sunnuntai, joulukuuta 30, 2007

Foliopipo toimii taas

Tässä jokin aikaa sitten leikin Photoshopilla ja tein erään kuvan. Siitä tuli mielestäni varsin kaunis. Enkä ollut ainoa, joka oli sitä mieltä. Osa kuvasta päätyi luvallani tämän blogin kautta erään antologian kanteen. Olisin saanut siitä pienen palkkionkin, mutta kirjan tekijä oli hurahtanut Global Pension Planin hämmästyttäviin suunnitelmiin ja kesken jouluisten työkiireitteni, kun minulla ei ollut aikaa ajatella eikä tutkia koko asiaa, hän sanoi pistävänsä palkkioni likoon, jos vain suostun. Tämä "eläkerahasto" siis lupasi 30 euron panoksella huimat 50 000 euron tuotot parissa kuukaudessa.
- Niin varmaan, minä sanoin ja räjähdin nauramaan. Siitä vaan, jatkoin myös, koska minulla ei tosiaankaan ollut muutaman kympin tarvetta, mutta tuo kyseinen henkilö saisi lisäjäseniä haalimalla itselleen vieläkin paremmat tuotot. En ajatellut mitään. En edes yksinkertaista verkostomarkkinointia, viritelmää, en mitään. Olin kuitenkin tehnyt kuvan ihan omiin tarkoituksiini, enkä siis myöskään kokenut häviäväni yhtään mitään. En ollut kuullut koko järjestöstä mitään, enkä ollut seurannut televisiosta siitä käytävää keskustelua. Enkä siis vaivannut päätäni koko asialla.

Vasta kun sähköpostiini alkoi ilmestyä pyyntöjä, että minun olisi lähetettävä heille kopio kansainvälisestä passistani:

Huolehdi myös siitä, että sinulla on tammikuussa käytettävissäsi kopio passistasi. Se on suositeltu otettavaksi värillisenä ja kaksinkertaiseksi suurennettuna. Mikäli sinulla ei ole passia, on haettava maistraatista englanninkielinen ote henkilötietorekisteristä.

Lisäksi minun olisi pistettävä sosiaaliturvatunnukseni heidän nettisivulleen:

Moi!
Käykää lisäämässä sosturvatunnuksenne loppuosa sivuillenne! Nyt on sen aika. Ja muutenkin toimikaa tämän ohjeen mukaisesti!
Uutta Vuotta odotellessa!

Silloin tajusin, että herranjumala, olen joutunut tietämättäni ponzihuijauksen kohteeksi ja sekaantunut pahimmoiseen pyramidipeliin. Eihän minua se palkkioraha vaivannut yhtään, eikä vaivaa edelleenkään, mutta hemmetti soikoon, olen sitten minkälainen foliopipo hyvänsä, minun passini tietoja ja sotuani en kyllä jumankauta anna sellaisten tuntemattomien tahojen käyttöön, joiden yhteystietojakaan ei edes ole saatavilla. Hei haloo. Tämähän on aivan älytöntä. Passini kopion ja sotun keralla loppuviimein näillä anonyymeillä henkilöillä olisi siis käytössään myös tilinumeroni. Todella houkutteleva tarjous. Jäisinkö siis vain odottelemaan, että tilini laillisesti omilla papereillani jonkun toisen toimesta joskus tyhjennetään? Mahtavat siellä monet "eläkesäästörahojaan" odottelevat kokea ikävän yllätyksen. Laitoinkin stopin tuolle touhulle vihdoin, kun minulla on ollut aikaa ajatella jotakin muuta kuin työasioita.

Sellaista varakkaitten liikemiesten rahoittajapuljua kuin Trust Partner (yksikössä), johon tämä GPP:n idea olennaisesti liittyy on tuskin olemassakaan. Netistä ei irtoa mitään. Trust Partners Oy on ihan toisella asialla, enkä usko että toisella Trust Partners (monikossa) -yhtiölläkään on asian kanssa tekemistä. Toivottavasti ovat huomanneet kuitenkin, että nimi on varsin lähellä.

GPP:n esitteessä puhutaan myös Endowment Policies -pääomavakuutusmuodosta, joka tunnetaan yleisesti mm. Isossa-Britanniassa, muttei yllättäen Suomessa, Ruotsissa eikä USAssa. Esitteessä sanotaankin, että olkaa hyvä, menkää www.google.com ja etsikää Endowment Policy. Juu, menkää ja etsikää näin luotettavaa englanninkielistä tietoa muualta kuin meidän esitteestämme. Jokainen suomalainenhan, mummot ja papat mukaan lukien, nyt tietenkin osaa ja jaksaa kääntää kaiken lukemansa ja ymmärtää ne myös tässä kyseisessä kontekstissa. Kaiken kaikkiaan mikään virallinen ja todistettavasti meklareitten käytössä oleva järjestelmä ei todista mistään yhtään mitään. Monikossa muuten Endowment Policies johdattaa hauskasti jopa Poison Nights Forumiin ja sitä kautta adult porn mpeg galleryyn.

