Kotiinpaluu

Lomareissu on tehty. Se oli lyhyt ja sateinen. Matka Jyväskylän mummolan synttärikemuista saareen, noihin kauhistuttaviin ääriolosuhteisiin ilman mukavuuksia (eli ilman mopoa ja nettiä) ei teinixiä kiinnostanut. Asiaa ei yhtään auttanut taivaanrannan yli vöryvät sadepilvet. Valkamassa odotti vene täynnä vettä, josta kiitokset edelliselle kävijöille, sedälleni ja tädilleni. Kun läpimärkinä, viluisina ja nälissämme vihdoin pääsimme saareen, siellä odotti tyhjä kaasupullo, josta erityiskiitokset serkulleni. Koska olin välttämättä halunnut mökille, polkenut sen eteen jalkaa ja itkenyt, olin valmis myös kaasupullon täyttöreissulle. Muut perheenjäsenet olivat vähän sen näköisiä, että oltaisiin voitu ajaa samantien 250 kilometriä kotiinkin. Tavaroiden roudaaminen vesisateessa takaisin autolle olisi teinixin mielestä ollut sen arvoista. Sain esteistä huolimatta tingittyä esikoiselta yhden yön mökillä. Haettiin kaasupullo, syötiin pussipastaa, lämmitettiin sauna, kuivattiin vaatteet, ja silloin pari päivää jatkunut sadekin lakkasi. Aamulla heräsin kuikan huutoon ja aurinko lämmitti.

Mutta teinix halusi yhä kotiin. Ymmärrän hyvin. Olen itsekin aikoinani - itse asiassa muutaman vuoden nuorempana - karannut samaisesta saaresta velipojan ja serkkulikan kanssa. Suunniteltiin karkureissu tarkkaan ja laskettiin rahat. Kovin pitkälle ei tietenkään päästy. Vaikka me ei tunnettu ketään, kaikki tunsivat meidät (siis niin kuin kaikki tuntevat apinan, mutta apina ei tunne ketään -juttu). No, tilattiin mantereelta kilometrin päästä taksi eräästä maalaistalosta, mutta talon isäntä kävi sillä aikaa hälyttämässä porukat saaresta hätiin. Jouduttiin maksamaan taksi ja kävelemään vanhusten perässä päät painuksissa takaisin mökille. Mummo heilutti edellä vitsaa kädessään ja pappa mulkoili meitä vähän väliä. Sen jälkeen piti anoa anteeksiantoa, kitkeä ja kastella kasvimaa sekä syödä rusinasoppaa murisematta.

13-vuotiaana eräänä juhannuksena pari vuotta vanhemman serkkupojan kanssa soudettiin ensin järven yli ja käveltiin kymmenen kilometriä (yhteensuuntaan) kaljanostoon kauppaan, jossa meitä ei tunnettaisi, eikä papereita kyseltäisi. Olutta siis oli. En tiedä mikä vitsaus siihen aikaan oli syödä aromisuolaa. Se oli jollakin tavalla autuaaksitekevä keksintö. Kaadettiin sitä purkista kämmenelle, nuolaistiin ja juotiin kaljaa päälle. Sen jälkeen oksensin vatsan tyhjäksi ja rojahdin sänkyyn. Äiti ihmetteli, mikä minua oikein vaivasi. Nukuin kammottavan olon pois ja vaadin päästä kotiin Jyväskylään heti aamusta. Olin kai niin surkean näköinen, että lupa heltisi ja rahaakin tuli. Sen jälkeen en olekaan syönyt aromisuolaa.

Jyväskylässä liftasin sitten kaverin kanssa tanssilavan suuntaan ja päästiin Sleepy Sleepersien kyytiin. Keikkabussin pimut tarjosivat koskenkorvaa raakana ja ne myös meikkasivat minut. Hopeanväristä meikkiä luomiin ja paksulti maskaraa. Ai ett olin hieno. Päästiin keikalle ilmaiseksi. Oli tylsää. Haahuilin pitkin tanssilattiaa ja kävelin aamuyöstä tympeänä kotiin parikymmentä kilometriä, missä kotikylänpojat pelasivat rannalla korttia ja polttivat nuotiota läpi yön.