Äh, maanantai

Ei myö jakseta mitään tänään.

Leffakesä

Ei ole mikään ihme, etten ole ehtinyt bloggailemaan. Telkkarin katsominenhan tunnetusti passivoi. Olen kuukauden aikana katsonut Canalilta 54 elokuvaa, dvd:ltä pari, peruskanavilta kymmenkunta leffaa ja dokumentteja mm. Matti Pellonpäästä, sekä sokeasta Vanjasta ja sen kissasta. Maikkarilta olen katsonut kaikki klo 21.00 alkaneet sarjat, ja Canal 2:lta yhteen putkeen lukuisia osia Southparkista. Lisäksi olen käynyt pari kertaa lasten kanssa elokuvissakin. Uusin Harry Potter oli ontto ja sieluton. The Simpsons Movie aivan vailla televisiosarjojen terää. Hirveä pettymys. Amerikkalainen yhteiskuntakritiikki ei paljon puraissut.

Käsikirjoittaminen ei varmastikaan ole kovin helppoa, saati ohjaaminen, kun vain muutama elokuva on tehnyt vaikutuksen; ruotsalainen, norjalainen ja aussi, sekä ne dokumenttielokuvat. Useita leffoja olen jäänyt tuijottamaan pelkästään sen takia, että löytäisin niistä yhdenkin syyn, miksi ne on tehty. Useinmiten syy ei ole selvinnyt. Tosin ainahan se on hyvä, että näyttelijöillä, käsikirjoittajilla ja koko tuotantoväellä on töitä. Siis että hyvä kun joku niitä ohjelmia katsoo, koska jotkut luovat ihmiset niitä kerran tekevät. Eikö se ole jo jotakin.

Opiskellessa törmäsin kuitenkin yllättävään tietoon. Suomalaiset katsovat televisiota vähemmän kuin muut eurooppalaiset, ja sen lisäksi Suomi on lukemisen kärkimaita. Eniten kirjoja lukevat lapset ja nuoret (tilastokeskus, Rauli Kohvakka). Ja aina valitetaan, etteivät nuoret muka lue tarpeeksi. Itsekin olen lukenut tänä kesänä peräti yhden ohuen kirjan: Hannu Helinin Godbuyn. Varsin vallatonta runoilua, mutta myös joitakin juttuja, jotka eivät edes blogin sanaselitysten kanssa auenneet. Siitä huolimatta runot aktivoivat jopa siinä määrin, että melkein meinasin alkaa itsekin kirjoittaa jotakin. Onneksi en.

Uhrihiiret

Hitto, housut repesi perseestä. Piti lähteä töistä kesken kaiken ostamaan uusia. Tulin saman tien kotiin ja kävin koiran kanssa ulkona.

Todella hämärää touhua, nimittäin meidän kissojen haudalta ja sen vierestä on löytynyt tämän viikon aikana jo monta kuollutta hiirtä. Tänäänkin kaksi. Siis mitä täällä oikein tapahtuu?



















Kuolleet hiiret tai mitä nyt ovatkaan.




















Hauta silloin kun se vielä oli kunnossa.

Päiväkännit

Työmatka

Voi helvetti. Huomenna taas.

Kotiinpaluu

Lomareissu on tehty. Se oli lyhyt ja sateinen. Matka Jyväskylän mummolan synttärikemuista saareen, noihin kauhistuttaviin ääriolosuhteisiin ilman mukavuuksia (eli ilman mopoa ja nettiä) ei teinixiä kiinnostanut. Asiaa ei yhtään auttanut taivaanrannan yli vöryvät sadepilvet. Valkamassa odotti vene täynnä vettä, josta kiitokset edelliselle kävijöille, sedälleni ja tädilleni. Kun läpimärkinä, viluisina ja nälissämme vihdoin pääsimme saareen, siellä odotti tyhjä kaasupullo, josta erityiskiitokset serkulleni. Koska olin välttämättä halunnut mökille, polkenut sen eteen jalkaa ja itkenyt, olin valmis myös kaasupullon täyttöreissulle. Muut perheenjäsenet olivat vähän sen näköisiä, että oltaisiin voitu ajaa samantien 250 kilometriä kotiinkin. Tavaroiden roudaaminen vesisateessa takaisin autolle olisi teinixin mielestä ollut sen arvoista. Sain esteistä huolimatta tingittyä esikoiselta yhden yön mökillä. Haettiin kaasupullo, syötiin pussipastaa, lämmitettiin sauna, kuivattiin vaatteet, ja silloin pari päivää jatkunut sadekin lakkasi. Aamulla heräsin kuikan huutoon ja aurinko lämmitti.

