sunnuntaina, syyskuuta 30, 2007

Syksyn värit

Mitäpä sitä ei ihminen tänä päivänä keksisi vältelläkseen opiskelujen aloittamista.















Luovan lauantain 14. haasteena syksyn värit.

______________________________________________________________

Sivupalkissa Susun antamien vastausten innoittamina vastailtiin kysymykseen Olet taas täällä. Ajatellaan, että olet seinähullu. Mitä oikeastaan olet vailla? Kiihkeimmin vastaajat eivät edes ymmärtäneet olevansa taas täällä, mutta melkein yhtä innokkaasti oltiin Tappivanukasta vailla. Setäs on vastasti vain kolme, enkä tiedä mihin sillä pyrittiin.

lauantaina, syyskuuta 29, 2007

Mistä tuo ääni oikein tulee?

Pakko testata osaanko tehdä tämän. Kuvan laatua ei pääse kehumaan, koska touhu on taltioitu tyttären kännykällä, jonka tuo riiviö yritti samaan aikaan syödä. Mutta pääasia onkin tuo kumma ääni. No niin.

video

Fiiniä aasinsiltaa pitkin loppuhuipennukseen

Uusia kirjoja ja kirjailijoita tulee taas tuutin täydeltä. Kirjan elinkaaren loppupäässä työskentelevänä homma saa niin paljon raadollisiakin piirteitä, että se on kyllä opettanut karsimaan turhat luulot omasta erinomaisuudestaan. Pitäisi olla jotakin niin omintakeista sanottavaa, niin erottuvaa kieltä, että kirjan kirjoittamisella olisi itsellekin jokin funktio. Jos motivaatiota ei löydy kuin rahasta sekä maineesta että kunniasta, niin homman pitäisi antaa vain olla. Sillä ei rikastu, eikä maine ja kunnia kestä ikuisesti, jos sisältö on pelkkää tekotaiteellista soopaa tai pinnallista huttua. Uskoakseni tätä voi verrata vaikka taulun maalaamiseen. Jos ei löydy mitään sopivaa aihetta mitä maalata, niin ei se pelkkä keksimällä keksitty kuva kyllä kovin pitkälle kanna, vaikka se olisi teknisesti kympin suoritus.

Kirjailijoita on nykyään jumalaton määrä (muistaakseni kirjailijaliiton jäseniä on noin 500, siihen toinen mokoma päälle, jotka ovat kirjoittaneet kirjan syystä tai toisesta, kuten toimittajat, joka ovat koonneet kolumninsa kirjoiksi tms. sekä ulkomaiset kirjailijat, tietokirjailijat ynnä muut keittiömestarit, papit ja pastorit, vitsiniekat, sarjakuvataiteilijat, tyttöystävät ja salarakkaat... ), eikä niitä meinaa enää kaikkia muistaakaan. Jokaisessa kuormassa tulee aivan ennen kuulemattomien kirjailijoitten kirjoittamia kirjoja, vaikka itse tutkailen koko kenttää jatkuvasti. Minulla hieman kihahtaa takaraivossa, kun näen tuntemattoman nimen. En tajua, miten se on päässyt skannerini ohi huomaamatta. Inhoan sitä, jos asiakas tulee kysymään jonkun kirjailijan teoksia, jos en yhtään tiedä kenestä puhutaan. Siinä sitä on riittänyt työsarkaa lukea niiden tuhansien nimikkeiden sivuliepeistä kenestä oikein on kyse.

Hommaa helpottaa huomattavasti, kun lukee sanomalehtien kritiikkejä. Jotkut tyypit jäävät mieleen sentään jostakin. Tänään esikoiskirjailija Miina Supinen jää mieleen kiinnostavalla kirjan aiheellaan: Liha tottelee kuria. Lukematta ei kannata ottaa kantaa, miten Miina tehtävässään onnistuu. Mutta Supinen jää myös mieleen hieman ristiriitaisilla kommenteillaan.

Naistenlehtiä Supinen ei opiskellut kirjaa varten eikä sano niitä muutenkaan lukevansa. "Mutta jos on herkässä iässä niitä lukenut, luulen että ne iskostuvat päähän, ne opit eivät koskaan unohdu." (HS 29.9.2007)

Ja kuitenkin:
Supinen muistelee, että ollessaan kirjan Astran ikäinen [eli ?, herkässä iässäkö?], televisiosta tuli ATV:ltä joka yö kovaa pornoa. "Jostainhan sitä saa ajatuksen, mikä on kiihottavaa. Kun vielä ei ole elämänkokemusta, saattaa vähän rämpiä ennen kuin hyväksyy sen, ettei oikeassa elämässä ole niin yliampuvia juttuja, vaan se on tasaista tallustelua." (HS 29.9.2007)

Näinkö on? Että pornon kohdalla ihminen kyllä tajuaa, ettei elämä olekaan sellaista, mutta naistenlehtien opit iskostuvat päähän eivätkä lähde sieltä enää millään pois? Naisten jutut ovatkin just todella vaarallisia. En tiedä, ehkä ne pitäisi kieltää, etteivät tyttäret mene herkässä iässä ihan pilalle. Parempi olisi, että kasvavat kovan pornon vaikutuspiirissä. Sillä tavalla meistä kasvaa kuulkaa kunnon naisia. Tämä on taas yksi näitä asenteita, jotka jotenkin hyppivät silmille juuri esikoiskirjailijoiden haastatteluista. Ne tietävät aina, miten naiset menevät herkässä iässä pilalle lukiessaan naisten juttuja, mutta perinteisillä miesten aloilla on aina järki ja realismi mukana, vaikka olisi mistä hardcoresta kyse.

