En kertonut teille eilen ihan kaikkea, koska en ollut siihen vielä valmis. Sen tatuoinnin jälkeen poika nimittäin jäi kaupungissa sille tielleen ja minä lähdin töihin. Siinä kävi vielä niin, että olin maanpäällisessä kaupassa tekemässä kuukausiraportteja, kun siinä toisen myyjän kanssa pällisteltiin takaikkunasta pihalle. Siinä seisoskeli tyttö. Samaan aikaan poikani ilmestyi yllättäen toisesta suunnasta ja tyttö alkoi hymyillä. Poikakin hymyili. Sitten ne halasivat. Minulla meni henki väärään kurkkuun. Taisi muuten mennä sillä toisella myyjälläkin. Kyllä säväytti. Esikoisen eka tyttöystävä ja minä näin sen ihan tuoreeltaan siinä. Otin äkkiä kädet täristen kännykameralla kuvan ikkunan takaa.
Löysin tytön helposti irc-galleriasta. Tai enhän minä sitä löytänyt, vaan nuo pienemmät lapset olivat sattumalta löytäneet ja arvanneet. Kuvasta tunnistin samaksi, jonka kaupan kulmalla olin nähnyt. Lueskelin tänään sen päiväkirjaa ja katselin kuvia. Ennen kuin se tyttö on ehtinyt tehdä kunnon pesää lapseni sydämeen, tiedän siitä jo tavattoman paljon. Kyllä netti on kamala. Hirveä kapistus. Tiedän mikä tytön nimi on ja missä se asuu, tiedän, että se oli ryyppäämässä toissa päivänä, tiedän, että se vetää röökiä, tiedän mitä musiikkia se kuuntelee, tiedän, ettei se tee kotitöitä eikä kokkaa, tiedän miltä sen kaverit näyttävät ja että sen tokarissa oli neljä kymppiä.
Muut perheenjäsenet (esikoinen ei siis ollut kotona, vaan taas Helsingissä) kävivät ihan hiilenä ja käskivät minun lopettaa lukemisen. Mutta hei, netti on julkinen. On se nyt kumma, että jos nettiin jotain laitetaan, niin sitä ei muka saisi lukea. Hmm. Ihan kuin olisin silti tehnyt jotain väärää.
Nyt olen sitten miettinyt, miten lapsia pitäisi valmentaa kestämään pettymyksiä rakkaudessa. Mitä jos se tyttö on nopea kyllästymään ja aiheuttaa pelkkää surua ja murhetta? Voiko tämmöistä mennä edes lapselle puhumaan, että hei, nyt kun elät elämäsi ihaninta aikaa, niin pidäpä kuule mielessä, että kaikki hauska loppuu aikanaan. Joo, ei. Tästä ei ehkä kannata puhua järkeä. Taidan mennä puutarhatontuksi tuonne pihalle.
How to Survive November 2024 – 25
16 tuntia sitten
Tekstit
27 kommenttia:
Oho, aika vauhtiin pääsit. Mutta totta, jos ne tiedot siellä netissä on, niin kai ne on luettavaksi tarkoitettu... vaikkei ehkä oltu ajateltu että "anoppikokelaskin" ne löytää.
Mutta toivotaan että nuori rakkaus kestää edes yhden jäätelökesän!
No vauhtiin pääsin, niin. Eihän mua netissä pitele mikään :)
Joo, toivoa täytyy. Rakkaussurut on kamalia.
"...ettei se tee kotitöitä eikä kokkaa, tiedän miltä sen kaverit näyttävät ja että sen tokarissa oli neljä kymppiä."
Nyt pätkähti intellektuelli miniäksi!
"Käytös" ja "Huolellisuus ta tarkkaavaisuus" ja vielä pari muuta kymppiä (kuvaamataito ja voimistelu?)
Älä äitinä vaan sekoita nyt hyvää proggista, vaikka tämä onkin sinulle ensimmäinen (vanhin poika, olen ymmärtänyt), tämä on katsos sinullekin nyt tärkeä näytön paikka poikasi silmissä. Asiat menevät luontojaan, lue tilannekatsaukset netistä, pysy coolina.
Varmaan olet siinä, minkä ennen äidit arvasi muutenkin ilman mitään nettejä. Tuskin nuoret tytöt ovat hirveästi entisestä muuksi muuttuneet. Sinä nyt satuit näkemään poikasi halaavan, mikä muuten kertoo terveesti kasvaneesta tunne-elämästä. Epäilen vahvasti, etteivät pojatkaan ole loputtomasti toisenlaisia kuin ennen ja suuri osa poikasi sukupolvesta ei murkkuikäisenä suurin surminkaan halaile tyttöystäviään julkisesti vaan paremminkin pullistelee lihaksiaan ;)
Hehheh, Enska, mä tiedän myös mistä aineista ne kympit olivat. Ei noista.
