torstaina, lokakuuta 27, 2005

Haamut päivittää

Äh, olen kyllä huomannut, että blogini on päivittynyt itsekseen, mutta en kyllä ole ollut lähelläkään tietokonetta koko päivänä. Niin että kyllä ne haamupäivitykset joskus johtuvat ihan muusta kuin bloginpitäjästä. Töistä tullessa siivosin kissanpaskoja tunnin ja sitten puin kuopuksen Halloween-partyihin. Viime vuonna voitto heltisi Frankensteinina ja kuopus oli haljeta ylpeydestä kurpitsapokaalinsa kanssa. Mutta nyt ideani taisi mennä vähän överiksi. Poika oli niin ilmetty Hitler, että melkein pelotti. Hakaristin tilalle panin sitten hymiön, mutta kyllä minusta tuntuu, että tästä taitaa tulla sanomista. Ehkä jokin fiktiivinen kauhuhahmo olisi ollut fiksumpi. Niin kuin esimerkiksi Jäädykepiirikunnan kadonnut kruunupää viittoineen päivineen. Kuin tuhka tuuleen hävisi. Sydän tässä särkyy.


On alkanut olla töissä kiirettä. Voi olla, että kirjamessut aina innostavat ihmisiä ajattelemaan kirjoja. Isänpäiväkin lähestyy, sitten tulee joulu. Jotkut ovat jo aloittaneet joululahjojen hamstraamisen. Tavaraa tulee oven täydeltä, eikä työpäivä meinaa riittää niitten purkamiseen. Tänään pistin ikkunaan lapun, että kiireapulainen saa paikan. Parissa tunnissa minulla oli niitä kaksi lisää. Minua jotenkin liikutti se toinen. En tietenkään voi kertoa enempää, mutta tämä nykyinen ruokakaupan kiireapulainen kertoi rakastavansa kirjoja ja haluavansa kovasti kirjakauppaan töihin.

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minä ostin tänään aikas kalliilla Veijo Meren Peiliin piirretyn naisen, vaikka se oli jo aika kulahtanut.
Moca

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää iltaa sattumapäivitysnaapuri! Minulla on tapana tervehtiä naapureita, myös täällä blogistaniassa. Samalla tulee täytettyä meemivelvoite kommentoida sellaiseen blogiin johon en yleensä kommentoi tai ole edes aiemmin eksynyt.

Aika hurja halloween asu pojallasi, toivottavasti hänestä ei kasva Hitler jugendia.:(

Hyvää jatkoa kuitenkin!

Saara kirjoitti...

Hyvä Moca!

Jaaha, Komposti, päivää. Olenkin sinun blogissasi jo jonkun kerran uteliaisuuksissani käynyt, mutta hyvä että pistäydyit.

Ei varmasti kasva jugendia tästä. Mutta halloweenasut kärsivät kovasti inflaatiosta. Tytärkin on ollut mm. Kirsi Salona samoissa bileissä. Aina vaan karmeampaa pitää pyrkiä keksimään. Nykyään kun mikään ei oikein riitä.

Anonyymi kirjoitti...

Toi Hitleri pitäs olla suurempana, nyt sitä saa tihrustaa eikä silti saa selvää että miten näköinen se on. Höh! Jos ei tolla tule kurpitsaa niin sitten ei millään.
reiska

Saara kirjoitti...

Eipä tullut kurpitsaa tällä. Se oli liian... noh... hitler.

Anonyymi kirjoitti...

On se perkele näkönen, piti ihan suurentaa. Mistä vitusta sä olet Hitlerin dna:ta nyysiny?
reiska

Saara kirjoitti...

Vitustapa tietenkin. Mutta älä höpötä. Nuo viikset sen tekee. Liimasin laastariin palan mustasta karvanpalasta ja laastari sitten siihen paikoilleen.

Saara kirjoitti...

Kuulin juuri, miksi palkintoa ei herunut. Kukaan ei ollut tunnistanut tuota Hitleriksi. Ei edes aikuiset.

Millaisessa lintukodossa me oikein asumme?

Anonyymi kirjoitti...

No mikskä sitä oli luultu, vai ei mikskään? Onhan se ihan näkönen.
reiska

Saara kirjoitti...

En minä tiedä. Ei miksikään. Joskus pitää ihan ihmetellä.

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi kuopus ei ole esim. Englannin kuninkaallisen perheen vesa: silloin asusta olisi varmasti tullut sanomista.

Johtuu ehkä kuvan pienuudesta, mutta minulle tulee jotenkin mieleen pikemminkin joku Suomen sisällissodan punainen sotilas kuin Hitler...

Saara kirjoitti...

Onhan se semmoinen pikkuprinssi silti. Äidin kulta. Mutta nyt ei pidä unohtaa, että kyse oli Halloweenista, eikä mistä tahansa naamiaisista.