________________________________________________________________

Jaaha, Missä kaikki taas ovat -kyselyn mukaan 53% tunnusti olevansa täällä, mutta 40 %:lle vastaajista sen tunnustaminen otti voimille. Yksi ei taaskaan tykännyt koko kysymyksestä.

perjantaina, syyskuuta 28, 2007

Tämän päivän kursiiviset melankoliat















Valokuvatorstaissa oli aiheena Kursiivinen melankolia.
________________________________________________________________

Ja menneessä kyselyssä kyseltiin Oisko pitäny olla vihree puku, johon ylivoimaisesti eniten vastattiin Mitä helvettiä?, mutta toisaalta se kävi Veikollekin 8 vastaajan voimin. Yllättäen vain kaksi oli sitä mieltä, että kysymys oli taas ihan syvältä.

torstaina, syyskuuta 27, 2007

Ei kahta ilman kolmatta

No joo, siis kaikella kunnioituksella Marjattaa Raitaa kohtaan, mutta kyllä vähän pistää silmään, kun Viihdelehti Stara.fi otsikoi hänen kuolemansa sanoilla: Uuno Turhapuron vaimo menehtyi. Ei tässä ole enää mitään järkeä. Koettakaa nyt siellä viihdepläjäyksessä erottaa edes fakta fiktiosta.

Ja seuraavassa ei ole nyt kyse siitä, ettenkö minä ymmärtäisi; jos asiakaspalvelijoiden työehtoja ollaan huonontamassa, niin eihän se käy, mutta että kun sata asiakaspalvelijaa marssii ulos sen takia, että voivat joutua jatkossa noudattamaan kaupanalan työehtosopimuksia, niin voitte tosiaan kuvitella, miten huonosta työehtosopimuksesta on kyse. Sitä minä eilen juuri tarkoitin sillä Pamin pellejärjestöllä. Todellisuudessa palvelualan työehdot ovat niin heikot, että kuka tahansa työnantaja on aina niskanpäällä, oli kyse sitten vaikka siitä, kuinka pitkään myyjiä pidetään esimerkiksi laillisesti kusematta. Työehtosopimuksen mukaan kun ajan pitää olla kohtuullinen. No sen saatte arvata, kumman mielestä myyjällä on isompi rakko, myyjällä vai pomolla.

Suvi Lindénin adoptiotyttären vuoksi pitämätön äitiysloma on kuohuttanut minuakin viime päivinä. Turhaanpa kuohui. Malttaa ministerikin sentään tutustua uuteen perheenjäseneensä. Lieneekö kaltaisteni moraalisaarojen painostuksen alla tehty uusia järjestelyjä siellä kotopuolessa. No mutta olihan se, että kun adoptoidaan kiinasta tytär, niin sen kanssa ei sitten malteta olla. Älytöntä. Onneksi tuli järkiinsä, ellei jo ollutkin. Kesällä kyllä katselin Suvin hehkeää olemusta Iltasanomien kannessa, kun siinä makasi päivänkakkaroiden keskellä ja jutun mukaan oli käskystä nostanut helmaa ylemmäksi ja avannut pari paidan nappia. Epäili että "tästäkin tulee nyt sanomista". Kai se sitten kerjäsi sitä. Jos sanomista pelkää, niin olkoot sitten makaamatta kukkapellolla kuin mikäkin kesäyön antelias eloveena. Meikäläisen on niin vaikea väliin ymmärtää ihmisten tarpeita ja niiden aiheuttamia ristiriitoja.

Jee, Ruotsissa menee lujaa. Toimittajat eivät enää kestä vakavan journalismin kahleitaan, vaan haluavat mukaan bloggareiden hornan kattilaan omaa soppaansa keittämään. Ruotsalaistoimittajat ovat blogatessaan ryhtyneet nälvimään toisiaan. Homma on ilmeisesti näyttänyt ihastuttavalta, koska Aftonbladetin urheilutoimittajakin uhkaa sunnuntaina "kertoa omat inhokkinsa, paljastaa itseään myyvät esimiehet ja listata hoitoa tarvitsevat avustajat." Näin reippaasti siis toimii ruotsalainen toimittaja saadakseen blogilleen lisää lukijoita. Siis eikö niillekään mikään enää riitä?

__________________________________________________________________

Hyvällä omallatunnolla tässä pääsi vielä verkkolehtikatsausta tekemään, kun ennätyksellisistä 25 vastaajasta vain 3 oli sitä mieltä, että nämä katsaukset pitäisi lopettaa, koska ne minua niin kiihdyttävät. Hyvää tarkoittavat, toki, kuten myös ne 18 uusille jutuille aviomielistä vastaajaa. Peräti neljä oli sitä meiltä, että kysymys oli taas ihan syvältä. Minä taisin olla yksi niistä.

keskiviikkona, syyskuuta 26, 2007

Jo toinen verkkolehtikatsaus

No niin, viime päivinähän olemme saaneet myös ilolla lukea, miten naiset ovat alkaneet väkivaltaisiksi.Tässähän ei ole mitään epäselvää. Naiset ovat väkivaltaisia siinä missä miehetkin. Miesten väkivallasta uutisointi on vain samaan aikaan kadonnut isoista otsikoista, eli se asia on nyt sitten toimittajien mielestä selvä. Muistaakseni feministit tällä pelottelivat, eivätkä ilmeisesti syyttä. Miesten väkivalta ei ole siis enää uutisaihe. Ilmeisesti se on niin normaaliakin, ettei ketään kiinnosta. Eli siinä vaiheessa kun naisten väkivallan riepottelu lopetetaan, sekin on niin tavallista, ettei siitä enää jaksa pitää meteliä. Sitten voidaan aloittaa päivittelemällä väkivaltaisia lapsia ja lopulta kun muuta ei keksitä, niin paparazzit alkavat kytätä väkivaltaisia vanhuksia vaivaistalojen vuodeosastoilla, että saataisiin edes jostakin otsikoita revittyä.

Iäkäs mummo repi huonetoveriaan hiuksista
Huonetoverinsa kuorsaamisesta suivaantunut vanhus hyökkäsi nukkuvan, jo elämänsä ehtoopuolelle ehtineen vanhuksen kimppuun ja tukisti tätä niin että hoitajan ehtiessä väliin harmaita hiustukkoja tursusi kimppuun hyökänneen vanhuksen sormien lomasta... (Saaran blogi 25.9.2010) sanokaa minun sanoneen... siis näin tulee käymään. Tuo kuulosti jo jotenkin tutulta.

