Leffakesä

Ei ole mikään ihme, etten ole ehtinyt bloggailemaan. Telkkarin katsominenhan tunnetusti passivoi. Olen kuukauden aikana katsonut Canalilta 54 elokuvaa, dvd:ltä pari, peruskanavilta kymmenkunta leffaa ja dokumentteja mm. Matti Pellonpäästä, sekä sokeasta Vanjasta ja sen kissasta. Maikkarilta olen katsonut kaikki klo 21.00 alkaneet sarjat, ja Canal 2:lta yhteen putkeen lukuisia osia Southparkista. Lisäksi olen käynyt pari kertaa lasten kanssa elokuvissakin. Uusin Harry Potter oli ontto ja sieluton. The Simpsons Movie aivan vailla televisiosarjojen terää. Hirveä pettymys. Amerikkalainen yhteiskuntakritiikki ei paljon puraissut.

Käsikirjoittaminen ei varmastikaan ole kovin helppoa, saati ohjaaminen, kun vain muutama elokuva on tehnyt vaikutuksen; ruotsalainen, norjalainen ja aussi, sekä ne dokumenttielokuvat. Useita leffoja olen jäänyt tuijottamaan pelkästään sen takia, että löytäisin niistä yhdenkin syyn, miksi ne on tehty. Useinmiten syy ei ole selvinnyt. Tosin ainahan se on hyvä, että näyttelijöillä, käsikirjoittajilla ja koko tuotantoväellä on töitä. Siis että hyvä kun joku niitä ohjelmia katsoo, koska jotkut luovat ihmiset niitä kerran tekevät. Eikö se ole jo jotakin.

Opiskellessa törmäsin kuitenkin yllättävään tietoon. Suomalaiset katsovat televisiota vähemmän kuin muut eurooppalaiset, ja sen lisäksi Suomi on lukemisen kärkimaita. Eniten kirjoja lukevat lapset ja nuoret (tilastokeskus, Rauli Kohvakka). Ja aina valitetaan, etteivät nuoret muka lue tarpeeksi. Itsekin olen lukenut tänä kesänä peräti yhden ohuen kirjan: Hannu Helinin Godbuyn. Varsin vallatonta runoilua, mutta myös joitakin juttuja, jotka eivät edes blogin sanaselitysten kanssa auenneet. Siitä huolimatta runot aktivoivat jopa siinä määrin, että melkein meinasin alkaa itsekin kirjoittaa jotakin. Onneksi en.