perjantaina, lokakuuta 31, 2008

Halloweenfiilis

Tämä viikko on ollut pitkä ja raskas. Mutta nyt se on ohi. Työpäivän jälkeen jouduin välittömästi lähtemään iltapäiväruuhkaan autolla. Se oli kyllä vihoviimeinen kerta. Piti viedä tytär naamiaisiin jonnekin tuonne Espooseen.

Googletin osoitteen ennen lähtöä ja otin niiden katujen nimet matkaan, joista piti kääntyä. Tosi älykästä. Ehti tulla pimeää ja oli muutenkin märkää enkä nähnyt ainuttakaan kylttiä lukea. Tuurilla saatana käännyin kolome kertaa oikeaan suuntaan. Takaisin tullessa kerran väärään, kun lähdin uhopäissäni ajamaan toista kautta takaisin. Liikenneympyrässä pyörin sitten vähän aikaa ympyrää ja käännyin takaisin.

Matkalla tarkastin loput perheenjäsenet, että missä kukakin luuhaa. Kuopus oli kaverillaan, isäntä messuilla ja esikoista en saanut kännyllä kiinni millään. Aikani siinä soittelin ja älysihän se soittaa takaisinkin. Oli kyllä ollut kotona koko ajan, mutta kun on tämmöinen lukaali (vitsi), niin mistä sitä aina tietää ketä täällä majailee.




















Kun olin kerran liikenteeseen lähtenyt niin kävin sitten kaupassakin. ostin itselleni ranskanperunoita ja jauhelihapihvejä. En ole syönyt niitä vuosiin. Ajattelin, että tämän viikon perään tarvitsen jonkinlaisen pommin. Laitoin väkevää sinappia ja pilkoin sipulia sekaan. Jälkiruuaksi join pari mukia kahvia ja napostelin Pandan Juhlapöydän konvehteja. No huhhuh. Näistä voisi vaikka sammua, mutta ei ole aikaa. Täytyy kohta taas lähteä keräämään perheenjäseniä sieltä täältä.

torstaina, lokakuuta 30, 2008

Me? Oh my God!

Pokkaan siis pokaalini. Kiitos Hirliille. Kiitos myös äidilleni ja perheelleni, tuottajilleni sekä lääkäreilleni. Kiitos myös apteekkarille. Kiitos kaikille bloggareille, jotka olette osallisena blogosfäärissä. Ilman teitä tätä palkintoa ei olisi. Kiitos. Kiitos kiitos. Tahtoisin vielä sanoa, että kiitos myös opettajilleni, työntekijöilleni sekä ennen kaikkea Macille ja Puckille. Kiitos tuhannesti. Kiitos, kiitos...



Ai niin. Tämähän on kiertopalkinto. Niin että Kata ja Minh pokkaa sen nyt täältä. Kata ainakin sen legotsydeemin takia ja Minhille vähän potkua uuteen blogiin.

keskiviikkona, lokakuuta 29, 2008

Anus tulessa ja muita ongelmia

Olipa taas päivä. Vasta keskiviikko menossa ja työpaikalla jutut olivat yhtä väsyneitä kuin viikonlopun edellä. Väärinluettuja kirjan nimiä (Anus tulessa & Kädettömät runkkaavat) ja hysteeristä naurua.

Väsytti kyllä. Kuopuksen opettaja soitti kesken työkiireitten ja taas se pentu on vaikeuksissa. Se on ihan eemeli. Se oli suojellut sählännyttä kaveriaan valehtelemalla, että iso ja musta mies sen teki. Opettajakaan ei ihan kaikkea sentään niele. Lisäksi kuopuksen mukaan oli laitettu muistutus kotiin alati unohdetuista koulukirjoista ja tekemättömistä läksyistä. Ja vihkokin on kadonnut. Tulee vähän epätoivoinen olo, kun meillä läksyt kysytään joka päivä ja vahditaan, että ne myös tehdään. Mutta kun ei voi tietää, mitä läksyjä on tullut niin ei voi kaikkea vahtia. Perhana.

Noh, hyvä kun jaksoin junalle päivän päätteeksi kävellä. Oikea jalkakin on ihan järkyttynyt siitä, että siinä on nyt kahden kuukauden tauon jälkeen kenkä. Varpaita siinä jalassa on jo kuusi ja se ylimääräinen on ihan helvetin iso sekä sykkivä. Vasen jalka ei ole vielä tajunnut mitään. Tyhmä jalka. Saa nyt nähdä montako varvasta huomenna on.