Niinpä taas on tehty relevantti tutkimus: Naiset väkivaltaisempia kasvattajia kuin miehet. Se on melko hälyttävää. Jos yhtään miettii kummat viettävät lapsiensa kanssa enemmän aikaa, koko juttu saa ihan toiset mittasuhteet. No, mutta tästäkin on hyvä repiä otsikoita. Unohtuvat ne hetket, kun isä veti remmillä perseelle. Nyt voidaan päivitellä naisten tukistamisia ja sormille näpsäyttelyä. Olen minäkin tukistanut kerran, kun 4 v. tytär ei kerta kaikkiaan komentamalla lopettanut 1,5 vuotiaan veljensä puremista. Sormillekin olen ihan varmasti näpsäissyt, vaikka en nyt muista että olisin. En kiellä, etteikö nollatoleranssi olisi ihanne. Se vain ei ole ihan realistinen varsinkaan sormille näpsäämisen kanssa. Kyllä näpsäisisin vieläkin, jos johonkin vaaralliseen olisi jatkuvasti sormiaan työntämässä. Aivan ihanaa olisi tietenkin, että tuollaiselle parivuotiaalle saisi todella puhuttua järkeä päähän ja toistaa tarvittaessa niin monta kertaa, että menee perille. Naisilta ei kuitenkaan varmasti tuossa tutkimuksessa kysytty, roikkuiko toinen mukula helmoissa samaan aikaan ja veti kissaa hännästä, kun toinen työnsi sormeaan pistorasiaan. Alapa siinä sitten selittää, että "ei kuulkaa kullat pienet näin saa tehdä." Eikä noinkaan. Ja huomenna ne teletapit tekevät sen taas uudestaan. Ei ihme, etteivät monet enää erota oikeaa väärästä. Ihan päälaellaan täällä kaikki onkin.

Hoitajat ovat viime viikkoina kunnostautuneet oikein urakalla parhaimpaan palkkaneuvotteluaikaan tappamaan potilaitaan. Pakkohan sen on olla sattumaa, eikä vain väyrysmäisesti sanottuna pelkkää meediapeliä. Hoitsuilla siis huono tsägä, nimittäin kyllä ne ovat palkkansa ansainneet ja vielä vähän enemmänkin. En usko, että lakko tässä tapauksessa lisäisi hoitajien kipeästi kaipaamaa arvostusta, mutta jos raha on arvostuksen mitta, eikä sitä selittämällä lisää tule, alkavat keinot kieltämättä olla vähissä.

Uutislehti 100:ssa yksi lempparitoimittajistani (herra Hiiro) kertoi olleensa nuorena miehenä vanhuksia hoitamassa. Yksi papparainen oli sitten kertonut, miten oli sodassa saanut kranaatinsirpaleen vatsaansa ja työntäneensä sen jälkeen omin käsin suolet sisäänsä ja raahautuneensa jonnekin kilometrin päähän lääkintäpaikalle hoidettavaksi. Tästäkös kunnioitus sitten "kukkopojalla" oli vanhusta ja samalla hoivatyötä kohtaan kohonnut.

Entä millä perusteella naisvanhuksia kunnioitetaan? Entä tulevaisuudessa, kun meillä ei ole sankaritarinoita lapsenlapsille kerrottaviksi? Pitääkö arvostus ja kunnioitus todella ansaita siten, että siitä on syvät arvet todisteena, vai riittääkö pitkä ikä? Kuinka moni kunnioittaa vanhustentalossa ökyrikasta ukkoa, joka on purjehtinut maailman ympäri ja rakentanut sen jälkeen jääkiekkokaukalon työntämättä kertaakaan vihollisen rusikoimia suoliaan sisuksiinsa trendiklubin kutsuvierasillassa?

Mistä tulee kunnioitus? Miksi monissa muissa kulttuureissa vanhuksia kunnioitetaan? Ovatko he kärsineet siihen kylliksi? Sitäkö se on?

Kaupan alan palkkaneuvottelutkin ovat taas käsillä. Antakaa minun ennustaa: Pam suostuu taas 5 sentin korotukseen ihan suosiolla. Se on ihan pellejärjestö, joka kärsii samanlaisesta uskottavuuden puutteesta kuin hömppäkirjallisuuskin. Ei tämä minua nyt niin kovin hetkauta, mutta naurattaa vain nämä jokavuotiset mukaneuvottelut. Ei siinä mitään neuvotella. Työnantajaosapuoli sanoo mitä sanoo ja naiset niiaa kohteliaasti, niin kuin kaupanalalla aina on ollut tapana. Meinasivat ne kerran mennä lakkoonkin, mutta Mauno-setä sanoi radiossa, että nyt ämmät töihin, kyl maar ihmisten pitää ruokaa saada. Ja niin kaikki naiset kipinkapin menivät töihin eikä asiasta sen koommin puhuttu. Se taisi olla samana vuonna, kun pankkitoimihenkilöt pitivät viikkokausia lakkoaan ja vaativat huikeita palkankorotuksia, koska tietokoneet tulivat tiskien taakse. Niin ne tulivat kauppoihinkin, mutta eipä atk-taitojen oppiminen myyjiltä niin paljon kai sitten vaatinut kuin pankkitoimihenkilöiltä. No, eipä tainnut Mauno-setä silloin käskeä pankkineitejä töihin, kun ihmisiltä loppuivat rahat. Eikä taida Tarjakaan käskeä hoitajia töihin menemään, vaikka ihmiset kuolisivat. Se on pääasia kuitenkin, etteivät näläkään tässä hyvinvointivaltiossa kuole.

________________________________________________________________

No niin, sivupalkkiäänestyksessä sitten selvisi, että 73% vastaajista ei kestä olla näpsäämästä pallukkaa pallukan sisään. Säälittävää addiktoitumista, jota vain 3 vastaajaa on pystynyt vastustamaan. He kyllä pärjäisivät hyvinkin ilman kaikenmaailman kyselyjä.

tiistaina, syyskuuta 25, 2007

Verkkolehtikatsaus

a) Siis ketä jaksaa kiinnostaa päivästä toiseen Suomen ja Venäjän väliset rekkaruuhkat? Eilen, tänään, toissa päivänä, viime viikolla, kaksi viikkoa sitten, kuukausi sitten, vuosi sitten... Mikä tämän funktio oikein on? On siellä jonoja, joo. Vähemmälläkin menee perille. Sinnehän saatiin jo rahat lisäkaistan tekemiseen ja sekin vietiin kantatie 51:n kunnostukseen tarkoitetuista rahoista. Mitä nämä viestintävälineet vielä ovat vailla? (YLE 25.9.) Onko siellä joku, jota erityisesti vaivaa tämä jatkuva suma. Onko ehkä rahtareissa soluttautuja, joka lähettelee tekstiviestejä STT:lle päivittäin? "Jonoa pukkaa taas niin perkeleesti."

