Suomalainen kirjallisuus masentaa

Luen tällä kertaa junamatkallani suomalaisen miehen kirjoittamaa novellikokoelmaa. Käyn kirjailijan kanssa äänetöntä väittelyä siitä, voiko kertoja nimittää naista haaskaksi tuosta noin vain. Ja miksi yleensä miesten mielestä nainen on haaska, jos "siltä saa". Se on edelleen ikään kuin homososiaalinen yhteistuuma. Mistä miehet ovat ylipäätään keksineet, ettei orgasmi olisi naisille tapahtumana yhtä tärkeä kuin miehille.

Miksi miehet ovatkin niin negatiivisia. Suomalainen mieskirjallisuuskin käy kisaa siitä kuka kirjoittaa kaikkein rankimman kirjan siitä, millaista on elää suomalaisena miehenä tämän kaiken surkeuden keskellä. Valoa ei näy muualla kuin ensimmäisessä siemensyöksyssä. Sen jälkeen elämä onkin yhtä helvettiä. Ihmiset ovat läpimätiä, yhtään kaunista ajatusta ei koskaan ole kellään. Kukaan päähenkilöistä ei kohtaa auttavaista ihmistä, sillä sellaisiahan ei tietenkään ole. Äideillä on aina ryppyiset kädet ja kova elämä, mutta muut naiset ovat haaskoja, vaikka heistä myöhemmin tai vaikka seuraavien yhdeksän kuukauden aikana tulisi jonkun äitejä. Ihan vain siksi, että hekin kykenevät saamaan ja haluamaan orgasmeja. Mutta orgasmi on mekanismi, mikä laukeaa hyväilemällä. Sillä ei ole sukupuolta. Eivätkä naiset ole haaskoja.

En tosin teidä, onko suomalaisten naisten kirjoittamissa kirjoissa lämpöä miehiä kohtaan yhtään sen enempää, mutta vastaavaa huoripukittelua ei ole kertojan äänellä valmiiksi lukijalle arvotettuna tullut vastaan. Vissiin kustannustoimittajakin jo käskee etäännyttää katkerat paikat tarkemmin. Naisen uskottavuus kun roikkuu aina niin helskutin ohuen langan varassa.


Aivan ehdottomasti haluaisin lukea suomalaisen mieskirjailijan kirjoittaman kirjan, jossa kerrankin suhtauduttaisiin naiseen lämpimästi. Jos niitä on, niin kertokaa ihmeessä! Lupaan listata ne sitten tänne.