Kun vihdoin sain lyllerrettyä kotipihaan, kahden talon naapurit olivat jo vastassa ja kertoivat huonot uutiset meidän ongelmaojastamme. Kalliiksi tulee rumpujen vaihtaminen, ei voi mitään. Puhuttiin sitten vielä siitä meidän naapurin hiippailijasta. Poissaolevista on niin mukava aina puhua pahaa. Hiippailija on kuulemma tehnyt kotiinsa avotakan. Naapurin herra alkoi siinä sitten maalailla kuvia siitä eläkeläisestä fällyjen päällä alasti makoilemassa. Minä sanoin, etten halua kuulla enempää. Toinen naapuri lykkäsi samalla käteeni jonkin saksalaisen mieskalenterin. Ihme päivä.

Puhuttelin sen kuopuksen heti kotiin päästyäni. Se sanoi, että
- äiti, mä oon ykstoista vuotias. Ei mun päässä oikeestaan tapahdu paljon mitään.

Mitäpä siihen voi lisätä.

sunnuntaina, lokakuuta 26, 2008

Kirjamessut 2008

Niin,

täs piti olla messuvideo. Se on aika älyttömän hyvä. Sori kun ette näe sitä. Minä ja youtube ei vaan olla samalla aaltopituudella.

perjantaina, lokakuuta 24, 2008

Ajattelen, siis ajattelen

Pelkkää päiväkirjaa taas tulossa. Virtuaalikeskustelu ajankohtaisista aiheista juuri nyt yököttää. Ihmiset lukevat muutenkin kommentteja miten tahtovat ja takertuvat ihan eri aiheisiin mistä puhutaan. Kai täällä pitää vähitellen alkaa ilahtua niistä hetkistä, että joku ihan oikeasti ajattelee syvemmältäkin, eikä pelkästään huljauta sitä tekstiä läpi pään. Ajattelee sitten mitä ajattelee, kunhan ajattelee.

Siksi kävin illalla tenttaamassa myös Kokoomuksen ehdokkaita paikallisen Super-Marketin pihassa. Lukaisin ensin esitteet läpi ja kysyin sitten niistä aiheista, joista esitteessä ei mainittu. Esimerkiksi julkinen liikenne ei kuulunut yhdenkään ehdokkaan tärppeihin. Eräs vanhempi rouva meni suorasta kysymyksestä aivan tönköksi. Ikään kuin kysymys mitäs mieltä olette tämänhetkisestä julkisesta liikenteestä? olisi ollut jotenkin vaikea. Toinen nainen sentään yritti sanoa jotakin siihen suuntaan, että kyllähän se on hyvä olla olemassa. Voi helvetti sentään. No se kolmas, nuorehko diplomi-insinööri ja nainen hänkin, antoi tulla aivan asiallisen ja harkitun vastauksen, vieläpä fiksunkin. Mutta koska nämä kaksi olivat niin tolloja, on vaikea kuvitella, että Kokoomuksen ryhmä olisi yhtä mieltä julkisen liikenteen kehittämisestä. Niillä on kaikilla kyllä esitteensä mukaan huoli kantatie 51:n liikenteen sujuvuudesta. Että omilla autoilla pääsee porvari täältä hulppeasti hurauttamaan Helsinkiin, mutta rahvas saa jotenkin koettaa sen julkisen liikenteen kanssa pärjätä, jos ei kerta ole varaa autolla ajaa.

Tässä meidän kylällähän on ihan älytön tilanne. Lähijuna pysähtyy tuohon vielä toistaiseksi kerran tunnissa, ja pari kertaa tunnissa se ajaa tästä ohi. Ratahallintokeskus on päättänyt, ettei se enää aio kunnostaa seisaketta ja sitten kun se on tarpeeksi rapistunut, se lopetetaan. Tämmöisenä aikana! Sanookohan niille ilmastonmuutos yhtään mitään. Noh, täällä ei myöskään ole bussiliikennettä lainkaan. Pohjolan Liikenteeltä sen perään on kyselty, mutta ei niillä ole mitään suunnitelmia uusien ajoreittien suhteen. Kolmen kilometrin päässä tästä on lähin bussipysäkki, ja siinä lähellä on myös suurempi juna-asema. Että kun se seisake lopetetaan, on pakko ostaa toinen auto, jotta ehtii aamulla junaan.