b) Ja entäs tämä?
Tulevan joulun postimerkit myös tuoksuvat joululta. Kun 0,55 euron arvoista postimerkkiä hankaa, voi haistaa kanelia, inkivääriä ja neilikkaa. Tuoksu tulee lakkakerroksen alle piilotetusta kapselista, joka alkaa rikkoutuessaan tuoksua. (HS 25.9.)
Voi hitto sanon minä. Olisikohan halvemmaksi tullut, jos oltaisiin saatu ihan vaan hajuton joulupostimerkki tänäkin vuonna. Hintakin näyttää nousseen viime vuodesta. Tiesittekö, että Suomessa on niin kallis ykkösluokan peruspostimaksu, että sillä samalla rahalla menee kortti perille vaikka Amerikkaan asti. No, nytpä voi vastata joulupostimerkin hinnannousua valittaville asiakkaille ihan vaan haistattamalla.

c) Miiiitä helvettiä? Puolet nuorista ei tunne ehkäisyasioita. Nyt alkaa vähitellen valjeta, että puolella kansakunnasta ei siis todellakaan ole kaikki ns. kotona. Se selittää paljon muutakin.
Toisaalta: Gynekologi Tarja Olkinuoran mukaan vain viidennes nuorista tietää, ettei hormoniehkäisy heikennä hedelmällisyyttä (IS 25.9.)
Ei sen puoleen, että minäkään tuota olisin tiennyt. Mitähän varten hormoniehkäisy on keksitty, jos se ei kerran heikennä hedelmällisyyttä? Lääkäreillä on kyllä ihan kummia mielipiteitä. Ymmärrän kyllä, että tässä tarkoitetaan sitä, ettei se vie kykyä tehdä lapsia, mutta herranjestas, kyllä se kuitenkin on ehkäisy.

d) Että mua ottaa päähän tuo Big Brotherin uutisointikin. Ihan normaalit sanomalehdet hypettävät tätä idioottiformaattia harva se päivä. Jo on jumankauta huonosti meillä asiat, että sanomalehtien pitää uutisoida joidenkin wannabejulkkisten peitonalustouhuista. Siis kyllä hävettää kaikkien suomalaisten journalistien puolesta.

PS. Joku on vienyt multa j-kirjaimen näppäimen.

____________________________________________________________

Ja sivupalkkiutelusta kävi ilmi, ettei monellakaan (47%) itse asiassa ole lainkaan vaatteita ja että he mielellään käyvät sängylle makaamaan. Osa pukeutuu edelleen bloggareiden keskuudessa suosituksi tulleeseen omaperäiseen mustaan ja joka kolmas vastaaja huomautti, että kyselyni oli tunkeileva.

lauantaina, syyskuuta 22, 2007

Kulahtanut kondomimainos ja seksivalistuksen alkeita sorron aikakaudella















Olisipa ollut Sultanilta raikas veto laittaa mainokseensa naisen tilalle nuori mies. Minusta se olisi sopinut paljon paremmin, kun kerran easy-fit condoms -mallista on kyse. En tiedä mihin tämä nainen sitä yksikseen niin helposti sovittaa. Päähänsäkö.

Meille tuli muuten huikeaan tarjousmyyntiin erään ex-morsiamen kohukirja. Laitoin sen näyteikkunaan aiheeseen sopivien kirjojen kanssa, kuten Hyvä parisuhde ja Tuoksuva puutarha.


Kuopus 10 v. otti perjantaina puheeksi seksin.

- Äiti, mä näin kirjastoautolla sellasen kirjan, sexpackin. Siis mitä siinä niinku tapahtuu?
- Hmm... hmm...
- Onks teil sitä myynnissä?
- Ei ole enää. On kyllä ollu. On meillä täällä kotona seksikirjoja. Voi olla sekin.
- Ai missä?
- No H:n huoneessa. Olen ostanut montakin. Se heittää ne aina nurkkaan ja sanoo, ettei se lue kirjoja. Kyl se ne sulle varmaan antaa.
- Oon mä lukenu kirjastoautolla semmosenkin kirjan, miten vauvoja tehdään. Mitä ne oikein teki? Se näytti kuvottavalta.
- No ei se nyt niin kovin kuvottavaa voi olla, kun niitä lapsia aina tulee.
- No näytti se.
- Sä et vaan vielä ymmärrä.
- No mähän oon vasta lapsi!
___________________________________________________________________

Jaaha, sivupalkissa siis kysyttiin Sorretaanko miehiä? Kysymyksen inspiroijina toimivat Arno Kotro ja sen kaverit, Jyrki Lehtola: "Uik. Uik. Uuuuiiiiiiikk. Kuuletteko tuon äänen? Tuon vaimean, valittavan äänen?Uik. Uik. Uuuuiiiiiiikk. Ei ole vesilintu. On mies.", ja Matti-Esko Hytönen: "Kotro, minä pitäisin mieskirjaasi tsoukkina, jos yhä olisit juoppo..." (IL 22.9.2007) .

Joka tapauksessa vastaajien enemmistö oli sitä mieltä, että sorretaan vaan, mutta liki yhtä monta oli samaa mieltä näiden em. toimittajien kanssa siitä, että kyllä se nyt on Kotron ja keskivertokavereidensa ongelma tuo miesten sortaminen. Pari vastaajaa tosin oli sitäkin mieltä, että kaikkia miehiä sorretaan, paitsi tietenkin noita sortamattomiksi julistautuneita äijätoimittajia. Lisäksi yksi vastaajista ei tiennyt yhtään mistä puhutaan.

Rakkaudesta ja muista riiviöistä

Lauantain kuulumiset täältä Kyrsälästä, hyvää iltaa. Puck kasvaa vauhdilla ja Mac on vihdoin löytänyt sisäisen lapsensa. Riehumissessiot kestävät tunteja, joiden jälkeen jätkät sammuvat toviksi. Puck pitää samanlaista ääntä kuin elokuvan gremlins-riiviöt. Sitä paitsi se muistuttaa niitä muutenkin. Jos sille antaa vettä tai ruokaa, se tulee hulluksi. Saas nähdä milloin se pistää paikat remonttiin.