No emmä mee tietenkään hämmentämään mitään. Sitä vaan aina luonteenomaisesti varautuu myös siihen pahimpaan.
Jaaha, Kari. Siis sehän vanhaa äitiparkaa sykähdytti tuo pieni halaus. Vaikka kyllähän se jotenkin yllätti. Tietenkin kun en ole ennen nähnyt. Omalla pojalla on elämässä tyttö. Voi hyvänen aika. No mutta siis ihanko todella eivät halaile? Eeeikä. Eikös se pullistelu ole vähän niinku poissa muodista. Nuorethan ovat niin mannermaisia käytöksiltään muutenkin. Hyvä etteivät poskisuudelmia jo vaihtele.
no, lukeehan se likkakin tätä - tietenkin. on se varmaan ajatellu. sitäkin, että kaikkea ne äidit uskoo.
Öh, no enpä kyllä usko. Tuskin on poika kertonut, että mun äiti hei pitää blogia salanimellä :)
Luojalle kiitos netistä! Olishan se nyt hirveää jos ei pääsisi oman poikansa ensimmäisen tyttöystävän päiväkirjaa lukemaan!
Ajattele, että se sun teinihirviö-poikasi onkin sitten sen tytön kanssa just sellainen mussukka, joksi sen olet kasvattanutkin. Niih, että kyllä kaikki kunnia tästä menee äidille kuitenkin.
-minh-
Hah, ei pääsisi oman poikansa ensimmäisen tyttöystävän päiväkirjaa lukemaan!
Minh, toi ei kyl kuulosta normaalilta :)
Niin, mussukoiltahan ne kaikki alukseen aina näyttävät... huhhuh. Mitähän tästäkin vielä seuraa. Oi kauheeta. Näin painajaisia siitä tytöstä koko yön. Heräilin yhtenään ja kun nukahdin, se tyttö oli taas siinä.
näköjään äideillä on yhtä vahva suhde poikiinsa kuten isillä tyttäriinsä, mitä tulee mahdollisiin seurustelukumppaneihin ja niiden valintaan.
tässähän on ainekset anoppi-miniä draamalle, kaunokirjallisuudessa ja näytelmäkirjallisuudessakin löytyy kuvauksia tästä kyllä.
anonyymi on myös oikeilla jäljillä, nuoret hallitsevat ihan toisellatavoin nämä verkkomaailmat.
Mä ihan liikutuin. Kamalalla tavalla tuli mieleen se kun oma äiti parkani kyttäsi erään huoltoaseman ikkunan takaa että oma pikku Kata poltti tupakkaa. Kauheeta olla 16.
Hirlii, kyllä se ihan itte sen tyttöystävänsä on valinnut :) ja taitaahan se niin olla, että suhde on vahva äidistä poikaan päin muttei toisinpäin.
En minä usko, että nuoret sen kummemmin nettiä hallitsevat kuin muutkaan. Mutta kotona olen kyllä opettanut netin hallintaa omille nuorilleni.
Kata, hyvä että liikutti. Kyllä se minuakin liikuttaa. Näytti liikuttavan myös jotakuta muutakin...
Ja tuon kaiken urkintasi vielä tunnustat, kyllä olet hävitön ihminen!
Hihhi, kiitos Olli!
Jessus.
Älä nyt liikaa innostu, ajattele -sinulla on kolme lasta ja jokaisella tulee olemaan lukuisia halikavereita ja jos aiot tutustua niihin kaikkiin netin välityksellä, ei pidemmän päälle varmaan enää innosta.
Jessus. Älä nyt, Susu. Hö, mulla ei kuulemma ole nyt aikaa tähän, terveisin kuopus. Palataan :)
Ymmärrän täysin aatoksesi.
Omia lapsiaan haluaisi aina suojella kaikelta...
Voi kiitos, Hallatar, ihanista sanoistasi tuolla kaukana alempana. Olen ollut puutarhahommissa muutaman päivän, joten siksi on ollut vähän hiljaiseloa täällä. Mutta kyllä tämä taas tästä vielä.
Saara: "Omalla pojalla on elämässä tyttö. "
Kyllä se ensijärkytys menee ohitse viimeistään siinä vaiheessa kun tulevat kertomaan notta susta tulee isovanhempi. (Silloin onkin hivenen suurempi järkytys edessä...)
Mä en muuten tiedä onko pojallani tyttöystävää vaiko ei, meillä ramppaa jatkuvasti (yökylässäkin nyt kun meillä on ylimääräinen huone) tyttöjä, mutta tiedä sitten siitä tyttöystäväyydestä, ne tytöt kun vaihtuvat vähän väliä (Voi tietenkin olla että poika on ns. pelimies ja vaihtaa tyttöystävää viikon-parin välein...)