Ja sitä yhtä Kokoomuksen kotkaa asia ei millään tavalla kiinnostanut.

Ja sitten muihin aiheisiin:

No eilen kävin sitten leikkauksen lopputarkastuksessa, eikä siinä tullut esiin mitään, mitä en olisi jo kipuilujen perusteella arvannutkin. On siis mahdollista, ettei selkäni koskaan tästä tämän kummemmaksi tulekaan. Se on kipeämpi kuin ennen leikkausta, että siinä mielessä ottaa aika perkeleesti pattiin. Öisin on ollut aika vaikeaa saada unta. Makaaminen ja hiljentyminen onkin tuskaisinta. Kun on liikkeessä, selkä kyllä väsyy, koska lihakset ovat varmaan jo aivan surkastuneet, mutta liikkuessa unohtaa sen varsinaisen kivun paremmin. Siksi kieltäydyin ottamasta enempää sairaslomaa ja pyysin vain lisää lääkkeitä. Sainkin niitä paljon. Menin siis tänään kipulääkkeillä ja tukiliivin kanssa töihin. Hyvin pian tuntui ihan siltä, kuin en olisi koskaan poissa ollutkaan.

Sain tänään viimeisen opintoyksikön palautuksen ja opettaja onnitteli kiitettävästä suorituksesta. Kaikkein parasta tässä opiskelussa minusta oli se, että se on ohi. Opiskelun pitäisi olla iloinen asia, mutta tästä tuli yksi helvetin riippa. No mutta nyt se on loppu, enkä vähään aikaan taas vilkaisekaan mitään opintoesitteitä. Helsingin Yliopistosta tulee kyllä koko ajan houkutuksia sähköpostiin, mutta olen suhtautunut niihin kuin roskaposteihin - eli ne erektio-ongelmat eivät kyllä mua koske.

keskiviikkona, lokakuuta 22, 2008

Talvipalatsi





















Luovan lauantain 26. haasteena talvipalatsi.

tiistaina, lokakuuta 21, 2008

Uneton Kyrsälässä

video


Miten täällä voi muka kukaan nukkua? Meteli on yhtä kova kuin asuisi lentokentällä, jonka kiitoradalla turbiinilentokone hinkkaisi siipi maassa edestakaisin. Kiitos, VR ja ratahallintokeskus. Ihan pieni lappunen postilaatikkoon tai ilmoitus nettisivulle olisi tänä yönä varmasti voinut pelastaa jonkun ihmisen sydänkohtaukselta.

maanantaina, lokakuuta 20, 2008

Omituinen hiippailija ja koirapäivitys



















Joku päivä mie varmaan pimahan tuon naapurin ukon takia. Se on eläkkeellä. Nyt kun olen ollut kaksi kuukautta saikulla, olen huomannut, että se hiippailee meidän pihalla ja työntää nokkansa joka asiaan. Tänään kun istuskelin pimeässä, verhot ikkunan edessä, ja olin koneella tekemässä journalistikurssin viimeistä opintoyksikköä (jihuu!), se tuli tuohon tonkimaan meidän pihanpuoleista ojaa. Verhon läpi näin, että joku siellä hilluu ja pälyilee. Kuljin ikkunasta ikkunaan ihmettelemässä sen touhuja. Se oja kun on puhdistettu ihan pari kuukautta sitten, eikä sieltä pitäisi mitään ihmeitä löytyä. Mutta mistä minä mitään tiedän. En mennyt kysymään. En yleensäkään mene. Annan sen vain hiippailla.

(Kuvat Yle Teema: jokin heinäkuussa tullut mykkäkauhuelokuva. Naapurissa asuu tuon näyttelijän inkarnaatio)

Yhtenä päivänä se oli koko mies meidän roskiksessa. Luulen, että sillä on vähän tylsää ja onhan siitä ollut meikäläiselle hupia täällä kotosalla. Varsinkin lämpiminä päivinä, kun se leikkaa nurmikkoa Nokian kumisaappaissa ja eläkeläisstringeissä.

