tiistaina, joulukuuta 20, 2005

Ihan tyhmää

Ilma oli keskipäivällä niin kostea, että aurinko värjäsi hennon sateenkaaren pilvettömälle taivaalle. Ihailin sitä koko kotimatkan junan ikkunasta. Kaaren yläosassa kellui aurinkolaivakin. Muuten on ollut ihan tyhmää.

Tulin kotiin pakkaamaan lahjoja. En enää muistanut minne niitä olin piilotellut ja jouduin penkomaan kaapit ihan sekaisin. Levitin lahjat keittiön pöydälle ja aloin pakata. Yllättäen kuopus naamatti keittiön ikkunan takana viisitoista yli yksi, vaikka niiden piti kaikkien päästä tänään kahdelta koulusta. Minulle tuli hirveä hätä piilottaa paketit ja ryntäilin täällä lahjasäkkien kanssa edestakaisin tietämättä minne mennä. Poika heitti repun eteiseen ja huusi, että mää jään ulos.

Soittivat kaupastakin juuri. Kiukkuinen asiakas nappasi tytöltä luurin kesken puhelun ja huusi... ja huusi... ja huusi... Niin, mutta... ehdin sanoa kymmeneen väliin, mutta ei se kuullut. Lopulta minun oli huudettava ihan siis todella lujasti, että VOISITTEKO KUUNNELLA! Sain sitten asian selvitettyä, mutta vieläkin leukaperiä kiristää. En tiedä miksi just niitä. Asiakas oli kuulemma poistunut anteeksi pyydellen.

Nyt täällä on tupa täynnä muksuja. Kahdeksan. Minulla alkaa olla vaikeuksia kestää ääniä. Ne pelaavat jalkkista sisällä ja kuuntelevat Rasmusta täysillä. Jo aamulla kännykän ensimmäinen piip vihlaisi syvältä. Junassa kuulokkeet joutuivat koetukselle, kun Mamba raiskasi radiossa joululauluja, ikään kuin eivät muutenkin kävisi hermoon ja sitten vielä Mamba. Voi äiti.

25 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

EU:n pitäisi kieltää Mamba. Ja Yö. Ehdottomasti.
Yäk.

Petra

Saara kirjoitti...

Niin. Ne on kyllä kamalia.

Anonyymi kirjoitti...

Mä kyllä jotenkin sairaasti tykkään Mambasta. Tai siis ihailen jotenkin. On siinä tietysti tiettyä limaisuutta, mutta silti. Yö on kyllä ihan yök.

Saara kirjoitti...

Sä et ole voinut kuulla niitä Mamban joululauluja. Herrrrranjumala minkälaisia!

Anonyymi kirjoitti...

Mambasta ei voi kyllä tykätä kuin jotenkin sairaasti. Yäk.

Muuten, olisikohan valoilmiö ollut halo, eikä sateenkaari. Nimittäin sellaisia on nyt ollut. Äläkä kysy, mikä ero niillä on. Jos löydät selityksen, linkitä, niin joku tiedonhaluinen voi lukea, en minä, hahhaa.

Petra

Anonyymi kirjoitti...

Mamban joululaulut on kamalia. Yö on hyvä, mutta ne ei esitäkään joululauluja. Niitä en kestäisi.

Saara kirjoitti...

Joo, halohan se, mutta en viittinyt sitä sanoa. Koska se kuitenkin näyttää sateenkaarelta. Ei ehkä ole ihan samanmuotoinen kylläkään. Mutta ilmiönä siis vastaava. Kosteutta on niin paljon just siinä vaiheessa kun ilma lauhtuu, että se on sama kuin sataisi.


No joo, Tui, on yölläkin ollut hetkensä - joskus. Siitä on kyllä aikaa. :)

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaa levottomalta. Onneksi parin päivän päästä tulee Rauha!

Jani kirjoitti...

Kerkesitkin jo Saara sen sanoa ennen kuin mun tartti, että Yölläkin on ollut hetkensä, mutta ne ajat ovat kyllä tiukasti takanapäin. Olisivat saaneet lisätä tuon k-kirjaimen bändin nimeen 90-luvulle tultaessa.