Mutta teinix halusi yhä kotiin. Ymmärrän hyvin. Olen itsekin aikoinani - itse asiassa muutaman vuoden nuorempana - karannut samaisesta saaresta velipojan ja serkkulikan kanssa. Suunniteltiin karkureissu tarkkaan ja laskettiin rahat. Kovin pitkälle ei tietenkään päästy. Vaikka me ei tunnettu ketään, kaikki tunsivat meidät (siis niin kuin kaikki tuntevat apinan, mutta apina ei tunne ketään -juttu). No, tilattiin mantereelta kilometrin päästä taksi eräästä maalaistalosta, mutta talon isäntä kävi sillä aikaa hälyttämässä porukat saaresta hätiin. Jouduttiin maksamaan taksi ja kävelemään vanhusten perässä päät painuksissa takaisin mökille. Mummo heilutti edellä vitsaa kädessään ja pappa mulkoili meitä vähän väliä. Sen jälkeen piti anoa anteeksiantoa, kitkeä ja kastella kasvimaa sekä syödä rusinasoppaa murisematta.

13-vuotiaana eräänä juhannuksena pari vuotta vanhemman serkkupojan kanssa soudettiin ensin järven yli ja käveltiin kymmenen kilometriä (yhteensuuntaan) kaljanostoon kauppaan, jossa meitä ei tunnettaisi, eikä papereita kyseltäisi. Olutta siis oli. En tiedä mikä vitsaus siihen aikaan oli syödä aromisuolaa. Se oli jollakin tavalla autuaaksitekevä keksintö. Kaadettiin sitä purkista kämmenelle, nuolaistiin ja juotiin kaljaa päälle. Sen jälkeen oksensin vatsan tyhjäksi ja rojahdin sänkyyn. Äiti ihmetteli, mikä minua oikein vaivasi. Nukuin kammottavan olon pois ja vaadin päästä kotiin Jyväskylään heti aamusta. Olin kai niin surkean näköinen, että lupa heltisi ja rahaakin tuli. Sen jälkeen en olekaan syönyt aromisuolaa.

Jyväskylässä liftasin sitten kaverin kanssa tanssilavan suuntaan ja päästiin Sleepy Sleepersien kyytiin. Keikkabussin pimut tarjosivat koskenkorvaa raakana ja ne myös meikkasivat minut. Hopeanväristä meikkiä luomiin ja paksulti maskaraa. Ai ett olin hieno. Päästiin keikalle ilmaiseksi. Oli tylsää. Haahuilin pitkin tanssilattiaa ja kävelin aamuyöstä tympeänä kotiin parikymmentä kilometriä, missä kotikylänpojat pelasivat rannalla korttia ja polttivat nuotiota läpi yön.

Sightseeing

Helsingissä Susun kanssa tänään.