____________________________________________________________________

Mutta asiasta toiseen. Koirat kävivät viime viikolla lekurissa. Niille on tullut molemmille ikävää ihottumaa ja ne rapsuttavat ja järsivät itseään koko ajan. Lääkäri otti kaikki mahdolliset raape- ja teippitestit. Ei ollut sikaripunkia, ei kapia, ei loisia, ei hiivaa eikä sientä. Ihan simppeli bakteeritulehdus vain, joka on luultavasti allergiaperäistä. En ala sitä tässä erikseen repostella, niin kummallista se on. Syitä voi olla kymmeniä. Allergiatestit voisi tietenkin teettää, mutta Mäkkärille olen jo sellaiset raakaravintoviikot ja poissulkudieetit pitänyt, että ajatus ruoka-aineallergiasta on jokseenkin mahdoton. Vehnä on ainoa epäilyttävä aines, mutta nythän nuo ovat jo puoli vuotta muutenkin syöneet pelkkiä hypoallergisia nappuloita.

Juttu voi tietty juontaa juurensa siitäkin, että jos vahtimaton pastakattila jää hellalle jäähtymään, siellä ei kohta ole mitään pastaa. Ne vain katoavat. Ja toinen juttu on tietty ne perinteiset jääkaapintyhjennystalkoot, joita täällä aika ajoin vietetään silloin kun ketään muita ei ole kotona paitsi koirat. On jotenkin niin vaikeaa pitää ne allergisoivista ruoka-aineista erossa, koska ne ovat niin omatoimisia. Ehkä ne pitäisi opettaa lukemaan tuoteselosteita.

Mäkkärillä oli muuten lisäksi imusolmukkeetkin turvoksissa ja siltä kyllä otettiin vielä verikoe kilpirauhastestiä varten, mutta sen tulos tulee vasta myöhemmin. Kilpirauhasen vajaatoiminta olisi helppo hoitaa. Nappi päivässä ja sillä selvä.

Nyt ne ovat kolmen viikon antibioottikuurilla sekä viikon parin kortisoni- ja korvatippakuurilla. Näyttäähän ne lääkkeet tehoavan. Ne ovat niin villeinä täällä, Mäkkärikin vanha ukko on taas energiaa täynnä. Sitä en tiedä miten saan ne pesulle. Desinfioivan shampoon pitäisi antaa vaikuttaa kymmenen minuuttia ennen huuhtelua, mutta tuo pikkupöljä alkaa syödä sitä vaahtoa heti kun sen levittää. Kymmenessä minuutissa se on syönyt kyllä päältään kaiken.

torstaina, lokakuuta 16, 2008

keskiviikkona, lokakuuta 15, 2008

Köyhyysmuistelo

Jaa, se on Blog Action Day tänään ja teemana köyhyys. Sehän sopiikin hyvin tähän uutiseen:

T-median vasta valmistuneesta tutkimuksesta käy ilmi, että kaikkein hyväpalkkaisimmat (yli 7000 euroa kuussa ansaitsevat) ovat tyytymättömimpiä omiin tienesteihinsä. Onhan se ongelma, kun painaa pitkää päivää eikä saa siitä mielestään riittävää korvausta. Olo tuntuu niin köyhältä, kun on uurastettava 7000 euron eteen niin hirveästi töitä. Sääliksi käy.

Merkille pantavaa tässä tutkimuksessa on se, että alle 2000 euroa tienaavat olivat palkkoihinsa kaikkein tyytyväisimpiä, mikä taas mielestäni on todella outoa. Alle 2000 euroa tienaava on kyllä nykymittapuulla köyhä. Ei sillä rahalla varsinaisesti rällästetä, varsinkin jos on elätettävänä jokunen lapsikin siinä vielä.