Anonyymi kirjoitti...

Käsittämätöntä Mambavastaisuutta, mutta myönnetään, en kyllä ole kuullut niitä joululauluja.

Anonyymi kirjoitti...

Onko niin, että tämä ihmekauha on eri laulusta kuin se Katri-Helenan laulamassa Joulumaassa kauhova, jolla kertoja haluaisi luoda maailmalle rauhan? Sitä laulua inhoan syvästi ja olen valmis inhoamaan toistakin.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo ihmekauha kuulostaa hämärästi tutulta, ei kai ole sama kuin Kutri-Helunan laulama kauhomislaulu.

Minun lempparini korniudessaan on Virve Rostin esittämä joululaulu, jossa itketään myös ruuan vähyyttä jouluna. Sanat menevät jotenkin:

...kaappiin kurkistimme salaa,
jospa löytyis joulukalaa...

Jos joku muistaa lisää tämän laulun sanoja, ei tarvitse muistuttaa niitä mieleeni, kiitos.

Petra

Saara kirjoitti...

Heh, Yök.

Joo, rauha saapuu, kunhan sille on ensin antanut kaikkensa. Mun pitäisi nyt pusertaa vielä jostakin, mutta ei ole enää mitään mistä pusertaa.

Ah, en kyllä muista kuulleeni. Kuulostaa aika mielettömältä biisiltä.

Melkein parempi Kirsti, ettet kuulekaan. Sylvillä on kyllä mukavasti avoin mieli!

Saara kirjoitti...

Ai mutta Petra, joo, se soi meidän joulukasetilla töissä. Muistan kyllä sanat. Jos joulua ei tänä vuonna tulekaan...

Anonyymi kirjoitti...

Jos joulua ei tänä vuonna tulekaan,
jos almanakka väärin tehty on...

Kiitti vitusti, Saara, nyt se soi pahemmin kuin yök.

Petra

Saara kirjoitti...

Heh, sori.

Tässä on se tähti tähdistä kirkkain:

Tähti, tähdistä kirkkain
Kassu Halonen&Kisu Jernström, sanat Vexi Salmi

On illan sini, luonto vaiti hetkisen ja tähtitaivas harmaa pilvinen.
Kuin kauan sitten, taaskin lapsen mielin avoimin
mä hiljentyä jouluun tahtoisin.
Vaan ajatukset työ ja arki kiireinen on sumentaneet lapsen herkkyyden.
Mä katson kauan ylös talvitaivaan hämärään ja toivon, että jouluntähden nään.

Tähden, tähdistä kirkkaimman mä toivoisin hohtavan taas joulun sanomaa.
Tähden, tähdistä kirkkaimman mä tahtoisin johtavan taas vuosisatain taa.

Sen lapsen mieli löysi, tuntein vaistosin ja tunnelman niin herkän tavoitin. Nyt aikuisena pienen hetken ohi kiitävän voin löytää vielä tunteen lämpimän.
Jos lapsen vahvan uskon vielä löytäisin, niin jouluntähti loistais vieläkin.
Se syttyy niille, jotka sen vain nähdä haluaa, ja valaisee vain lapsen maailmaa.

Tähden, tähdistä kirkkaimman.....

Anonyymi kirjoitti...

Pakko saada joulukalat mielestä, kiitos Saara, laitan tähän yhden oman lempparin.

Hyvin hiljaa, hyvin hiljaa
nyt kuuluu keijujen äänet.
He tanssivat taas koko yön laulaen.
Koko yön laulaen.

Hyvin hiljaa, hyvin hiljaa
nyt syttyy tähtöset pienet.
Ne oottavat taas läpi yön loistaen.
Läpi yön loistaen.

Hyvin hiljaa, hyvin hiljaa
nyt sammuu keijujen äänet.
He liitävät taas ylös luo tähtien.
Ylös luo tähtien.

Petra

Saara kirjoitti...