Päätöntä haahuilua päivästä toiseen

Minulle alkaa valjeta loman perimmäinen tarkoitus. Se on hajaannus; ajatusten levähtäminen ympäri päätä. Juuri kun saan jostakin aiheesta kiinni, se piiloutuu seuraavan aivopoimun taakse ja suostuu tulemaan sieltä esiin vain omia aikojaan, yhtäaikaa muiden sekavien ajatusten kanssa. Ne hyökkäävät kuin kirkuvat aaveet ja tulevat uniin. Minä todella ilmeisesti tarvitsen työtä, jotta ajatuksillani, muistoillani, huolillani, tulevaisuuden suunnitelmillani ei olisi aikaa sekoittaa päätäni. Paitsi jos loman tarkoitus on juuri päätön haahuilu päivästä toiseen, pitkät aamu-unet, netin välttely, uppoutuminen elokuviin tietämättä edes mistä elokuvasta on kyse, tai ylipäätään matkan katkeaminen keittiön ja makuuhuoneen välillä johonkin, milloin mihinkin. Ennakoimattomaan.

Rutiineista irtautuminen tuntuu karusellilta. Sen kyydissä on vaikea napata kiinni mistään, tärkeästä tai vähemmän tärkeästä. Tekemättömät työt odottavat yhä tekijäänsä, tenttikirjoille on varattava lisää laina-aikaa. Minulla on ollut liikaa aikaa murehtia sitä, miten lapset vähitellen erkanevat. Tytär lähti sunnuntaina anopin kanssa Viroon kylpylälomalle, terminaalissa käyttäydyin kuin äiti, jonka lapsi on menossa anopin kanssa ulkomaille... Myös kuopus kulkee naapureitten mukana kaikkialle, kauppoihin, vesipuistoihin, pelaamaan, mansikoita poimimaan... Se keräsi jo kolmantena kesänä ämpärillisen. Kuopus tulee ja menee pitkin päivää, ja lopulta illalla myöhään valittaa, kun kukaan ei jaksa valvoa hänen kanssaan yli puolen yön. Enhän minä jaksa valvoa, kun olen koko päivän kytännyt kelloa ja miettinyt, kuinka kauan uimassa muka voi mennä. Tänään allekirjoitin luvan myös esikoisen mopokorttiin, sillä ehdolla, että se lupasi moposta huolimatta lähteä vielä tänä kesänä saareen ja kalastaa kanssani ainakin yhden hauen. Toisaalta olen moposta onnellinen ison lapseni puolesta. Kalpea mörökölli on viettänyt ihan liikaa aikaa virtuaalissa ja melkein kadottanut värinsä ja otteensa sosiaaliseen elämään. Nyt se saattaa saada ne takaisin, tai sitten ei. Voi luoja, miten pelkään mopoja. Ne eivät enää edes näytä mopoilta. Vatsaani on sattunut jo pari päivää.

Eilinen soitto töistä tuntui nipistykseltä, ei, ehkä pikemminkin puraisulta. Voiko tilata tarroja lisää vai ei. En todellakaan olisi halunnut ajatella sellaista kesken loman. Luulen, että ne tekivät sen tahallaan. Siinä minä seisoin, vasta heräänneenä, kukallinen yöpuku päälläni ja tukka pystyssä, luuri kädessä kesken aamukahvinkeiton ja ajatukset unen jälkeen vasta leijailemassa ympäri taloa, kun piti yhtäkkiä osata vastata, pitääkö tilata tarroja vai ei. Voiko turhemmalla asialla lomalaista vaivata? Sanoin, ettei niiden tilaamisesta voi olla kovinkaan suurta vahinkoa. Mitä ne oikein ajattelivat? Olisinko lomalta tullessani saanut heparin joistakin tarrojen tilaamisesta? En muista koskaan saaneeni heparia minkään muunkaan tilaamisesta, miksi nyt joidenkin euron tarrojen tilaamisesta? Olen ilmeisesti tosi naisten kanssa tekemisissä.

Laittaisin kännykkäni kiinni, jos lapseni eivät olisi ympäriinsä. On kai ostettava toinen puhelin, jonka numeron annan vain pesueelleni. Tuntuu omituiselta, että kännykkä on ajanut ihmiset ahdinkoon. Niin paljon hyvää, mutta niin paljon huonoakin. Auta armias meitä tulevaisuudessa joutumatta kytköksiin muiden ihmisten kanssa aina ja kaikkialla 24h/vrk.