävästä tapauksesta.

Ovatko mediatalot konkurssin partaalla?

Olen aivan varma siitä, että olisimme jokainen pärjänneet aivan hyvin niilläkin tiedoilla, joita virkavallalla oli tarjottavanaan. En tiedä yhtäkään ihmistä, joka olisi ollut tämän median välittämän tiedon tarpeessa. Halusiko joku todella, että toimittajat tunkeutuvat ihmisten koteihin, ahdistelevat surevia ihmisiä vain pari tuntia tapahtumien jälkeen? Mitähän yleisö olisikaan sanonut ja tehnyt, jos olisi saanut valita? Onkin turha jeesustella sillä, että lehdet kävivät juuri silloin ennätysmäisen hyvin kaupaksi ja että vika on näin ollen lukijassa. Miten enää voi tietää, kuinka hyvin ne lehdet olisivat käyneet kaupaksi ilman toimittajien sikamaista käytöstäkin. Ja sitä paitsi tällainen idealistinen ajatuskin vielä tuli mieleen, että mitä sitten, jos kauppa ei olisi käynytkään. Oliko se myyntipiikki nyt niin tärkeä? Meidän mediamme taitaa olla kipeästi rahan tarpeessa.

Eri perspektiivistä katsottuna

Katsoin juuri Voicelta Madonnan (49 v.) ja Justin Timberlaken (27 v.) parissa viikossa puhkisoitetun 4 minutes -biisin videon. Siinä tämä mauttomista korseteistaan ja haarovälistään lehtien kansikuvissa tutuksi tullut monen lapsen viisikymppinen hard candy (eli kovaa karkkia) -äiti näyttäisi tapansa mukaan kuin nussivan ilmassa sojottavien näkymättömien kovien kikkeleiden kanssa. En tietenkään sanonut tuota visiota ääneen, kun tytär (13v.) siinä vieressä kiinnostuneena katseli tätä harvinaisen typerää ja mitäänsanomatonta videota, jonka erikoisin anti lienee suutelevien kasvojen poikkileikkauksessa. Näytetään uteliaille lapsukaisille niinku mitä siellä poskien ja suun sisällä tapahtuu, kun kiihkeät kielet tunnustelevat toisiaan.

Kateellisena tietty ajattelin Madonnan rypyttömiä kasvoja, trimmattua vartaloa ja seksikästä elehdintää. Tuo nainen se ei tule puutetta näkemän vielä moneen vuoteen. Jos jostakin meinaa repsahtaa niin kirurgi kyllä hoitaa asian nopeasti ja tuo monimiljonääri saa jatkossakin kikkelit taivaisiin. Ja kassa kilisee. Justin Timberlake ei ainakaan pannut pahakseen.

Olipa happamia. Mutta tuli vaan mieleen.

Kun video loppui, tytär sanoi että:

- Uuh, tuo on niin noloa. Melko säälittävä toi Madonna.

Poikani on patologinen valehtelija, joka elää kuin torakka

Olen pitänyt ylityövapaita eilen ja tänään. Tarkoitus oli tehdä rästiin jääneitä koulutehtäviä. Pitäisi kirjoittaa artikkeli, mikä tuntuu olevan aika hankalaa. Pitäisi tietää jostakin jotakin. Hankalaksi menee. Ehkä kirjoitan jotakin kirjoista ja niiden lukemisesta, vaikka aihe tuntuu kyllä melko puisevalta.

Eilen sitten näennäinen vapaapäivä menikin palkkojen laskemiseksi. Illalla en enää jaksanut kirjoittaa. Tänään huomasin, että kaikki astiat ovat mystisesti kadonneet. Uskaltauduin teinixin (16 v.) hämärään luolaan, vaikka minulla on sinne ehdoton porttikielto. Kun nostelin röykkiöittäin vaatteita, roskia sekä tyhjiä pepsipulloja ja sain lattian näkyviin, löysin tiskikoneellisen verran astioita. Ja siitä se sitten lähti. Yksi asia johti toiseen ja pian huomasin olevani imurin kanssa minulta tyystin kielletyllä alueella. En pystynyt lopettamaan, vaan pesin lattian ja pyyhin pöydät ja pölyt, viikkasin vaatteet kaappiin ja vaihdoin lakanat.

