maanantaina, helmikuuta 09, 2009

Ihania naisia ja karmeita nuoria

Maanantai. Esikoisen kello soi puoli viisi ilman järjellistä selitystä. Tai miten sen nyt ottaa, jos vihainen mmmhhh... on selitys sille, miksi kello piipittää piipittämistään eikä mitään tapahdu. Ja viisarit näyttävät vasta puoli viisi! Nousen siis, koska saan sen annoksen adrenaliinia jonka jälkeen ei enää nukuta, ja lähden kuuden junalla töihin.

Helsingin rautatieasemalla pukunaisten kenkien kopina ottaa korviin, mutta venäläiset turistit nuokkuvat kaikessa rauhassa karvahatuissaan lämpöpattereiden päällä kuin isopäiset pulut. Kenkien kopina seuraa töihin asti ja toistuu pyrähdyksittäin. Kukin juna tuo oman koppavan kanalaumansa kopsuttelemaan kilpaa käytävälle, jonka seinistä se helvetillinen meteli kaikuu ja täyttää koko tunnelin. Saatana. Saa rauhassa tehdä töitäkään. Ja kun ovet avataan, osa kopisevista naisista tunkee sisällekin. Siinä sitä mennään niin nokat pystyssä ja korot kopisevina. Pitäisi lailla kieltää moinen melusaaste.

Töissä on liikaa töitä. Ihan liikaa. Ne eivät lopu ollenkaan, vaikka teen tauotta töitä koko ajan. Olen liikkeessä yhtämittaa kahdeksan tuntia. Puran, väännän, käännän ja köpötän edestakaisin koko päivän. Kolmen aikaan tahti alkaa hiipua. Väsyttää ja on nälkä. Olen alkanut laihduttaa, koska Marko Ahonenkin laihduttaa. Ahonen on Keskisuomalaisen tv-kriitikko ja bloggaaja. Luen aina Jyväskylässä ollessani Keskisuomalaisesta Ahosen kritiikit, koska ne ovat niin hauskoja. Joskus jopa niin hauskoja, että ihmetellä pitää, miten ne siellä konservatismin kohdussa oikein sitä kestävät. Ahosen blogi nyt ei ole ihan niin hauska. Bloggaaminen kun tuppaa venyttämään asioita (niin kuin tässä ja nyt), koska ei tarvitse palstamillimetrejä laskea. No, joskus kun itse olen eri mieltä kuin Ahonen, niin kuin esimerkiksi vaikka kauppojen sunnuntaiaukioloajoista, Ahosen itsepäisyys kyllä käy hermoon. Mutta on se silti aika hauska. Ja jos Ahonen laihduttaa, niin kai minäkin pystyn.

Yritän muistaa syödä usein mutta vähän, vaan se on aika vaikeaa, kun ei ehdi tauolle edes harvoin. Puoli neljän aikaan koppava korkokenkäasiakas kysyy kirjaa jota ei ole kovakantisena eikä tiedostoissa, mutta jota voisi hämärän muistikuvani mukaan olla vielä pokkarina. Lähden siis viimeisillä voimillani katsomaan hyllystä ja haravoin silmilläni kirjarivistöä ehkä kymmenen sekuntia, kun nainen kopsauttaa korkoaan ja tuhahtaa, "jos se on niin vaikeaa, niin ei sitten". En käänny heti katsomaan, koska en usko korviani. Sanoiko se todella niin? Kun vilkaisen olkani yli, nainen menee jo käytävällä menojaan. Mutisen itsekseni, että porttikielto pitäisi tollaselle antaa. Ääh, mitä hienostelua. Saunan taakse vaan koko kana. Olen puolikuollut ja haluan kotiin. Aamulla söin yhden ruisleipäviipaleen. Töissä olen syönyt seisaaltani toisen. Sitten olen syönyt jugurtin ja myöhemmin viskasin banaanin kitusiini matkalla vessasta kassalle. Töistä lähteissäni ostan vielä ärrältä mansikkasmoothien, ettei vatsani kurisisi koko junamatkaa. Se on ärsyttävää. Juon smoothien nopeasti ja vatsa tuntuu heti täydeltä. Haukotuttaa.

Junassa kaksi toisilleen vierasta pukunaista kohtaavat viereisellä penkillä. Toisen istuimessa on jotakin märkää, ja siitä alkaa se nuorison haukkumisen yhteisriemu. Kun ei niillä ole kenelläkään tapoja. Jalkoja pidetään penkillä. Juu ei niin minkäänlaista kotikasvatusta kenelläkään. Ei, eikä minkäänlaisia auktoriteetteja kunnioiteta. Koulussakin juodaan vain viskiä! Sitten ne rauhottuvat, kun kaikki on sanottu eikä yhdellekään vaunussa olijalle ole jäänyt epäselväksi, millaisia kauhukakaroita kaikki nuoret nykyisin ovat. Pian toinen naisista ottaa kännykkänsä ja alkaa puhua. Se puhuu ja puhuu. Nainen on punakka ja pönäkkä. Sillä on viskin polttama ääni, jolla se paksujen huuliensä välistä haukkuu luuriin jotakuta toista naista, joka on syönyt jumalattoman ison pussillisen lakuja viikonloppuna! Se mässää, joo, niin tekee. Ei se ymmärrä.