***

Näissä talodellisen taantuman tunnelmissa olen monta kertaa kauhuissani muistellut 1990-luvun lama-aikoja. Olin juuri jäänyt äitiyslomalle, kun tuli ilmoistus siitä, että äitiysraha alenee 20%. Eli kun luvattu oli palkasta 80%, siinä samassa kuussa kun sain ensimmäisen äitiysrahani se oli pudonnut 60 %:iin palkasta. Myyjän tienesteistä se ei ollut kovin paljon. Samaan aikaan siippa jäi työttömäksi eräästä suoramyyntifirmasta. Provisiopalkka oli jo pitkään ollut vankassa alamäessä ja niinpä työttömyyskorvausta kertyi sen minimimäärän verran. Niin sitä oltiin sitten vauva kainalossa sosiaalitoimiston luukulla äkkiä ruokarahan perään itkemässä. Äitiysrahalla ja korvauksilla saatiin juuri asunnon vuokra maksettua. Talon alakerrassa oli kapakka ja takapihalla tapeltiin öisin. Yläkerrassa yksinäinen pianisti pimputti pianoaan kaiken päivää ja alakerrassa yksinäinen beagle ulisi aamusta iltaan.

Loput rahat elämiseen, vaippoihin ja laskuihin saatiin kerättyä sieltä täältä, lähinnä äidiltäni ja anopiltani. Veronpalautuksilla ostettiin ensimmäinen pyykinpesukone. Istuin kylppärissä monta päivää ihailemassa, miten isomummun virkkaamat nutut pyörivät pesurummussa. En tosin muista tuosta ajasta kovinkaan paljon. Pesukoneen muistin, koska olin ottanut siitä valokuvan.

Siinä samassa lamassa isäni joutui tyhmyyksissään entisen ihastuksensa miljoonavelan takuumiehestä lainan maksajaksi, menetti vähäisen omaisuutensa, sai merkinnän luottotietoihinsa ja kuolikin umpiköyhänä. Minulle ja veljelleni jäi Takuusäätiön kanssa vielä setvimistä isän viimeisten maksuerien takia. Tämän isäni entisen ihastuksen pojat sen sijaan opiskelivat ulkomailla ja rikastuivat. Heidän äitinsä voi edelleen tavata päivittäin Jyväskylän taiteiljaravintoloista syömässä, juomassa ja pitämässä hauskaa. Mikäpä siinä, kun tässä maassa rikkaiden ei tarvitse omia velkojaan maksaa. Rahaa jääkin sitten kaikkeen muuhun mukavaan. Kuulostanko katkeralta? Sitä se onkin. Tavallaan olen jollakin sairaalla tavalla mielissäni siitä, että pystyn tuntemaan ihan oikeaa vihaa jotakuta kohtaan ja pystyn sitä myös ilmentämään. Tuo isäni entinen ihastus oli ilmoittanut tulevansa isäni hautajaisiin, mutta välitin silloin viestin eteenpäin, että niskaperseotteella lähtee ihan näistä meikäläisen omista käsistä se ämmä pihalle, jos paikalle uskaltaa tulla. Ei tullut. En minä sillä vihallani enää mitään tee. Minusta se on vain pikantti lisä tähän muutoin niin tunneköyhään elämääni.

En todellakaan tahdo enää koskaan olla köyhä. Lamasta voi seurata hyviäkin asioita ja jotkut väittävät, että silloin arvot asettuvat kohdalleen ja lähimmäisenrakkaus kukoistaa. Ehkä niin, mutta kyllä minä omalla kohdallani rakastan tai ainakin ajattelen lähimmäistäni nyt enemmän kuin silloin. Minun verojani voitte korottaa, koska minulla on mielestäni siihen varaa. Maksan mielelläni terveyskeskusmaksuja, jos jonkun köyhemmän ei silloin tarvitse maksaa ja blaablaablaa...

Korulauseissa myös väitetään, ettei raha merkitse mitään. Sanotaan myös, että köyhän lapset voivat olla onnellisia, koska köyhät vanhemmat rakastavat lapsiaan enemmän ynnä muuta soopaa. Köyhät äidit kutovat lapsilleen vanttuut itse ja heräävät joka aamu viideltä leipomaan limppua. Köyhä ja onnellinen perhe kiertää tekemässä upeita löytöjä vauraiden taloyhtiöiden roskiksista ja harrastaa yhdessä kynttilöiden tekemistä, joita lapset sitten käyvät ovelta ovelle myymässä, jotta joulupöytään saadaan tänä vuonna kinkku. Tuo kulissi-idylli on kuollut jo kauan sitten. Sen taustalla on aina myös vihaa ja katkeruutta, joita köyhyys tuo väistämättä tullessaan.