Äitini oli täällä viikon hoitamassa näitä älvänöitä ja piti huushollistakin huolen. Sain tehtyä esseen loppuun, kun raapustin sitä töiden jälkeen tauotta joka päivä puoleen yöhön asti. Ja joka aamu pomppasin ylös viiden jälkeen juoksemaan Puckin perässä. Kertaakaan en silti ehtinyt heittää sitä pihalle ennen pissaa ja kakkaa. Ensi viikolla tuo aivoton kaheli pitäisi jättää Mäkkärin hoiviin. Tästä ei ehkä hyvää seuraa.
_______________________________________________

No niin! On mukava huomata, että 20% porukasta uskoo koko elämän kestävään yhteen tosi rakkauteen ja suurin osa uskoo jopa kolmeen... 33% vastaajista suhtautui asiaan vähintäänkin nuivasti.

torstaina, syyskuuta 20, 2007

Kivet
















Valokuvatorstain 60. haasteena kivet.

________________________________________________________

Ai niin. Siis sivupalkkikyselyn vastaajista 45 % halusi tietää miten niin miehet on muka perseestä. Loput vastaili niitä näitä.

maanantaina, syyskuuta 17, 2007

Alien in my bed

Miltä tuntuisi herätä tämmöisen vierestä?












_________________________________________________________________

Sivupalkkikyselyssä udeltiin viimeksi pitäisikö Suomen liittyä Natoon. Siis neljäsosa porukasta oli aikeissa liittyä ja vetää kaikkia turpiin. Yli 50% kuitenkin piti kysymystä itsestäänselvyytenä. 20% sen sijaan kyseenlalaisti koko kysymyksen. Seuraava kysymys onkin sitten Setäs'n keksimä.

lauantaina, syyskuuta 15, 2007

Hyvästit hiljaisuudelle



_______________________________________________________________________________________________

Sivupalkkikyselyssä ollaan nyt tasaäänin sitä mieltä, että pitäisi kysyä jotakin asiaa tai vastaavasti olla kysymättä mitään. Aika paha. Pitää ite päättää.

perjantaina, syyskuuta 14, 2007

Tämä jäätynyt maa















Pakko blogata kun sivupalkin kyselykin ehti kulua umpeen. Meinasin, että bloggaan siitä Financial Timesin henkeäsalpaavasta Suomi-liitteestä, jossa suomalaiset taas lanseerattiin miljoonalle lukijalle niin rehellisesti kuin vain voi: Hirvee mesta, paskaa porukkaa, ihmiset kylmiä ja pimeitä just niin kuin ilmastokin ja voi pahus, presidentinkin katto vuotaa.

Hesarin pääkirjoituksen 5.9.2007 perusteella brittiläiset taloustoimittajat eivät olleet nähneet täällä mitään hyvää saati kaunista. Ei sen puoleen, ei näytä Briteissä täältä katsottuna yhtään sen paremmalta. All is not as it appears in frozen land -artikkelin kuvaus sopii miltei minne hyvänsä: Kova maa, jossa työttömyys, toivottomuus, alkoholismi, epätoivo ja yleinen syrjäytyminen pistävät silmään selvemmin kuin muualla.

Se on nimittäin näkökulmakysymys. Jos kyse on maasta, jossa menee jokaiselta juomaikäiseltä pari pinttiä päivässä, niin anteeksi vain, kuinka kummassa alkoholisti voisikaan pistää kenenkään silmään selvästi tuosta porukasta? No, onhan meillä syrjäytyneitä, mutta että ne pistäisivät täällä selvemmin silmään kuin muualla? Ehkä ne eivät täällä sitten olekaan niin syrjäytyneitä, koska ovat pistäneet silmään.

Entä millä tavalla toivottomuus tai epätoivo pistää täällä silmään selvemmin kuin muualla? Missä muualla? Nälänhätää kärsivien keskuudessako? Vai siis Euroopassa? Millä tavalla suomalaisen epätoivo erottuu esimerkiksi brittiläisestä epätoivosta? Entä erottuuko suomalainen työtön saksalaista kollegaansa selvemmin?

Vaikea sanoa, mitä tuolla tarkkaan ottaen on ajettu takaa. Suomikuva on maailmalla joka tapauksessa jälleen mustavalkoinen.















___________________________________________________________________
Eilisesessä sivupalkkikyselyssä 77% vastanneista ei kertonut, onko tässä mitään järkeä, vaikka olisi tiennytkin. Loput eivät tienneet.

torstaina, syyskuuta 13, 2007

Sirpaleet eivät tuo onnea

Kuvassa Iltasanomien juttu elokuulta 1989



















Lasipullovihani ei alkanut siitä, kun kuopus sai kansanjuhlassa pullosta päähänsä. Ei ei, se alkoi jo elokuussa 1989, kun veljeni silmään lensi räjähtäneen cokispullon kaula ja halkaisi silmämunan (lue vanha Iltasanomien lehtijuttu tästä).

Vihdoinkin Sinebrychoff uskaltaa kokeilla rajojaan ja pullottaa oluen muoviin, samaan aikaan kun muut panimot tyytyvät seuraamaan sivusta, miten muovipullot alkavat käydä kaupaksi.

Olutliitossa sanotaan niin, ettei muovipullo sovi suomalaiseen ruokapöytään. Voi juma, mitä prinsessoja. Jos oikein esteettisiksi ruvetaan, niin on ne kyllä aika epäesteettisen näköisiä arkiruokapöydässä maitopurkit ja leviterasiatkin. Toivottavasti olutliiton porukka säilyttää näkökykynsä hyvänä, jotta voivat nauttia siitä lasipullon esteettisestä näkymästä jatkossakin. Koska oluen ystävät ovat näköjään pelkkiä hienohelmoja, niin kaataisivat sitten sen kaljan tuoppiin ja ihailisivat lasin läpi tuon mallasjuoman kuohua ja kauniin ruskeaa väriä. Siis kuinka esteettisenä kaljapulloa ylipäätään voi pitää? Ennen kuin vahinko sattuu, kauneus on katsojan silmässä ja rakkaus sisältöön saa pakkauksen loistamaan. Olutharrastajat ovat myös kauhuissaan siitä, ettei olut tule säilymään muovipullossa puolta vuotta hyvänä. En tajua. Mitä hemmetin harrastelijoita. Joisivat enemmän ja nopeammin, niin ei tarvitse säilyttää sitä pullossa niin pitkään.