Keran asemalla juna pysähtyy, ihmisiä poistuu kyydistä ja ulkoa alkaa kuulua kummallista teinimölinää. Alikulkutunnelin suuaukon edessä seisoo kaksi poikaa, joista toinen tempaa yhtäkkiä housunsa alas ja näyttää junaan päin paljasta ja paksua takapuoltaan. Hymähdän huvittuneena. Ei siis niin minkäänlaista aukoriteettien kunnioitusta. Tsihhih. Ketään muuta ei naurata.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minun kouluaikanani koulussa saattoi nähdä korkeintaan vilaukselta jonkun myytäväksi tarkoitetun kiljupullon, hyvästä tammitynnyrissä kypsytetystä viskistä ei tietoakaan! Että kyllä on väärin, kun nykynuorilla on kaikkeen varaa.

peteer kirjoitti...

Kuulostaa groteskilta, mitä arkielämä tuppaa olemaan ymmärtääkseni kaikilla. Jos ei ole, ei katso ympärilleen tai kuuntele juurikaan mitään. Tuttua. Minuuttani suojelee arkiaamuin ja -illoin, junissa ja assan läpi edetessä, univajeen tai työstressiperäisen dementian aiheuttama koomankaltainen väsymyksen aiheuttama tila.

Ja sama täällä on mielipide keskisen Suomen tv-arvostelun tilasta: Tuttu (ei henk.koht.) on M.Ahonen, jota siunailin, kun tajusin hänen yhtäkkiä joskus 90-luvulla putkahtaneen hommiin. Ikävä kertoa mielipide suoraan, mutta aikamoista jeesjeesmarttameininkiä tv- ja elokuvakritiikit olivat häntä ennen. Suhteeton jenkkituotannon esillenosto ja arvostus tosin hieman pännii. Mutta kai se kuuluu tähän nykytilannekomiikkaan. - Aina ja varmimmin luen Ahosen palstan, kun saan ko. lehden joskus eteeni.

Kaikki osaa olla kelmejä tarvittaessa, viskibasso- ym. röökimuijat, pissikset, telttahousut tai pukumiehet. - Hyvät naiset ja p***ajätkät, lainatakseni erästä. Niin se kuitenkin loppujen lopulta keskimäärin on. Perustelen joskus myöhemmin.

Saara kirjoitti...

No niin justiin, Vt, sama juttu, oli vain huonossa muovitonkassa kypsytettyä kiljua. Vaikka itse kyllä ihan pikkulikkana varastin isältä puoli pullollista viskiä, enkä sitten sen koommin olekaan viskiä juonut.

Peteer, en tajua, miten kukaan voi siinä kopinassa olla koomassa :)

Siis aivan totta tuo, oli se melkoista jeesmarttameininkiä ja on muuten osittain vieläkin.

peteer kirjoitti...

Anteeksi, ei ollut mitenkään tarkoitus vähätellä henkilökohtaista ympäristökokemustasi.

Koomasta. Aim telin juu nau ö kreit ziikret:
Selviän hankalasta melusaasteesta AKG K324P:llä. Mitään muuta ei tarvitse.
Annostus:
- Molemmat korvakäytävät, 2-6 tuntia päivässä, tarpeen mukaan. Johtoja ei työnnetä korvakäytäviin.
Haitalliset sivuvaikutukset:
- Tulevat puhelut ja ulkopuoliset keskustelukontaktiyritykset työaikana rajoittuvat.

Saara kirjoitti...

Öö. Jaa niin. Olisihan se tietty yksi ratkaisu. Tuli se minullekin mieleen tänään junassa, kun venäläinen siivooja raivosi puhelimeensa koko matkan. Siis tiedän että se oli siivooja, koska se puhui sekaisin venäjää ja suomea eikä voinut käsittää, miksi asiakas valittaa ja miten niin ei ollut muka siivonnut kunnolla, kun oli mopannut "vittu vessankin". Olen kyllä kuullut, miten suomenruotsalaiset puhuvat suomea ja ruotsia sekaisin, mutta venäjää ja suomea tunnetuin suomalaisin välimerkein korostettuna en vielä ollut kuullut.

Anonyymi kirjoitti...

nikodemus haisooo!!!