Mä muuten otin juuri tuolla tavalla selvää tyttöjen poikaystävistä ja kauhistuin tyttöjen miesmakua, perkeleet ovat ottaneet poikaystävikseen samanlaisia renttuja kuin isänsäkin on. Ja vieläpä isänsä alaa opiskelevia renttuja.
Ja ainakin toinen vävypojistani lukee blogiani, joten vastavuoroisesti minä "salakuuntelen" hänen irkkaustaan...
Saara: "En minä usko, että nuoret sen kummemmin nettiä hallitsevat kuin muutkaan. Mutta kotona olen kyllä opettanut netin hallintaa omille nuorilleni."
Juu eivät kakuraiset hallitse nettiä sen paremmin kuin muutkaan, itse asiassa ajattelemattomuuttaan hallitsevat monella tapaa huonomminkin. Osaavat nimittäin käyttää nettiä sujuvasti, mutteivät tajua mitä käyttävät ja mitä siitä seuraa.
Esim. mulla oli helvetillinen homma saada kakarat sisäistämään se että kaikki mitä julkisesti kirjoitat tai muuten julkaiset netissä on käytännössä ikuisesti saatavilla. Kakuraiset uskoivat vasta kun näytin heille mitä he ovat irkissä minusta kirjoittaneet. Näytin samalla kuinka sain heidän nikkinsä helposti selville (Eipä sikäli tiesin ne muutenkin).
Olli: "Ja tuon kaiken urkintasi vielä tunnustat, kyllä olet hävitön ihminen!
Heh, mä olen urkinnassani mennyt pidemmällekin, ihmisistä, varsinkin nuorisosta, saa niin pirun helposti paljon tietoa ihan vain kotisoffalla istuen...
"kauhistuin tyttöjen miesmakua, perkeleet ovat ottaneet poikaystävikseen samanlaisia renttuja kuin isänsäkin on."
Tarkennettakoon sen verran että tyttärieni poikaystävät ovat siis olleet samanlaisia renttuja kuin minäkin, en minä tiedä millaisia renttuja niiden poikien isät ovat (Tosin aika hyvin tytöt ovat valinneet appensa, toisen vävypojan isä on lääkäri ja toisen tuomari).
Mä muuten otin juuri tuolla tavalla selvää tyttöjen poikaystävistä
Jee, Johannes, mun sielunveljeni näissä asioissa :). Ennen vanhaan tyttö- ja poikaystäviä kidutettiin tuomalla ne isän ja äidin luokse näytille sekä tentattavaksi, sitten oli aika, kun ei ketään tainnut kiinnostaa ja nyt ollaan päästy tähän virtuaaliseen tutkintaan. Siistiä.
Yksi tärkeä asia kyllä oli, mitä en tytöstä netistä saanut selville. Että kyllä niitä yllätyksiäkin sitten jäi jäljelle. Olihan se ihana yllätys. Hirveä helpotus. Olen ihan turhaan hermoillut pojan diabeteksesta, kun sillä tytölläkin on se. Onhan tämä kauheata olla onnellinen siitä, että jollakulla on jokin tauti. Hyi minua.
Joo, mulla oli sydän ihan sykkyrällä, kun näin ekan kerran pojan halaavan (silloin uunituoretta) tyttöystäväänsä. Muistan vieläkin miltä he näyttivät. Se oli yksi niistä hetkistä, kun tiesin, että poika on nyt taas pykälän verran enempi irti (äidistään). Nyyh. Toisaalta on hienoa nähdä miten hän suhtautuu tyttöön ("kasvatus" on onnistunut siltä osin!:D)ja miten paljon paremmin he osaavat ottaa toisensa huomioon kuin minä koskaan poikaystävieni kanssa. Pojasta polvi paranee, niin se on.
Mutta järkyttävää tämä äidille on. Järkyttävää... Ja hymyä kyynelten läpi, jos tällainen ilmaus sallitaan... Eräs ystäväni "lohdutteli", että ajattele miten ihanaa, että sun poika on SAANUT tyttöystävän... Hän oli huolissaan, ettei hänen 16-vuotiaansa "koskaan" löydä tyttöä.. Voi näitä meidän äitien murheita!:D
-ruu
PS. Se tatska oli hyvä idea. Oliko se sun pojan oma idea?
Ruu, kyllä se on just noin. Mulla kävi mielessä jopa sellainenkin karkea klisee, että mun pojallani on nyt elämässään toinen nainen, jonka käskyjä sen pitää noudattaa. Hmm.
PS. Mun idea. Hermostutti sen rannekkeen jatkuva katoaminen. Ajattelin sitä jo vuosi pari takaperin ensimmäisen kerran.