___________________________________________________________________

Ja eilisessä kyselyssä vain 4 %:a vastaajista vitutti kaikki, suurimmalla osalla, eli 64 %:lla vastaajista ei mennyt paskemmin ja yksi oli sitä mieltä, ettei sen menemiset kuulu mulle.

keskiviikkona, syyskuuta 12, 2007

Lisää vaan nappeja, kuule

Terve. Kävin taas lekurilla. Sekin oli rehellinen: "Sulla on hirvee tää notkoselkä". Sitten se rusautti selän paikoilleen ja antoi lisää piikkiä lonkkaan sekä selkään. Kirjoitti se nappejakin. Kysyin, että "kuinka pitkään näitä niinku voi vetää?". Kyllä niitä kuulemma "ihan huoletta voi vuosia vetää", se sanoi. "Ookkei", minä sanoin. Sairaslomallekin se pakotti: "Kyllä sun nyt täytyy edes kaksi päivää pitää, ettei mene piikit hukkaan."

Nyt se selvisi tämän mahankin arvoitus. Oikeasti minullahan ei siis ole iso maha, se vain on työntynyt kauemmaksi selästäni eli lähemmäksi muita ihmisiä ja näyttää siksi niin suurelta.

Tässä teoriani tueksi havaintokuvaa, joka on omin käsin
tyylitelty tohtorin antamista varsinaisista hoito-ohjeista.




________________________________________________________

Ja päivän kysymyshän oli Haluaisitko vastata tässä johonkin kysymykseen.
41% vastaajista oli kovin halukkaita vastaamaan, ja vastasivatkin. Vain 17 % ei halunnut vastata kysymykseen, haluaistko vastata tässä johonkin kysymykseen. 41% vastaajista halusi tietää mihin kysymykseen tässä nyt sitten pitäisi vastata.

tiistaina, syyskuuta 11, 2007

Onko mikään hyvä totta ollenkaan?

Siis mikä tämä juttu nyt on? Rehellisyysbuumi on valloittanut Suomen heti Ameriikan perään. Kun joku jenkkishrinkki sanoo, että totuuden puhuminen on terapeuttista, joka jumalan iikka tässä maassa on sitä mieltä, että kun sanoo jollekulle jotakin inhottavaa, vastenmielistä tai kestämätöntä, niin se on sitten totuus ja sitä aitoa ja oikeaa rehellisyyttä, joka terapoi. Eihän nyt tietenkään toisesta voi sanoa mitään hyvää ja kaunista, koska se olisi mitä ilmeisimmin valhetta vain.

Suomalainen kun puhuu totta, niin se on sitten sitä, että sun henkes haisee, olet lihonut, näytätpä rumalta tänään, enkä pidä sinusta. Se lohikäärmenartun näköinen naisjuontaja, Ellen Jokikunnas, ei saanut perjantaipäivälle yhtään merkintää Nyt-liitteen rehellisyysjuttuun, koska ei sanonut kenellekään "suoraan mitään ikävää". Ja tarkoitus oli kaiketi pitää rehellisyyspäiväkirjaa. Stefan Lindforskaan ei Nyt-liitteen totuuspäiväkirjaan keksinyt mitään muuta rehellistä, kuin kiukutella kuten pikkukakara kaikille joiden kanssa oli tekemisissä.

Jukka Relander pui samaa asiaa tänään Metron kolumnissa. Hänkin epäilee, että rehellisyys saattaa koitua kohtalokkaaksi: ystävät kaikkoavat, lähikaupan kassa lähtee itkien taukotilaan ja remonttimies vetäisee turpaan. Joku älvänä on myös sanonut, että maailma räjähtäisi, jos kaikki alkaisivat puhua totta, ja oletuksena tietenkin se, että totuus on aina negatiivista.

Relander pääsee kuin pääseekin kolumninsa loppupuolella siihen johtopäätökseen, ettei ikävien asioiden julkituomisessa kyse olekaan mistään totuudesta, vaan toisten kyykyttämisestä: jatkuva totuuden puhuminen on siekailematonta vallankäyttöä. Sama kyllä mielestäni koskee valehtelijaa, hötön puhujaa ja mielistelijää. Omilla motiiveilla lastattu rehellisyys tai valhe on niin perin kaukana totuudesta. Mutta on se ny jumankauta, jollei mikään hyvä olisi totta ollenkaan.

________________________________________________________________

Jaaha, sivupalkissa olleen kyselyn äänestysaika on nyt ohi ja 53 %:lla oli jotakin valittamista. 23 %:lla ei ollut ja 23% vastaajista ei tiennyt onko valittamista vai ei.

maanantaina, syyskuuta 10, 2007

Tärkeimmät tänään


















Kurjet lähtivät ja ruska orastaa. Paljon ei ehdi sanomaan ja siinä ne oikeastaan tärkeimmät tänään. Katsoin venezuelalaista telenovelaa telkkarista ja nyt tekisi hirveästi mieli ruveta b-luokan näyttelijäksi. Aivan ihania! Se käsillä selittämisen audiovisuaalinen kokonaisuus espanjan äänteiden kanssa on lumoavaa. Ah ja oih, Orestes, mikä hurmuri! Juonikin on Runousopin kanssa kasaan kyhätty ja oikein kaksin verroin. On viljalti vastoinkäymisiä, paljastumisia ja tunnistamisia. Ihan niin kuin netissäkin aina. Vastapainoksi kaikelle tälle ihanuudelle luin Laatikaisen Erkin pääkirjoituksia Keskisuomalaisesta, mutta samanlaista sohimista se oli sielläkin. Erkki sättii Lipposta, Lipponen Erkkiä ja keskustelijat toisiaan.