perjantaina, lokakuuta 10, 2008

torstaina, lokakuuta 09, 2008

Vanhempana 2000-luvulla osa 3

Kävin eilen töissä ja palkkasin pari ihastuttavaa extratyöntekijää lisää. Sitten kävin SusuPetalin ja uuden työntekijäni kanssa kahvilla. Aikaa meni noin 5 tuntia. Kun pääsin kotiin, olin niin puhki, että olisin siltä seisomalta voinut kaatua sänkyyn. Nukahdinkin melko aikaisin ja vaivuin kai koomaan. Herkkäunisena ihmisenä minulla on yleensä tapana poukkoilla hereille pienemmästäkin ininästä, joten en tajua, millä helvetin ilveellä esikoisen oli onnistunut karata keskiyöllä ulos tästä talosta.

Aamulla puoli seitsemän menin herättämään esikoistani, joka oli huoneessaan aivan varmasti vielä illalla, mutta jota en siis sieltä nyt löytänyt. Ei sitä ollut sängyssä eikä lattialla vaatteidensa alla. Täysin epäuskoisena laahustin keittiöön, jonka pöydällä oli lappu.

Lähdin kaverille, koska tuli tylsää enkä saanut nukuttua ja se kutsu mut niille parin kaverin kaa. Ei tarvitse huolestua ja kaikki on kunnossa. Meen sit sieltä kouluun. Tyhmä idea, mutta joskus on pakko toteuttaa niitäkin :)

Menin suoraan esikoisen koneelle ja luin kaikki mesekeskustelut ja irc-gallerian jutut myös. Asia näytti olevan juuri niin yksinkertainen kuin se oli. Kaveri oli todella houkutellut sen lähtemään, oli oikein vongannut: Tuu meille. Tuu ny. Et uskalla, mutsis ei päästä... Esikoinen oli vastannut ensin, että tyhmä idea, mutta koska vonkaaminen oli jatkunut, se lopulta suostui ja sanoi, vanhemmat eivät mua kyllä manipuloi. Mä teen mutsille lapun ja lähden tuleen. Keskellä yötä.

Kukahan sitä manipuloi... ihmettelen vain, mikä yksinoikeus kavereilla on manipuloida, mutta minulla ei. Laitoin ensin esikoiselle tekstiviestin: nyt olet pulassa. Se vastasi, että täh? Soitin sitten ja siellä oltiin hereillä, kovaa vauhtia bussilla kouluun menossa. Oletettavasti olivat valvoneet koko yön.Todella ansiokasta toimintaa.

No, tästä puhutaan vielä.

lauantaina, lokakuuta 04, 2008

Miten kieltää ympäröivä todellisuus ja luoda lisää harhoja

Suomen Kuvalehteä ( 3.10.2008) lukiessani törmäsin taas tähän samaan vanhaan jaaritukseen siitä, miten television väkivaltaviihde on alunperin syypää ihmisten väkivaltaisen käyttäytymisen lisääntymiseen. Nykyisin syypäänä ovat tietenkin tietokone- ja konsolipelit ja ennen kaikkea vanhemmat, jotka antavat lastensa näitä pelejä pelata.

Että mua sitten välillä nämä jeesustelut jaksavat ärsyttää. Kyllästyttää ottaa äitinä harteilleen vastuu kaikesta maailman pahuudesta. Koskaan ei puhuta halaistua sanaa siitä, MIKSI alunperin väkivaltaelokuvia alettiin nuorisolle syytää ja kuka niitä oikein teki. Valveutuneet vanhemmatko? Epäilen, mutta aikuisia ihmisiä ne kaiketi silloin olivat jotka elokuvia ryhtyivät tekemään. Vai tekikö ne sittenkin ihan joku muu? Kaikesta vastuuttomuudesta päätellen jokin ulkopuolinen ufotaho tupsahti tälle Tellukselle tuottamaan toinen toistaan väkivaltaisempia elokuvia, ja vanhempien olisi pitänyt alusta asti pitää nuorensa erossa tuosta vieraasta vihamielisten humanoidien kulttuurista, ettei se pääse lisääntymään...