Minulla oli töissä ikivanha Vesku Loirin joulukasetti ja sen tulkinnat olivat aivan upeita. Soitin sitä töissä eestaas, että välttyisin niiltä hemmetin tekopirteiltä joulurenkutuksilta. Sieltä tuo Tähti tähdistä kirkkain onkin tarttunut. Nyt kasetti meni rikki (ja tytöt kirjoittivat siitä ilkikurisen muistokirjoituksen ilmoitustaululle...)ja ostin sitten uuden version Veskun joululauluista (enkä yhtään tyttöjen kiusalla), mutta niistä jotenkin on poissa se sydämen palo, vaikka laulut on osin samat.

Mukavaa joulun aikaa sinullekin, Palava mieli.

Petralle kiitos myös. En muista kuulleeni tuota.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt minä saan varmaan pyhät jouluvihat ylleni, kun kerron, etten voi sietää Loiria. Ja nimenomaan sen takia, että hän "tulkitsee" laulut. Sori, samaa luokkaa Mamban ja Yökin kanssa.

Nyt menen kuusen alle häpeämään.

Petra

Anonyymi kirjoitti...

Täällä kuusen alla on ihan mukavaa...

Mikko Perkoila laulaa:

Tahdonpa antaa sulle lahjan,
lahjan hienon ja arvokkaan.
Ryömin lahjapaperiin
ja itsni sinulle postitan.

Punaisella nauhalla itseni kiedon,
niin että varmasti kiinni oon.
Otsaani liimaan postimerkin
ja kiipeän postilaatikkoon.

Sittenpä posti tuokin sulle
paketin kumman muotoisen,
tuumit, että mitähän se mahtaa olla
ja minut sitten löydät sisältä sen!

Otsalta pois peset postimerkin,
varovasti aivan teethän sen.
Ahdat minut täyteen jäätelösoodaa
ja peität sänkyyn lämpöiseen.

Että täällä minä vaan lahjana kuusen alla ja mahtavat meidän lapset hämmästyä jouluaattona...

Petra

Anonyymi kirjoitti...

No, mutta, ylikypsä kinkkuhan on koko perheen herkkua :)

Petra

Saara kirjoitti...

Minäkään en oikein meinaa kestää turhapuroveskua. En sitten ollenkaan. En ole ikinä kyennyt. Onneksi mulla on kuitenkin avoin mieli. Paitsi Mikko Perkoila on kyllä kamala.

Yleensäkin nuo trubaduurit on jotenkin niin jumalattoman pinnallisia ja teennäisiä.

Anonyymi kirjoitti...

Loirin TULKITSEMA "aurinkolaulu" soi meillä ystäväni kuoleman jälkeen niin kauan, että Laps sen jonnekin hävitti. varmaan silppusi cd:n ruokani joukkoon.
Trubaduurit on usein jeesustelijoita ja niin on Mikko Kuustonenkin, mutta pakko myöntää, että sillä on muutama klassikko. Niin just, ne pahimmat, mitä eniten inhoatte!

Joululaulut on aina jättäneet mut täysin kylmäksi kalkkunaksi, paitsi Varpunen jouluaamuna,niisk, nyysk, *pärskintää*, aina sama juttu. Alan parkua kurkku suorana, kun kuulen sen.
-minh-

Anonyymi kirjoitti...

Jos minut on johonkin tehty, niin ei ainakaan myyntityöhön/ asiakaspalveluun. Olen yritellyt sitä nyt viime aikoina, ihan paskaa hommaa. (Minulle, siis.) Pari idioottia siihen valittamaan ja vaatimaan, niin minä olen kohta niin aggressiivinen että voisin sylkeä niiden päälle.

Sori, täytyi vähän purkaa, meni hermot taas yhden mulkvistin kanssa. Joulutunnelmissa, tosiaan.

Näin kehittynyt ja avarakatseinen minäkin olen (huokaus).

Saara kirjoitti...

Joo, Minh, tiedän tunteen. Minäkään en sitä itkemättä kuuntele.


Voi, haa! Tulin tuosta jotenkin hyvälle tuulelle! :)