Tästä tulee huutoa. Kunhan se tulee koulusta, jossa oletettavasti on tämän päivän ollut, ja näkee tuon hävityksen minkä olen tehnyt, se saa puberteettiraivarin. Tiedän että saa. Se alkaa vänkättää siitä, ettei minulla ole sen huoneeseen mitään asiaa. Sitten se alkaa väittää, että olisi just siivonnut ihan itse. Niin se on väittänyt viimeiset pari vuotta.

No, siinä siivotessa sitten jouduin kokemaan myös henkistä pyöritystä. Löysin laatikosta puolikkaita ja täysiä tupakka-askeja, sängyn alta tyhjiä ja täysiä kaljapulloja sekä yhden käyttämättömän kondomin. Yhtäkkiä minusta oli tullut teinihirviön äiti. Kasvatuksessa epäonnistunut luuseri, se, joka ei välitä lapsistaan, eikä vietä aikaa heidän kanssaan. Siis teoriassa. Näinhän kaikki sanovat, että jos lapsesta tulee vaikea, se ei ole saanut tarpeeksi huomiota tai se on saanut sitä liikaa. Lisäksi lapselle ei ole opetettu rajoja. Siis teoriassa.

Mutta kun näin ei ole.

Olin itse nuorena samanlainen, tein mitä tykkäsin eikä minulle voinut puhua järkeä, mutta ei kukaan kai yrittänytkään. Tunnistan kyllä, mistä tässä on kyse. Niinpä näyttääkin siltä, että joillekin ihmistyypeille vain yksinkertaisesti on ihan sama, onko oltu läsnä, onko annettu rajoja ja rakkautta vai ei.

En aio saada mitään raivaria. Olen kysynyt kerran, polttaako se tupakkaa. Väitti ettei polta. Muutenkin näyttää siltä, että minulle on valehdeltu monessa asiassa silmät ja korvat täyteen. Kyllähän minun olisi se pitänyt tietää, kun olin itse ihan samanlainen. Siksi kai minä olen ollut se hyvä poliisi ja isäntä se paha. Minulle olisi voinut teoriassa kertoa totuuksia monessakin asiassa, mutta näin ei ole käynyt.

Kunhan se tulee koulusta, alan minäkin valehdella. Sanon ihan pokkana, etten minä ole mitään siivonnut, enkä ole ollut sen huoneessa päinkään.

Blogging with a porpoise

Sain tämän ihanuuden aina niin huomaavaiselta Karilta. Brim oli tuon prenikan tehnyt sen toisen 'Bloggin with a purposen' tilalle. Se kun on kuulemma sellainen kristillismielinen merkki. No, mielummin minä pyöriäisten kanssa bloggaankin. On viime aikoina muutenkin viherpiipertänyt päässä sen verran, että biojäteastia on vihdoin tilattu ja lehtikompostikin tehty. Olen myös huomannut tehneeni poikkeuksellisesti ekologisen teon pyöräyttämällä maailmaan tyttäreni. Siis vääryyshän se tietty joidenkin mielestä on lasten tekeminen Telluksen säilymisen kannalta, onhan toki pystymetsä lasta arvokkaampi, mutta luojan kiitos, tuo ipana kulkee perässäni, sammuttelee valoja ja nalkuttaa joka jumalan asiasta, jos vähänkin tulee luonnon varoja tuhlattua. Että oikeastaan voisin ojentaa tuon merkin tyttärelleni, jolla mitä ilmeisimmin on blogi, mutta jonne minulla ei ole osoitetta eikä mitään asiaakaan. Oravamerkkiä odotellessa voisin myös ojentaa porpoise-prenikan Maijalle sekä Janille.

***

Pitkästä aikaa kävin kyttäämässä myös heikkoja signaaleja. Avainsanoista tuli kuin itsekseen ajatelmia. Ihan peräjälkeen olivat siinä kysymys ja vastaus, sen kun vain sieltä napsi.