Nykyisinkin elokuvien lisäksi pelejä kai tuottaa jokin muu olio, jota väkivalta erityisesti kiehtoo, ja ainoastaan lasten vanhemmat ovat vastuussa niistä seurauksista. Suksikaa kuuseen. Kaikki me aikuiset, olemme vanhempia tai emme, palkitsemme ja kiittelemme taiteilija tarantinoja upeista väkivaltakohtauksista, joiden avulla sohvalla maaten voimme nauttia ihanat katharsiskokemuksemme ja kritisoida vinot hymyt naamalla muiden ihmisten väkivallan käyttöä. Ennen kuin väkivallan ihannointi ei aikuisilta lopu, on kyllä ihan turha tekopyhästi odottaa, että se saataisiin lapsilta jotenkin kitkettyä.

Kysehän on ilmiselvästi siitä, että ihminen tekee toiselle ihmiselle väkivaltaisia elokuvia ja pelejä, KOSKA ne mitä ilmeisimmin kiinnostavat ja käyvät kaupaksi. Historiallisesti väkivalta on kiinnostanut ihmisiä tungokseen asti ainakin Roomassa. Psykologien mielestä ihminen on tullut väkivaltaisemmaksi noin 50-luvulta lähtien heti sen jälkeen, kun televisio keksittiin... Mielenkiintoista sikäli, etteivät esimerkiksi muinaisessa Roomassa tainneet tehdä tilastoja väkivallan yleisyydestä. Tilastoja ei liene ole ollutkaan olemassa kuin vasta viime vuosisadalla ja nykyisissä tilastoissahan väkivallan väitetään vähentyneen, mutta uutisoinnin puolestaan lisääntyneen.

Koskaan ei tässä markkinatalouden vankilassa kyseenalaisteta sitä, miksi väkivaltaviihdettä tehdään tai kuka niitä tekee ja onko vika kenties siellä suunnalla. Ei tietenkään, kun rahasta ja tuottavuudesta on kyse. Markkinatalouden rattaille ei kannata paljon ryttyillä. Koskaan kukaan puhuva psykopää ei todellakaan kritisoi väkivaltaviihteen tekijöitä, myyjiä tai näitä yhteiskuntarakenteita, vaan sälyttää kaiken vanhempien harteille. Olkaa vanhempia! Kieltäkää. Vanhempien pitäisikin olla joitakin yli-ihmisiä, joiden tehtävänä on vieraannuttaa lapsensa tästä ympäröivästä väkivaltatodellisuudesta, jossa nykyiset ja tulevat isät sekä äidit kehittelevät yhä verisempää viihdettä markkinoille myytäviksi, telkkarista katsottaviksi ja koneella pelattaviksi.

Eikö ihan oikeasti pitäisi miettiä sitä, miksi ihminen ylipäätään on niin väkivaltainen eläin?

Samassa Suomen Kuvalehden numerossa oli erään jo aikuisikään ehtineen "Laurin" haastattelu, jossa Lauri kertoi, miten oli kiusaamisen seurauksena alkanut tosissaan suunnitella massamurhaa. Laurin tapauksessa näkee selvästi, että väkivaltaiset ajatukset kumpuavat kostosta. Kun siinä naama kuralammikossa makaa ja pari kaveria hyppii harva se päivä selän päällä, alkaa varmasti nousta esiin katkeria ajatuksia, vaikka rakastava äiti niin nätisti olikin kehoittanut kääntämään toisen posken. Kun opettaja tämän jälkeen vielä kuitenkin kielsi, ettei sellaista kiusaamista ollut koskaan tapahtunutkaan, Lauri selvisi kokemuksistaan vain ajattelemalla kostoa. Mutta mikä niitä kiusaajia sitten ajaa väkivaltaiseen käytökseen? Kotiväkivalta ehkä? Olemme sellaisessa väkivallankierteessä, jota ei yksinkertaisesti voi pelkästään pelit kieltämällä pysäyttää. Se on ajatuksena ihan naurettava. Todellinen väkivalta siellä kaduilla, kouluissa ja kotona sitä väkivaltaa lisää synnyttää, ja se antaa siihen lisäpontta, kun me kaikki aikuiset annamme mallia ja palkitsemme kaikkein väkivaltaisimmat elokuvantekijät, näyttelijät, kirjailijat ja käsikirjoittajat yms... erilaisilla kunnianosoituksilla hyvin tehdystä työstä. Romanttiset komediat harvoin saavat palkintoja. Hyvä-voittaa-pahan -elokuvia pidetään lähinnä lapsille sopivina satuina, jotka eivät arvostelijoilta epärealistisuutensa takia viittä tähteä koskaan tule saamaan.