Esseen taustatiedot ovat hajallaan kuin kellastuneet koivunlehdet pihamaalla. Leikkasin valtavasta paperirullasta kunnon papyruskäärön ja yritän saada tilastotaulukot oikeisiin kohtiin, samaten sitaatit neljästä eri kirjasta ja vuosikertomuksesta sekä omat perustelut johonkin väliin tietenkin. Paljon vaikeampaa kuin luulin. Täytyy varmaan kokeilla aasinhäntätekniikkaa.

sunnuntaina, syyskuuta 09, 2007

Saanko esitellä


Meidän pikku ruttunaama se siinä. Lauantaina haetaan se kotiin.

lauantaina, syyskuuta 08, 2007

Häikkää


(Make your own Error Message @ Atom Smasher.)

Via Jani.


Varoitus! Kohta tämän blogin ulkoasu muuttuu tykkänään. Kaikk männöö uusiksi.

perjantaina, syyskuuta 07, 2007

Mitä? Olenko raskaana?

Hyvänen aika, näinkö tässä yllättäen kävi, että perheenlisäystä on tulollaan. Sunnuntaina meidät testataan ja sitten saadaan varmistus. Siitä viikon päästä saatamme saada uuden perheenjäsenen. Tämä vahinko pääsi sattumaan jo kesällä. Se katse. Pentu istua tapitti meikäläistä minuuttikaupalla muiden tohelojen mönkiessä päättömästi paikasti toiseen. Ja nimikin näyttäisi olevan enne... Siitä se siemen lähti sitten kytemään ja nyt näyttää vielä vahvasti siltä, että tuo pikkuinen bokseripoika sieltä tänne meille olisi kovasti tulollaan. Vielä voidaan toki muuttaa mieltäkin. Pentu on kuulemma ihan kahjo, mutta niin on Mäkkärikin. Ja kukapa meistä ei olisi.

Mitäs tänään juotaisiin?

Niin tai jos syötäisiin edes ensin. Hirveä läimä jauhelihaa taas jääkaapissa. Jotenkin voisi monipuolistaa tätä päivittäistä ateriointia. Joka toinen päivä jauhelihaa ja joka toinen kanaa. On olemassa tuhat eri tapaa tehdä jauhelihasta ruokaa, mutta taas ne suikerot alkavat tulla korvista ulos. Pitäisi ruveta kasvissyöjäksi. Viisihenkiselle perheelle ruuan tekeminen kasviksista voi kyllä alkaa tuntua työltä ihmiselle, joka on tehnyt ruokansa teini-ikäisestä itse ja polttaa vieläkin veden pohjaan. Alan kallistua niiden tulevaisuuden pillereiden kannalle. Vetäis vaan pari nappia ja nälkä lähtisi.

Eilen piti tehdä koko ilta esseetä, mutta aloin värkätä kotiarkistosta skannailtuja perintövalokuvia. Yhtäkkiä huomasin, että kello oli yli yhdeksän. Tänään lähdin töistä aikaisemmin aloittamaan sitä samaa esseetä, ja tässä sitä taas ollaan photoshoppiin ja nettiin takertuneena. Ja kohta pitää laittaa ruokaa, sitten syödä, ja sen jälkeen väsyttää...

keskiviikkona, syyskuuta 05, 2007

Jotain nappia varmaan

Kuten tarkkasilmäisimmät huomaavat, sain banneriapua - Annilta. Kiitos! Tosin tuo kuva nyt sitten suttuuntui aivan. Se siis näkyy joko IE:lla puoliksi tai sitten kaikilla selaimilla kokonaan, mutta huonosti. Toisaalta 85% kävijöistä käyttää Firefoxia. Hmm... mitähän me tehtäisiin sen 15 %:n kanssa?

Multa loppui vaan nyt aika tämän blogin kanssa säätämisessä. Essee jumalattomine taustatöineen kutsuu ja tenttikin jo takaraivossa vaivaa. Töissäkin tapahtuu taas mullistuksia, mutta ei enää oikein tunnu missään. Olen varmaan elänyt mullistusten keskellä liian pitkään, ikään kuin mullistukset olisivat se normaali olotila. Saa nähdä, miten sitä osaa reagoida enää, jos mitään mullistavaa ei hetkeen tapahdu. Jotain nappia pitää varmaan ruveta vetämään.

Okei okei, nyt lukemaan.

Ai niin! Pinserin Riitta mainostaa päivittäin löytämiään nettivinkkejä Metrossa. Yleensä ovatkin aikamoisia, mutta tämä on kyllä hulluuden huippu: LEPO. Netissä kuluu helposti liikaa aikaa surffailuun, sähköposteihin, bloggaamiseen... yms... Kommunikaatioähkyn uhatessa "Noso" lupaa auttaa. Rekisteröidy, varaa aika "No Social" -palveluun ja irrottaudu oravanpyörästä yksin [virtuaaliselle] puistonpenkille. Session aikana ei saa kirjoittaa tai lukea tekstareita tai vastata kännykkään.

Siis miksi ei vain voisi mennä peiton alle?

tiistaina, syyskuuta 04, 2007

Tää ois pulassa

Tää ei tietäis mitä pitää tehdä, kun IE, jokin Safari ja Opera eivät näyttäis tätä blogia oikein. Tän blogialue olis kai niille niinku liian kapea ja se levähtäis pitkin tuonne noin alaspäin,
eikä tää sais sitä pysymään kasassa.

Sit tulis joku komee ja neuvois tälle, ett mitä tän pitäis tehdä. Sit tää kirjoittais kauheesti hooteeämällää ja tää blogi näkyis taas kaikille.



