Päätöntä haahuilua päivästä toiseen

Minulle alkaa valjeta loman perimmäinen tarkoitus. Se on hajaannus; ajatusten levähtäminen ympäri päätä. Juuri kun saan jostakin aiheesta kiinni, se piiloutuu seuraavan aivopoimun taakse ja suostuu tulemaan sieltä esiin vain omia aikojaan, yhtäaikaa muiden sekavien ajatusten kanssa. Ne hyökkäävät kuin kirkuvat aaveet ja tulevat uniin. Minä todella ilmeisesti tarvitsen työtä, jotta ajatuksillani, muistoillani, huolillani, tulevaisuuden suunnitelmillani ei olisi aikaa sekoittaa päätäni. Paitsi jos loman tarkoitus on juuri päätön haahuilu päivästä toiseen, pitkät aamu-unet, netin välttely, uppoutuminen elokuviin tietämättä edes mistä elokuvasta on kyse, tai ylipäätään matkan katkeaminen keittiön ja makuuhuoneen välillä johonkin, milloin mihinkin. Ennakoimattomaan.

Rutiineista irtautuminen tuntuu karusellilta. Sen kyydissä on vaikea napata kiinni mistään, tärkeästä tai vähemmän tärkeästä. Tekemättömät työt odottavat yhä tekijäänsä, tenttikirjoille on varattava lisää laina-aikaa. Minulla on ollut liikaa aikaa murehtia sitä, miten lapset vähitellen erkanevat. Tytär lähti sunnuntaina anopin kanssa Viroon kylpylälomalle, terminaalissa käyttäydyin kuin äiti, jonka lapsi on menossa anopin kanssa ulkomaille... Myös kuopus kulkee naapureitten mukana kaikkialle, kauppoihin, vesipuistoihin, pelaamaan, mansikoita poimimaan... Se keräsi jo kolmantena kesänä ämpärillisen. Kuopus tulee ja menee pitkin päivää, ja lopulta illalla myöhään valittaa, kun kukaan ei jaksa valvoa hänen kanssaan yli puolen yön. Enhän minä jaksa valvoa, kun olen koko päivän kytännyt kelloa ja miettinyt, kuinka kauan uimassa muka voi mennä. Tänään allekirjoitin luvan myös esikoisen mopokorttiin, sillä ehdolla, että se lupasi moposta huolimatta lähteä vielä tänä kesänä saareen ja kalastaa kanssani ainakin yhden hauen. Toisaalta olen moposta onnellinen ison lapseni puolesta. Kalpea mörökölli on viettänyt ihan liikaa aikaa virtuaalissa ja melkein kadottanut värinsä ja otteensa sosiaaliseen elämään. Nyt se saattaa saada ne takaisin, tai sitten ei. Voi luoja, miten pelkään mopoja. Ne eivät enää edes näytä mopoilta. Vatsaani on sattunut jo pari päivää.

Eilinen soitto töistä tuntui nipistykseltä, ei, ehkä pikemminkin puraisulta. Voiko tilata tarroja lisää vai ei. En todellakaan olisi halunnut ajatella sellaista kesken loman. Luulen, että ne tekivät sen tahallaan. Siinä minä seisoin, vasta heräänneenä, kukallinen yöpuku päälläni ja tukka pystyssä, luuri kädessä kesken aamukahvinkeiton ja ajatukset unen jälkeen vasta leijailemassa ympäri taloa, kun piti yhtäkkiä osata vastata, pitääkö tilata tarroja vai ei. Voiko turhemmalla asialla lomalaista vaivata? Sanoin, ettei niiden tilaamisesta voi olla kovinkaan suurta vahinkoa. Mitä ne oikein ajattelivat? Olisinko lomalta tullessani saanut heparin joistakin tarrojen tilaamisesta? En muista koskaan saaneeni heparia minkään muunkaan tilaamisesta, miksi nyt joidenkin euron tarrojen tilaamisesta? Olen ilmeisesti tosi naisten kanssa tekemisissä.

Laittaisin kännykkäni kiinni, jos lapseni eivät olisi ympäriinsä. On kai ostettava toinen puhelin, jonka numeron annan vain pesueelleni. Tuntuu omituiselta, että kännykkä on ajanut ihmiset ahdinkoon. Niin paljon hyvää, mutta niin paljon huonoakin. Auta armias meitä tulevaisuudessa joutumatta kytköksiin muiden ihmisten kanssa aina ja kaikkialla 24h/vrk.