Joo, tosi hyvä älynväläys se tatska. Ongelmanratkaisut ovat helppoja, jos vaan älyää alkaa miettiä asiaa eri näkökulmista. Luin just aiheesta reframing. Miten pannaan ongelma toisiin kehyksiin ja sieltä saattaa sitten löytyä ratkaisu. Sun ratkaisu ongelmaan on ihan täydellinen oppikirjan malliesimerkki.:)
Mä olen yrittänyt pyrkiä pois komentelusta, koska meillä se ei toimi lainkaan. Aamuisin pakkaan edelleen komentelemaan (aamukäytös on vaikeinta näköjään muuttaa) eikä se ole alkanut tuottaa tulosta vieläkään ahkerasta yrityksestäni huolimatta. Joten tältä pohjalta en osaa ajatella tuota juttua niin, että poika alkais ottaa käskyjä toiselta naiselta. Yritän itse pyrkiä pois tuosta pomottamisesta, koska se on mulla veressä. Komentelu ja pomottaminen ei ole vielä koskaan ratkaisseet mitään. Tulee vaan taisteluita ja niissä on aina kaksi tai enempi häviäjiä eikä yhtään voittajaa.
Poika ja tyttöystävänsä luovat oman elämänsä niin kuin parhaaksi näkevät, yritystä ja erehdystähän tämä on jatkuvasti, niin pojalla kuin äidilläkin...:)
Tosin tyttö on mun mielestä liikaa äitinsä vallan alla (uskomatonta nykyaikana!) ja se heijastuu pojan ja tytön suhteeseen sillä lailla, että tyttö haluaa aina tehdä niin kuin poikaa miellyttää kun taas poika haluaa päättää yhdessä, joten ne on usein pattitilanteessa. Mulla tekis mieli mennä luennoimaan tytölle tasa-arvosta (poikahan on imenyt sen jo äitinsä maidosta:), mutta eihän se mulle kuulu. Opetelkoot itse oman mallinsa, elleivät sitten tule suoraan neuvoja pyytämään.. I wish..:))
-ruu
Oi joi, täällä ei pompottelu ole onnistunut koskaan. Kyse on siis lähinnä siitä, että jos minä käsken, että kotona pitää olla yötä ja siellä toisaalla tyttö sanoo, että eikä, kun olet täällä yötä, niin kyl se äiti nyt sitten vastedes häviää. Sellaista siis, että kävellään kasvatusrajojen yli noin vain :)
Mutta niin kuin poika mulle itse viime viikonloppuna vastaavassa tilanteessa sanoi, "kenelläkään muulla ei ole niin ylihuolehtivaa äitiä kuin mulla" ja paikkansa se näyttää hyvin pitkälle pitävän. Täytyy vissiin opetella sitä samaa välinpitämättömyyttä meikäläisenkin.
Saara, miksi sä ajattelet, että se on "välinpitämättömyyttä"?
Joo, mä ymmärrän tuon kissanhännänvedon yöpymisen suhteen.. Meillä oli vähän sama juttu. Poika kysyi, että saako hän mennä yöksi tytön luo. Että tyttö pyytää. Mä sanoin, että anna me mietitään tätä. Täytyy vähän jutella. Elikä siinä tilanteessa kyllä piti ottaa aikalisä ja miettiä, että miten olisi paras toimia. Jos totaalisesti kieltää, niin siitä ei hyvä seuraa. Jos myöntyy, niin suurin pelkoni (minun!) on, että tästä tulee tapa. Puhuttiin sit miehen kanssa ja päätettiin, että otetaan selville olosuhteet, jossa yöpyminen tapahtuu, kysellään mikä homman idea on jne. Ja jos suunnitelma kuulostaa olevan sellainen, ettei ole järkeä kieltääkään, niin luvataan ja (minä) halusin painottaa, että tämä on nyt vaan tämä kerta eikä tarvitse tuudittautua siihen, että aletaan joka perjantai sanomaan, että ai niin, mä meenkin tytön luo yöksi.
Elikä nyt ne suunnittelee milloin yöpyminen tapahtuu, ja tietäen että tytön äiti on tosi tiukkis, niin eri huoneissahan ne nukkuvat. Että tällainen ruljanssi meillä oli asian suhteen.
Mun täytyy sanoa, että mä olen oppinut mun lapsilta ihan hirveän paljon. Ne on ihan erilaisia kuin minä olin nuorena. Minä olin aivan kypsymätön. Jos kohtelen omia lapsiani siten kuten minua kohdeltiin, niin ne muuttavat kotoa pois heti, kun kynnelle kykenevät. Sitä en halua. Ei tässä voi muuta kuin kuunnella tarkasti, ottaa opikseen ja sitten neuvotella kylmänviileästi sekä halata kaiken päälle:)
Lähetä kommentti