15 kommenttia:

kervå kirjoitti...

Aika vakuuttava nettisivu. Heti ensimmäinen kappale on jotain epäkieltä:

"jonka ryhmä eurooppalaisia sijoittajat Trust Partnerin nimissä toteuttaa teidän puolestamme"

:DDD

Saara kirjoitti...

Hahha, Kervå, ja mä en edes huomannut tuota!

Saara kirjoitti...

Hah, oli sitä epäkieltä kyllä tuossa munkin jutussani enemmän kuin kehtaan tunnustaa, mutta nyt viidennen korjauskerran jälkeen jokohan ne olisivat poissa? Nyt pitäis olla vakuuttava, hei. Oikolukijat paikalle!

Allyalias kirjoitti...

Hui! Noiden kanssa saa olla tarkkana. Onneksi me bloggaajat olemme niin fiksuja että emme anna tärkeitä tietojamme kenellekään :) mutta entäs kaikki mummelit ja pappelit?

Saara kirjoitti...

Niinpä, Ally. Ehkä ne eivät niin paljon pyöri netissäkään, ja toivottavaa tietty olisi, että ne jotka pyörivät, ymmärtäisivät miten pyörivät.

Anonyymi kirjoitti...

Oikein on olla varovainen Sara.

Voit käännöstyä luottaen minun puoleeni, minun poulellani on Nigerialainen Prinssi jonka kanssa liikesuhteessa olen. Olen saamasa Häneltä 30 000 €, kunhan formaalisuutet on hoidetut ja siirto.

Sinä Sara haluat mukaan ansaitsemaan EläkeRahaa! Lähetä luttamuksella 300 € minule, ja takaan että saat eläkettä 50 000 € kolmen pavan kuluttua.

Ensio Consultants Inc.

Ystävällisesti

Veijo Ensio
manaking direktöör

Anonyymi kirjoitti...

Oho, onpa melkoinen yritys taas. Taloussanomien keskustelussa näyttivät ihan puolustelevan rahanlähettelemisiään. Musta tuo itse nettisivu jo ilman yhtään lukemistakin näyttää niin epäilyttävältä, etten tuonne kyllä antaisi sähköpostiosoitettanikaan. tk-loppu yhdistettynä epämääräiseen kieleen ja älyttömiin lupauksiin on edelleen kaikkea muuta kuin vakuuttavaa.

Saara kirjoitti...

Enska, juu, kyllä. Mie lähen. Sen verran helppo kusetettava mää nääs olen. Luttamuksella paan sinule 300 €, kun lahetät minule ensin sinu nimesi ja tilinumerosi. Ps. Passi ois kiva ylätys

Saara kirjoitti...

Juu, Viima, katsoin sen Taloussanomien ja muidenkin foorumeitten jutut läpi. Kyllä aika moni uskoo rahat saavansa ja harva puolestaan ymmärtää, miksi sotua ja henkilötietoja ei voisi laittaa menemään. Olihan siellä joku joka oli jo kokenut sen, että hänen tiedoillaan oli tehty luottokortti, mutta ei se näyttänyt tahtia hidastavan. Uutta eläkeraha-anomusta vaan menemään ja silleen.

SusuPetal kirjoitti...

Hahhah Ensio, lähetä vaan nimesi ja osoitteesi minullekin, niin laitan -ei vain rahaa- vaan myös onnea tulemaan.

Kaikkea kans. Kyllähän minä nyt ymmärrän, että joku haluaa viagralla kohentaa elämisen laatua, mutta että eläke toimisi samoin?

Saara kirjoitti...

Voi Susu, kyl se värkki toimii myös rahalla, jos oikein pitkälle ajatellaan.

Kaura kirjoitti...

Pst, muuten, mä äänestin tätä plokia yhdessä kategoriassa. Foliopipafani foreva.

Saara kirjoitti...

OI EI! Kaura, etkä! Nymmää meen ihan veteläksi. Valahdin tähän lattialle, nyt sormet ei enää yll

Kaura kirjoitti...

Sori vaan peipe :-)

Saara kirjoitti...

Hahaa, pääsin mää ylös. Ja NIIN MUUTEN! Miksei siä ollu foliopipa-kategoriaa ollenkaan, kysyn vaan! Niin. Mietitäänpäs sitä. Täs on ny joku juttu.