Mutta kun väkivaltaviihde on nyt siis tutkimusten mukaan syypää väkivaltaistumiseen, eikö muilla peleillä tai elokuvilla ole sitten ollut mitään vaikutusta mihinkään? Onko sitä koskaan tutkittu? Onko esimerkiksi amerikkalaisilla hyvä-voittaa-pahan -hapatuselokuvilla ollut mitään vaikutusta koskaan kehenkään? Miksiköhän ei? Me näemme myös rakkauselokuvia ja romanttista viihdettä sarjatuotantona telkkarista joka päivä, mutta onko meistä tullut sen myötä rakastavampia ja romanttisempia? No ei. Onko meistä pornoelokuvia seuraamalla tullut parempia rakastajia tai parempia nussijoita? Huippurunkkareita? Onko lapsista jalkapallo- tai lätkäpelejä pelaamalla tullut innokkaampia tai taitavampia pelaajia? Ja vaikka joka vuosi näemme Tuntemattoman Sotilaan itsenäisyyspäivänä, onko meistä tullut sotahullumpia? Olemmeko tulevaisuudessa entistäkin pahempia ahmatteja, koska joka kännykässä on se samperin matopeli? Entä Pikku Kakkonen, onko sillä ollut mitään vaikutusta? Vai ihan turhako? Onnea kuitenkin 30-vuotiaalle Ransulle.

perjantaina, lokakuuta 03, 2008

Kansalainen lehdistön vahtikoirana

Lehdistön tehtävänä on tuoda esiin yhteiskunnan epäkohtia. Nykyisin lehdistö tekeekin epäkohtansa itse. Sen on kuin yksineuvoinen olio, joka pölyttää ja hedelmöittää itse itsensä. Alman tuottavuuden kasvulle ei näin luovasti toimien olekaan mitään rajaa. Omilla sivuillaan Alma Media kehuu itseään näin:

Työ Alma Mediassa nojaa kahteen perusarvoon: vapaaseen ja moniarvoiseen viestintään sekä joukkuepeliin. Työntekijämme ovat ainutlaatuisella näköalapaikalla muuttuvassa mediamaailmassa. Ihmisen kokoiset työyhteisömme tarjoavat henkilöstölle mielenkiintoisia haasteita Suomessa ja maailmalla, kansainvälistyvän mediakonsernin edut sekä alan parhaat kehittymismahdollisuudet. Alma Mediassa tehdään työtä reilussa tekemisen meiningissä.


Kritiikki olisikin nyt tarpeen, kun tuon kaunopuheisuuden jälkeen vielä syytetään muita valehtelusta ja toisekseen oletetaan pohjoisessa asuvan vain vanhoillislestadiolaisia tai muuten vain kajahtaneita poromiehiä (...sie se, Kai, menit perkhele othaman lesphon hommiin... ), jotka uhkaavat perua tilauksensa suunnilleen noituuden takia.

Ymmärrettävää on, että Lapin Kansan toimituksen väkeä itkettää. Näistä boikoteista siis sen verran, että viime kädessä niistä kärsivät vain ne toimittajat, jotka jo nyt ovat tuohtuneet konserninsa johdon touhuista ja vaativat päitä pölkylle. Ei siinä mitään, boikotin tappiot hoidetaan sanomalla Alman konservatiiviseen tapaan jokunen ikääntynyt tai sairas toimittajan kranttu irti ja paineistamalla jäljelle jääneiden työtaakkaa.

Johanna Korhosenkin luotsaama Journalistiliiton lehti Journalisti työpaikkana kuvastaa kaiketi hyvin koko touhua, kun mallia on otettu isommista. Työvoimasta revitään kaikki irti, seurauksena on uupumisia ja sairaslomia sekä tekemättömiä lehtiä. Kuulostaa pitkän päälle melko tappiolliselta touhulta.

Ei tässä lopulta tiedä enää mitä ajatella. Tai mitä ajatella koko lehdistöstä ja sen keskittymisistä ja toimittajien vapaudesta isojen konsernien sisällä tai mitä ajatella lehdistön tarkoituksesta yleensä kenenkään vahtikoirana. Kansalaisjournalismille sekä keskustelulle taitaa olla vakavaakin tarvetta.