Tän eemeli olis saaranblogisesäkkärägmail.com, ja onkin. Tää ois kauheen kiitollinen jo nyt.

maanantaina, syyskuuta 03, 2007

Tämmöisessä joutavassa lätinässä ei mitään otsikoita tarvita

Tämä on taas niitä päiviä, ettei kannata tehdä enää yhtään mitään. Tämän blogin uuden ulkoasun IE -ongelmat saavat puolestani olla. Kun se ei sillä kerran näy, niin sitten ei vaan näy. Käyttäkää Firefoxia hyvät ihmiset. Se on kyllä hyvä. Joka tapauksessa tänään on jo palanut makaronit pohjaan, puhjennut kumi ja ollut muutenkin tahmeaa. Nimittelin lapsiani kermaperseiksi ja paiskasin kauhan tiskialtaaseen niin lujaa, että se paukahti poikki. Noin. Kauppareissulla näin juuri äsken suloisen pikkuihmisen istuvan rattaissa tuttia luttuuttaen, kun isänsä kusi siinä ohimennen pyörätien reunaan rööki huulessa ja jatkoi sitten rattaitten työntämistä samalla kun kiskoi vetoketjuaan kiinni. Ei tainnut olla ihan selvistäpäinkään. Kattilan sain putsattua ja kumin korjattua kuopuksen fillarista, mutta tätä ärsytystä en saa enää tänään mitenkään korjattua. Kyllä me vanhemmat ollaan sitten ihania.

sunnuntaina, syyskuuta 02, 2007

Tanssii kurkien kanssa

Tiesittekö, että kurjet ryhtyvät tanssille aina, kun niille sattuu jotakin mukavaa. Jos joku suo niille huomionsa, nuuhkaisee niskan takaa tai niitä onnistaa, niin kurki pistää heti jalalla koreasti ja levittää siipensä. Kuvan kurjet juuri onnistuneesta parittelusta onnessansa. Kuva otettu televisiosta (YLE 1, Matkalla kurkien kanssa), ettei tarttenu tuonne luontoon lähteä. Eikä nyt olisi ollut enää kevätkään. Eikä tässä kyllä ole mitään mukavaakaan sattunut.












































PS. Tämä blogi ei sitten näy IE:lla oikein. Noukänduu. Nyt tämä nukkuu.

lauantaina, syyskuuta 01, 2007

Siunattu mielipiteeni

Olen takuuvarmasti kertonut aiemminkin tästä ongelmastani, mutta en löytänyt sitä kirjoitustani mistään, vaikka käytin Google Blog Search -hakupalvelussa kaikkia mahdollisia avainsanoja: tulen hulluksi niiden kanssa (johon kone ehdotti paremmaksi vaihtoehdoksi; tulen haluski siis ei haluksi niiden kanssa, mikä eittämättä on tarkoituskin) , suoramarkkinointi, puhelinmyyjä, soittelevat jatkuvasti, kyselevät koko ajan, gallup, mielipidetutkimus... En ymmärrä miten olen voinut tehdä postauksen aiheesta, jossa en ole käyttänyt ainuttakaan siihen liittyvää sanaa.

Joka tapauksessa olen suoramarkkinoijien ja gallupkyselijöiden lempilapsi. Vihdoin kävin täyttämässä sen lomakkeen, jonka pitäisi lopettaa tämä piinaava ahdistelu. Valehtelematta olen saanut olla mielipideautomaatti pitkän aikaa, mikä siis olenkin, mutta on eri asia olla mielipideautomaatti vapaasta tahdostaan tässä kuin pakotettuna puhelimessa tai lomakkeita täyttämällä. Olen antanut joidenkin mielestä ilmeisen siunatun mielipiteeni joka toisesta Suomessa myynnissä olevasta terveysvaikutteisesta tuotteesta, omasta terveydestäni, lasteni terveyksistä, joukkoliikenteestä, kunnanpalveluista ja ties mistä. Puhelimeni voi soida parikin kertaa päivässä ihan vain siksi, että joku kysyy kantaani johonkin tai myy jotakin.

Perjantaina mittani sitten täyttyi lopullisesti, kun ensin kesken kassalla olemisen soi jälleen kännykkäni, johon minun pitäisi kolmen lapsen äitinä luonnollisesti vastata, sillä siellä voi olla pappi, poliisi tai palokunta tai kuka tahansa lääkäri, opettaja yms., jonka numeroa en tunnista. Ja kun siellä toisessa päässä ties monennenko kerran joku elääksensä pestin puhelinmyynnistä ottanut ihmisparka yrittää provikkaansa päiväsaikaan tienata, meikäläinen raivostuu tällä kertaa silminnähden, eikä se siinä kassalla oikein kävisi. Minä tiedän, etteivät ne tiedä missä minä olen, ei tartte siitä huomauttaa, mutta en vain enää jaksa. Pohja se on minunkin säkissäni. Iltapäivällä sitten kotimatkalla soittaa jo toinenkin puhelinmyyjä ja tarjoaa jotakin lehteä ihan ilmaiseksi:
- Sinun ei tarvitse maksaa mitään. Lehti laitetaan tulemaan ihan lahjaksi. Sinulle jää suoritettavaksi vain pieni postimaksu ja käsittelykulut sekä...
- Nyt riittää. Ei enää yhtään soittoa, kiitos, sanoin niin pahalla äänellä, että ihmiset samassa vaunussa kääntyivät katsomaan.
Luultavasti jos olisin kuunnellut vähän pidempään, sieltä olisi pyydetty pientä muodollista suoritusta myös lehden tekokustannuksista aina paperista palkkoihin.

En tiedä auttaako tuon suoramyyntikiellon tekeminen enää mitään, kun olen jo niin monessa rekisterissä. Toivottavasti tarkastavat tietonsa Väestörekisterikeskuksesta aika ajoin. Nimittäin nyt täältä alkaa tulla todella julmaa tekstiä. Vaikka ne lehtimyyjät, liittymämyyjät, kirjamyyjät!, erilaisten hyväntekeväisyysjärjestöjen edustajat (mm. Irti huumeista, Mediheli, Invaliidiliitto yms...) ja mielipidekyselijät ovat aivan syyttömiä, eivätkä tiedä, että minulle soittaa sata muutakin puhelintyöläistä kesken työpäivän, kesken päivällisen, kesken päiväunien, kesken yöunienkin on soitettu, kesken suihkun, ylipäätään kesken kaiken... olen itsekin aivan syytön siihen, että minulle jatkuvasti soitetaan. Se loppuu nyt. En ole ostanut, enkä osta enää mitään. En tilaa mitään, enkä auta enää ketään, enkä myöskään vastaa kyseleyihin.

Syyskuun 1. päivä


Vetelä aamu. Suihkussa noin kello 11.00 muistin, että nyt on se hetki lauantaista, kun kamera piti olla kädessä. Onneksi ei ollut.