Sanoma Digital perhana?
Kauhutarina, lihansyöjät!

Blogi, apua!
Oi äiti rautakanki.

Mitä on orgasmi?
Over the rainbow.

Pikku pukki kakki kalliolle?
Mättähältä mättähälle.

Kutiava pillu?
Ruotsin rotuhygienian laitos.

Burn out testaa!
Päällisin puolin terve.

Etsitään impotenttia miestä?
Soivat farkut.

Mitä minä sanon veikolle?
Ollaan niin kuin pääskyset.

Kirkkonummi osa 2

Metsää Hviträskissä





















Kirkkonummelaisen jäähallin seinää





















Kirkkonummelainen rakennus Jorvaksessa. Ymmärtääkseni venäläiset käyttivät tätä Porkkalan vuokra-aikana täisaunana.





















Kirkkonummelainen varis





















Pokrovan luostarin kupoli Jorvaksessa

Kesä kunniaan

Terve. Samaan aikaan kun blogeja saatetaan kunniaan, näin kesän korvilla yhä useampi bloggari näyttää hyytyvän. E-Tappista ei ole löytynyt sfääreistä kahteen päivään ja hyytynyt olen minäkin. Jotenkin niin korpee koko homma. Valokuvatorstai ehkä jaksaa vielä inspiroida. Kesän ajan voisikin vain napsia kuvia ja olla hiljaa tai käyttää vanhoja kuvia ja olla vieläkin hiljempaa.























Toisaalta teki mieli ruveta vääntämään tätäkin torttua siksi, että tuossa edellä linkkaamassani Digitodayn virityksessä osallistujat valittivat blogien joukossa olevan niin paljon paskaa, että oikeilta blogeilta menee näin uskottavuus. Lisäksi jotkut ovat sitä mieltä, että blogit ovat ihan turhia.

Really?

Siis mikä voi olla turhempaa, kuin osallistua blogikyselyyn, jos ei voi sietää blogeja? Miksi ylipäätään pitää lukea blogeja, jotka ovat turhia? Ja miten turhaa se sitten voi olla?

Noh. Poppeli tuoksuu ja peippo visertää. Kaupungilla ihmiset istuvat terasseilla innoissaan, ikään kuin kaljan juonnissa ja sosiaalisessa elämässä olisi pitkästä aikaa jotakin järkeä. Kyllä se siitä. Kohta se jo vituttaa. Maha hölskyy, naama punottaa, sosiaalisuus on syvältä ja lintujen viserryskin vihloo korvaa.

Sitten taas syksymmällä ehkä tekeekin jo mieli palata vanhan koneen äärelle, vetää verhot ikkunaan ja antaa oman turhuutensa puhjeta jälleen kukkaan. Ehkä siihen mennessä selviää tuo Blogilistankin mysteeri eli mitkä ovat ne "merkkijonot, joiden välissä oleva teksti sisältää varsinaisen blogin"?

Muinaisjäänteitä

Hyvää Kirjan ja ruusun päivää, tai iltahan se jo on. Tämä idea, Kirjan ja ruusun päivä, ei näytä enää oikein kehenkään iskevän. Kampin Narinkkatorille ei ollut tunkua, eikä kirjakauppakaan vetänyt väkeä, vaikka jaossa oli kirjan ostajille ruusuja. En tiedä onko vika taas minussa, mutta ylipäätään tuntuu, että niin kirjat kuin ruusutkin ovat muinaisjäänteitä. Minäkin sain kyllä kirjan, joten onneksi sattui olemaan takataskussa pari ruusua.

Blogilista sen sijaan näyttää uudistuneen. Ai että, vähänkö on lukijoita hei:


















Muotiblogia ne tekee tästä väkisin. Just shoppailu ja tyyli on mun alaa.

Puckin puutarhahommat

Ollaan Puckin kanssa viime päivinä tehty vaan näitä puutarhahommeleita. Hyvä että on apumies olemassa.

Aatteen paloa

Valokuvatorstain vappuhaasteena aatteen palo.